Sivut


maanantai 30. huhtikuuta 2012

Nesteitä, nesteistä ja nesteessä

Oli määrä viettää leppoisa sunnuntai, ja osittain se onnistuikin. Pientä epämukavuutta aiheutti neste nimeltä vesi. Lauantai-iltana rupesi kuulumaan huhuja, että tulvavedet olisivat lianneet juomaveden ja kaikki vesi tulisi keittää. Illalla ajeli sitten kaiutinautokin varmistamassa tätä huhua ja ainakin minulla soi ovikello ja sain käteen tiedotteen ja vedenkäyttöohjeet. Päätin, että nyt jos koskaan kannattaa juoda lasi viiniä ;-) Vaikka olin kyllä ehtinyt teeystäväni kanssa hörppiä sekä pikaisesti kiehautettua teetä että ihan sitä ihtiään, saastunutta hanavettä. Saa nähdä...

Simaa löytyy myös

Sunnuntai alkoi siis veden keittämisellä. Keitin kaksi kattilallista jäähtymään päivän tulevia tarpeita varten. Aamukahvit join vasta Essolla, jonne taas reippaasti lenkkeilimme ystävän kanssa, kun sää oli mitä mainioin. Ensiapua vesiasioihin toi myös äitini samalla kun palautti esikoisen kotiin. Päiväkahvit siis keitimme naapurikaupungista kuljetettuun pulloveteen.



Muuten jatkoinkin sitten leppoisaa oleilemista ison pojan kanssa. Piha kutsui katselemaan miten kukat ovat kasvaneet ja haravointihommiin myös. Istahdinpa vähän aurinkoon lueskelemaankin. Samalla tuli suunniteltua kesäkukka-asioita. Voi miten ihanaa ja inspiroivaa aikaa tämä kevät on!

Laitoimme myös kala-kasviscurrya ja mahat pullollaan katsoimme vielä illan päälle leffan ja huolsimme rastoja. Ghostbusters oli esikoiselle uusi tuttavuus enkä muista että minäkään olisin sitä aikoinaan nähnyt. No, eipä olisi niin ollut väliksikään. Olikohan aika ajanut ohi vai miksi en syttynyt yhtään?

Tänään käyn töissä ja sitten valmistelemmekin vappua, jahka kuopus saapuu.

Oikein mukavaa työväen juhlaa ihan jokaiselle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Marjaana