Sivut


torstai 21. kesäkuuta 2012

Kukkia ja kirpputoria

Hyvä päivä tuli eilisestäkin. Sain rekrytointiurakkaa eteenpäin: lähetin 49 ystävällista hylkäyspostia ja viisi haastattelukutsua. Haettuani kuopuksen tarhasta suuntasimme pihakirppikselle ja löytöjäkin tehtiin. Ihana Amaria lahjoitti kuopukselle tekemänsä pipon. "Apina on mun lempieläin ja musta lempiväri" joten nappiin meni. Minä löysin toisen paikallisen taiturin, M:n kieputtelemia rannerenkaita. En - tietenkään - voinut vastustaa ja ostin peräti kaksi. Sain pidätellä, etten sortunut useampaankin, niin herkullisia olivat kaikki. Nuo ovat nimeltään osuvasti appelsiini ja leppäkerttu.




Ostin tänään vihdoin myös kesäkukkia ja pihakirppiksen jälkeen piti tietysti upottaa sormet multaan. Voi kun juhannuksena olisi terassikelit, nyt tuo kutsuu istumaan. Toivon, että keskimmäisessä kuvassa oleva oranssi kaunokainen (apua, Konnadonna, mikä tuon kasvin nimi on?) lähtisi kasvamaan paviljongin jalkaa pitkin. Ja nyt tietysti harmittaa, etten ostanut toisellekin jalalle. Kultahippu pääsee etuovelle toivottamaan vieraat tervetulleeksi.

Krassit jo kasvaa







Vihdoinkin se kultahippu











Tänä aamuna hihkuttiin, kun hammaskeiju oli käynyt ja tuonut mieluisan yllätyksen. Eilen lähti ensimmäinen yläetuhammas, ja se kyllä näyttää aina yhtä hupaisalta. Kaksi alahammasta on jo aiemmin lähtenyt, mutta nyt on "koulun portit" auki. Tai eskarin. Siis kuopuksella, joka lähtee tänään juhannuksen viettoon isälleen. Esikoinenkin menee mummille joten minullahan on vapaailta jahka töistä pääsen. Jippii!!!

2 kommenttia:

  1. Onnea on oma lähikirjasto...
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, vähän miten sen ottaa, nimimerkillä seitsemään asti siellä...

      Ja kiitos samoin, mukavaa juhannusta sinnekin perälle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana