Sivut


tiistai 3. heinäkuuta 2018

Onko elämää 15.7. jälkeen?

Silloin siis on MM-jalkapallon finaali.

Kuukauden mittainen rymistys alkaa olla jo yli puolivälin. Alkuunhan matseja saatoi tulla kolme tai neljäkin päivässä, mutta nyt sentään enää korkeintaan kaksi. Ensimmäisestä välipäivästäkin selvisin (mm. avaamalla Susijengin koripallopelin äänimaisemaksi). Ongelmia katsomismaratoniin on tuottanut vaikkapa lentopäivä Kreikasta Suomeen - yllättäen - sekä kotiseutuyhdistyksemme järjestämä teatteriesitys, johon olin pahaa-aavistamatta lupautunut kahvia keittämään. Eilen. Juuri samaan aikaan kun Brasilia ja Meksiko taistelivat puolivälieräpaikasta. Otin läppärin mukaan ja pysyttelin avoimen wi-fi -verkon ja Yle Areenan avulla ajan tasalla muiden puuhien lomassa. Myös iltavuorot töissä hieman hankaloittavat harrastusta, mutta onneksi perjantain jälkeen alkaa jo taas loma.

Jopa Kreikassa jalkapallo oli jossain muodossa läsnä, sekä seinällä että ihan otteluiden muodossa. Välillä oli aika mukavaa viettää siestaa ilmastoidussa hotellihuoneessa matsia väijyen. Illalla kun istuimme terassilla, tv oli auki, ja kumpi vessassa tai jääkaapilla sitten kävikin, tiedotti pelitilanteesta. Selostus oli luonnollisesti kreikaksi ja opimme ainakin sanat pallo πάλα ja maali κολ.


Seinällä tarkoittaa tuota pelipaitaa joka oli mallina,
että osasin ostaa kuopukselle oikeankokoisen tuliaisen


Mutta saisi tuo kuopus jo tulla kotiin: viime päivinä matseja katsellessa olen keskustellut niistä Kössin kanssa. Olen oppinut, että Kössi yleensä kannataa niitä, joiden pelipaidan väri on lähinnä oranssia, esim. punainen tai keltainen. Yhden kerran se oli erotuomari... Muutenkin hänen jalkapallotietämyksensä on aika lailla kapeampaa kuin kuopuksella.



Futiskaverini Kössi The Maasika


Olenkohan minä tulossa mökkihöperöksi?

14 kommenttia:

  1. Pelien seuraaminen on totista touhua:) Täällä on suurta älämölöä aiheuttanut häviöt..kuten juurikin Espanjan häviö Venäjälle:) Mukavia pelikatsomohetkiä sinne❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tätä hupiaa jatkuu onneksi vielä tovi. Ja onneksi kuopus tulee huomenna kotiin!

      Mukavaa viikoa sinne❤

      Poista
  2. No sehän on ilmaista kivaa ainakin :) Jossain lehdessä oli otsikko "miten selvitä mm-jalkapallon loppumisesta" tai jotain sinnepäin... nauratti tämmöstä intohimotonta ihmistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luin otsikon "Kuinka selvitä ensimmäisestä välipäivästä" ;-)

      Poista
    2. Olisko se ollu se? Varmaan oli.

      Poista
    3. Kyllä sellastakin tarvitaan, että miten selvitä kisojen jälkeen. Hirvittää jo etukäteen ;-)

      Poista
  3. Mä melkein voisin kanssa sanoa olevani futishimoton ihminen, mutta kummasti sitä alkaa vahingossa seurata ja jännää kun toinenkin... Ja nyt varsinkin kun on ollut noita yllätyksiä.
    Kössi on hyvä tuomari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kössi on ihan paras (korvike kunnes kuopus huomenna tulee).

      Mähän oon ihan lätkämimmi mutta jotenkin tuo futiskin sitten jossain vaiheessa vei mukanaan ja nyt on kääntynyt homma siten ihan päälaielleen ;-)

      Poista
  4. Meillä on ulkoistettu jalkapallokisojen seuraaminen kuopukselle, vävylle ja pikkupojalle. Sunnuntaina kysyin, joko ne kisat kohta loppuvat... Pikkupojalle löysin alkukesästä kirpparillta seitsemälläkymmenellä sentillä Brasilian pelipaidan ja se on ollut mieluinen vaate!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ulkoistettu ;-)

      Mäkin toin reissusta kollegan puolitoistavuotiaalle pelipaidan, se on nyt kova juttu.

      Poista
  5. Kyllä välipäivät tekee meillä vähän tiukkaa ;-). Arvaan mikä hiljaisuus saapuu taloon kun kisat on ohitse. Itse kyllä katson mielenkiinnolla pelejä, mutta nyt kun matsit alkaa myöhään ja pahimmillaan menee rankkareille, niin uni ottaa voiton. Aamulla sitten kyselen silmät killillään olevalta siipalta, että miten siinä pelissä oikein kävi?

    Onneksi sulla on ollut Kössi kaverina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kössi on kiva mutta onneks kuopus jo tuli. Huomenna taas jatkuu!

      Me jo päätettiin, että katotaan Harry Potter -maraton jahka kisat saadaan päätökseen. Ostin koko sarjan kuopukselle nimipäivälahjaksi ja lupasin uskaltaa katsoa nyt enemmän kuin esikoisen kanssa. Jäi ykkösosaan, kun se oli musta niin pelottava!

      Ehkä kuopus pitää mua kädestä jos liikaa pelottaa?

      Poista
    2. Harry Potter maraton on hyvä idea. Me tehtiin se aikoinaan juuri kesälomalla. Ne muuttuu aika pelottaviksikin, mutta kannattaa katsoa kuitenkin :) Otat kuopuksen lisäksi tuon Kössin kainaloon <3

      Poista
    3. Kössi toiseen ja kuopus toiseen, niin enköhän mä selviä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana