Sivut

torstai 14. kesäkuuta 2012

Urheiluhullut

Pajulahdessa edelleen. Vaihdoimme huonetta ja nyt hengittelemme vähän paremmin. Välillä parvekkeella - ihaillen ihanaa järvimaisemaa - ja välillä sitten vaan ikkuna auki sisällä uudessa huoneessamme, joka kyllä on huomattavasti parempi kuin entinen. Tulee tässä kokemuksesta etsimättä mieleen, ettei kamalasti ehkä kannata poikien kanssa reissata omalla kustannuksella ja hassata rahaa hotelleihin, jos kuitenkin näin herkästi saamme oireita. Moni muukin perhe on tällä kertaa joutunut vaihtamaan huonetta, joten sulaa hullutta olisi järjestää näitä altistuneiden leirejä enää täällä. Toisaalta missäpä sen paremmin olisi?


Minä olen kyllä varmasti kaikkien aikojen surkein LIIKUNTAleiriläinen. Raahaan kutimia paikasta toiseen (hienossa kutimet-pussukassani) ja istun persiilläni kun lapset juoksevat ja leikkivät ja kudon villakaulahuivia keskikesällä. No, saavatpa sormet liikuntaa ja kaulaliina valmistuu varmasti ennen syyskylmiä. Itse asiassa otin tuon mukaan luentojen aivottomaksi ajanvietteeksi, mutta kuopus oli aluksi kovin tarvitseva. Nyt jo eilen pääsinkin yhdelle ja tänään on vielä toinen luento luvassa.

Liikunnallinen saldonikin on aika musertava:

sulkapalloa 8 minuuttia
pallonheittoa poikien kanssa 5 minuuttia
renkaissa roikkumista 30 sekunttia
uima-altaassa lillumista kuopuksen kanssa 1 tunti
minigolfin tulosten merkkaus 30 minuuttia ja
löntystelyä laavulle ja takaisin 1,5 km ja siinä välillä istuskelua.

Sitten on vielä nämä minun matkaevääni. Mietin, että jos pinna rupeaa kiristymään, voin illalla korkata viinin ja juoda vaikka koko pullon. Löysin Alkosta upeat uutuudet: 0,25 litran pullossa sekä luomupuna- että valkoviiniä. Tuosta tulee juuri sopivasti kaksi lasillista, eikä loppu jää haaskuuseen. Tai ei tarvitse seuraavana(kin) päivänä juoda ja tuhota jämiä ;-)

Ranskalainen Mango Fango
Että tällaista liikuntaleiriltä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Marjaana