Iskeeköhän karma

takaisin jos nyt helmikuun alkajaisiksi kehun, että tämä syksy ja talvi on mennyt kyllä paremmin kuin aikoihin? Jos ei lasketa työahdistusta, joka ei siis ole vuodenaika- vaan tilannesidonnainen, niin  on kyllä mennyt yllättävän keveästi. Kirkasvalolamppu on ollut ennätyksellisen vähällä käytöllä. Nyt tuntuu, että vaikka talvi vähän venyisi - koska justhan se meillä täällä vasta alkoi, kun pysyvä (?) lumi satoi - niin en kuole siihenkään. Aamuisin jo valo kajastaa kun kuopuksen kanssa lähdemme liikkeelle ja iltapäivästäkin huomaa, että on pidempään valoisaa. Ja tämä kaikki vaan lisääntyy helmikuussa. Jes!

Olen toki nukkunut kuin murmeli, sekä päiväunia että yöllä. Olen antanut itselleni luvan olla laiska. Kuopus on hyvää seuraa siihen. Kissat samoin. Silti olen aloittanut joogan ja koitan pitää yllä jonkinlaista lihaskuntojumppaa myös kotona. Säännöllisen epäsäännöllisesti koitan ennen saunaa sen lämpiämiseen kestävän puolituntisen käytää tähän. Myös se surullisenkuuluisa hulavanne on vielä kesyttämättä, mutta minä yritän ja joku päivä se vielä pysyy lanteilla. Josko se vyötärö siitä rupeaisi kapenemaan?

Olen myös pätkäpaastoillut vuodenvaihteesta asti, koska tuo on lähellä minun luontaista ruokarytmiä eikä tuota minkäänlaisia vaikeuksia. Jos iltanapostelu, joka on vain tottumus ja tekemisen puutetta (siis minulla) jää pois, ihan hyvä. Tipaton ei ole ollut aivan tipaton (liha on heikko... ja naisystävät liian ihania) mutta silläkin saralla on muutoksia tapahtunut. 

Luin ihanan artikkelin, jota en tähän hätään löytänyt, mutta sen idea oli, mitä kaikkea hyvää vain 5% painonpudotus elimistölle tekee. Tässä vähän vastaava. Tammikuussa lähti joulun turvotukset ja jokunen kilo, joten se etappi on jo saavutettu. 

Tästä on hyvä jatkaa kevättä kohti!