Sivut


torstai 26. heinäkuuta 2018

Milloin on tarpeeksi lämmin?

Ja tarpeeksi pitkä yhtäjaksoinen hellejakso?

Kun huomaa alkavansa tottua liki 30 asteen lämpötiloihin. Ei niin, että edelleenkään pystyisi tai haluaisi tehdä yhtään mitään, mutta silti - elimistö alkaa selvästi tottua tähän. Sisäinen tai tuleva kreikkalainen?

Kun ei tee mieli ruokaa. Korkeintaan salaattia pystyy syömään kun oikein yrittää. Fetasellainen on aina hyvä valinta. Tarpeeksi suolainen ja raikas yhtä aikaa. Melonia kylkeen ja a vot!

Kun tuntuu, että mikään määrä vichyä, vettä, mitä tahansa nestettä ei riitä. 

Kun jopa minä himoitsen välillä jäätelöä.

Edelliseen liittyen: kun alkaa viihtyä pidempiä ja pidempiä aikoja hyvin ilmastoidussa kaupassa tai kirpparilla, jossa on käytössä ilmalämpöpumppu. Tai siis se viilennysasetus.

Kun minä uin Suomessa. 




Kun yöllä on ikkunat auki ja voisin välillä jopa harkita peitosta luopumista. Siitä, joka on merkiltään Himalaya, ja kuopuksen mielestä maailman paksuin ja ihanin.

Kun herätessä (olen totaalisesti lomarytmissä) on jo helle.

Kun on jo mennyt sekaisin siitä kauanko tätä on kestänyt, monesko hellepäivä on menossa ja  vasta 15 päivän ennuste lupaa ensimmäisiä ehkä alle hellelukemia.

Kun joogasta tuli hot joogaa... Kävin taas eilen samassa ihanassa ympäristössä kokeilemassa joogaa. Voi olla, että kun lämpömittari joogan jälkeen kello puoli yhdeksän (!) näytti edelleen 31 astetta, lajin nimi muuttui ihan lennossa: ei varmaan ole väärin todeta yin joogasta tulleen hot joogaa tai ainakin hot yiniä?

***

Ok, todellakoon, että sellaiset 20-25 kelpaisi minulle myös, tämä nyt on jo vähän liioittelua!

14 kommenttia:

  1. Ehkä sisäinen ja tuleva, molempia!
    Totta puhut, tää on ihanaa ja kamalaa yhtäaikaa, tilanteesta riippuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä enimmäkseen nautin, mutta on pakko todeta, että mitään ei kyllä jaksa tehdä. Onneksi lomalla ei tarvikaan!

      Poista
  2. Ihan mielenkiinnosta kattelin, mitä mun päiväkirjassa lukee - siellä eka ei-kuuma päivä taaksepäin laskiessa on heinäkuun kuudes. 20 päivää sitten. Mehän oltiin kyllä Siikarannassakin siinä välillä, siellä ei joka hetki ollu sikakuumaa, mutta se onkin merenrannassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa muuten ihan tutulta, meillä alkoi tapahtumaviikko tuolloin vilkastua ja taidettiin miettiä tuleeko hyvät säät. Ja lauantaina jo oli ainakin tosi kuuma, se muistan nyt kun pinnistelen!

      Poista
  3. En valita, vaikka eilenkin oli töissä melkein kolmekymmentä lämpöastetta... Näin vapaapäivänä saa olla pihalla, käydä välillä uimassa ja taas jatkaa pihailua. Huomenna pitäisi laittaa virallisempaa (ja tummaa) vaatetta päälle, kun on virsikirjatyöpäivä. Sitten taas onneksi kaksi vapaata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vapailen vielä viikonlopun ja sitten töihin (tosin seuraavalla viikolla vielä 3 vapaapäivää joten pehmeä lasku tulee).

      Mäkään en valita kun valitin niin paljon viime ja toissa kesän säistä ;-)

      Poista
  4. Hot yin kuullostaa tosi kivalta. Mä olen jalkakivun vuoksi ollut viikon paikoillani. Vaikka eihän tässä lenkille nyt tee mieli. Huomaan myös tulleeni etelämaalaiselsi. Mihinkään ei ole kiire, ajatuskaan tuskin liikkuu ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mieluusti rupeisin viikottain joogaamaan mutta meille ei näytä tulevan ryhmää. Shindoa sitten. Tai olis tuota joogaa, mutta se siirtyy paikkaan jossa en voi olla.

      Ajatus ei liiku, mutta ollaan vaan, hikoillaan ja nautitaan <3

      Poista
  5. Jälleen kerran mun lomataikani on pitänyt paikkaansa. JEE! Kyllä nämä lomaviikot on menneet vähän siihen malliin, ettei juuri mitään saa tehdyksi. Tosin maanantaina olimme äidin luona ja kävimme perinnepolku Elonkierrossa, josta kuvia instassa ja tänään kierrettiin Turun Linna esikoisen kanssa. Ajattelimme, että olisi viileää, mutta katinvillat. Paksut kiviseinät ovat oikein imaisseet nuo helteet itseensä.
    Ihanaa loppuviikkoa! Meillä juhlitaan kaksosten synttäreitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä synttäreitä sinne <3

      Mulla vähän sama, mitään ei saa tehtyä, mutta toisaalta eiköse loma ole juuri lepäämistä varten? Levätään sitten ihan urakalla!

      Poista
  6. Juri erään ystävän kanssa pohdimme, että ei haitata ollenkaan tämä lämpö vaan päinvastoin saattaisimme jopa siirtyä tulevaisuudessa pysyvästi lämpimämpään ilmanlaan. Eipä särje nivelet :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei särje nivelet, ei! Kyllä sitä kummasti alkaa tottua kun tarpeeksi pitkään on lämpimässä.

      Poista
    2. Mua nauratti eilen, kun kattelin että "ei oo ees kolmeekymmentä" - että kyllä siihen tottuu :)

      Poista
    3. No just näin, mäkin katoin illalla (yöllä) mittaria kun lähdettiin ihailemaan täysikuuta, että "tarkeneekohan siellä" kun oli tippunu 20 ja ehkä jopa vähän alle ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana