Sivut


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Syksy ja sadonkorjuu

Viikonloppuna oli ohjelmassa paitsi pakollinen siivouspäivä, myös terassin syyskuntoon laittamista. Vielä en raaskinut ostaa syyskukkasia, mutta muutama samettiruusu jatkaa kukkimistaan niin nätisti, että niillä mennään ainakin hetki. Kynttilälyhtyjäkin - tietenkin - tälläsin paikoilleen. Satoakin saimme: yksi pieni ja  suloinen kesäkurpitsa vielä löytyi. Se pääsikin sitten pihviksi porkkanan ja fetan kanssa. Tein pihvit tämän reseptin mukaan ja oikein maukkaita olivat.




Meillä oli eilen mukavaa kahdenkeskistä aikaa kuopuksen kanssa, kun esikoinen kävi viettämässä iltapäivän ja illan kuopuksen isän kanssa. Esikoisen kanssahan meillä on säännöllisesti omia hetkiä, mutta täytyy myös kuopuksen kanssa ottaa tavaksi ja keksiä jotain mukavaa tekemistä. Nyt se oli kiireetöntä oleskelua koulun pihalla kiipeilytelineessä ja leffan katsomista sitten kotosalla. Kävimmepä ostamassa leffaherkutkin, ruissipsejä ja vähän jopa irtokarkkeja. Karkin syöminen on todella poikkeuksellista viikolla ja siitä riitti riemua.




Minusta on hienoa, että kuopuksen isä pitää esikoiseenkin yhteyttä ja heillä tuntuu olevan mukavaa kahdestaan. Poika ainakin oli intoa täynnä, kun yhdeksän aikaan illalla palasi kotiin. Täytyy vielä sanoa toinenkin positiivinen sananen samaisesta herrasta: nielin ylpeyteni ja kysäisin tässä rautakatastrofin keskellä, josko haluaisi osallistua kustannuksiin. Kuulemma onnistuu. Arvostan. Etenkin näin tilipäivän alla!

Kovin on  syksyn tuntua ilmassa ja bongasin jo kauniin vaahterankin sieltä kiipeilytelineen vierestä. Haikeaa, mutta toisaalta syksy on aina tuntunut minusta uuden alulta. Mitähän kaikkea jännää tässä keksisi?

(Hehheh, itseni tuntien innostumiseni on etanan luokkaa ja ohimenevää. Loppujen lopuksi lojun kotona vällyn alla kynttilöitä ihaillen. Ihan kelpo puuhaa tosin sekin.)

2 kommenttia:

  1. Minäkin katselin eilen ihanan värikkäitä pikku vaahteroita, syksy on ihana vaikka tänään taas sataakin :-) Iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sade saisi ehkä mielen matalaksi, mutta sonnustauduin taas tarkoituksella niin räikeisiin vaatteisiin, ettei voi olla allapäin. (Eikä teini kävellä samalla puolella katua ;-)

      Iloa sinnekin!
      P.S. Ylihuomenna on tilipäivä ja pari himoitsemaani korua näyttäisi yhä olevan vapaana. Hmmm, pitääköhän itsehillintä?!?

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana