Tunnetta ja taidetta

Kuntamme kulttuuriviikko on siis takana päin, ja hyvä niin. Ähky jo meinasi tulla, mutta positiivisessa mielessä. Tätä perinnettä täytyy jatkaa ja jalostaa. Ensi vuonna uudestaan. Samalla sain puolen vuoden annoksen sosiaalisuutta ja ihanan tuntemuksen taas siitä, että kuulun joukkoon. Kuulun tänne, tekemään ja olemaan, elämään näiden ihmisten keskellä. Juuri täällä. Miten upealta se taas tuntuukaan huomata ja muistaa!

Toinen valtaisa tunne-elämys iski ihanan taitelijapariskunnan näyttelyssä. Ystäväni, osa-aikainen kahvikaupan pitäjä, ihastui espressolla maalattuihin töihin. Minäkin pidän niistä kovin, mutta yksi taulu pysäytti minut totaalisesti, sai kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin ja kyyneleet kihoamaan silmiin. Se meni kerrasta ihon alle ja syvälle.  Jotenkin minusta tuntuu, että tuo taulu päätyy vielä Oman Majani seinälle.

Biagio Rosa, 6. huhtikuuta

Nyt on sellaista symboliikkaa ja enteitä ilmassa, että on vaikea pysytellä tyynenä ja maan pinnalla. Mikäli pääsisin siihen asuntoon, joka vapautuisi 31.3.13, muuttopäivä voisi hyvinkin olla huhtikuun kuudes. Vuonna 2009 huhtikuun kuudentena tapahtui taiteilijan kotikylässä tuhoisa maanjäristys, johon taulun nimi siis viittaa. Apua!

***

Sitten jotain aivan muuta: opettelin kulttuuriviikon käsityöpajassa nyörinpunomista. Oli muuten koukuttavaa ja meditatiivista hommaa! Tein sekä ystävännauhaa (oikeassa alakulmassa) että kiinalaista kierrenyöriä. Tuon kiinalaisen kierrenyörin japanilainen nimi on kumihimo. Minulle ainakin tulee siitä mieleen turvaseksi. (Teki mieli laittaa otsikoksi tunnetta ja turvaseksiä, mutta ei sitten kuitenkaan...)