Sivut

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Jos minulla joskus on oma koti

...keittiö ja tiskipöytä hohtavat aina puhtauttaan.
...pyyhin ruokapöydän heti ruokailun jälkeen.
...opettelen pesemään jääkaapin ja imuroimaan sen taustan.
...keittiön tasoille ei - eikä minnekään muuallekaan, sen puoleen - keräänny tavarakasoja.
...heitän/myyn/lahjoitan ennen muuttoa kaiken, ihan kaiken tarpeettoman tavaran pois ja uusi koti on aina siisti ja suloinen.
...opettelen siivoamaan kerran viikossa perusteellisen viikkosiivouksen.
...tyhjennän puhtaan pyykin narulta suoraan kaappeihin enkä anna niiden kerrostua niin, että alimmat voisikin sitten suosiolla jo pestä uudelleen.
...opettelen silittämään muutoinkin kuin pakon edessä. Tai sitten luovun kaikista vaatteista jotka vaatisivat silittämisen - aika monta jo myin kesällä kirpparilla.
...vaihdan lakanat useammin kuin nyt.

Ja muita itsepetoksia...


...tai pilvilinnoja


Paitsi jos minä tosiaan aion änkeä meidät kaksioon, osa noista uusista taidoista on ehkä mielenterveydellisistä syistä pakko oppia ja omaksua. Tai sitten psyykkaan itseni olemaan haluamatta muuttoa ja muutosta: aika hirveä urakkahan siitä tulee ja saan olla koko ajan kotihommissa. Hmm?!

Minä OLEN onneton martta, suurin osa noista lienee ihan peruskauraa jokaiselle vähänkään itseään kunnioittavalle kotihengettärelle. Mutta minun mottoni onkin Anna Wahlgrenin Lapsikirjasta: onnellinen on se vauva, joka ei elä liian kliinisessä kodissa. Aina löytyy jotain jännää suuhunpantavaa lattialta, harjoittelukappaleita pinsettiotteelle ja vastustuskykykin kehittyy. Sovellettavissa vapaasti myös vähän isompiin lapsiin vaikkapa muodossa onnellinen on se lapsi, jonka äiti ei käytä jokaista valveillaolo hetkeään kodinhoitoon vaan löhöää sohvalla leikkialustana, ehtii lukea tai välillä vaikka vaan olla ja keskustella.

***

On pakko pitää siivouspäivä. Plääh!

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!
Marjaana