Sivut


keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Naisen logiikkaa?

Aiemmin raportoitujen lisäksi intouduin eilen leipomaan varsinaisia ökkökökköjä, Suolaisia kolaneliöitä. Nyt löytyi leivonnainen, joka on jopa minulle liian ällömakea. Onnistuin silti/siksi kolme kertaa syömään itselleni makeusähkyn. Uuh!

Illalla pelasimme korttipelejä ja lautapelejä, mm. kaappasimme kenguruita. Sopivan älyvapaata toimintaa, mikään ajatustyötä vaativa ei kuopukselta onnistunut. Katsoimme myös Mestarien liigan futista, ja luvassa olikin jättiyllätys.

Tänään piti käväistä työmaalla ja voi ristus mikä homma siitä sitten tulikin. Koko edellisen illan ja varmaan yönkin oli satanut lunta, joten ajattelin pistää auton hetkeksi lämmitykseen, että raappaaminen kävisi sujuvammin. Jooei. Autossa oleva lämmityspiuhan reikä oli jäätynyt umpeen... Niinpä kaivelin iglun näköistä autoa lumen alta tovin, jonka jälkeen pääsin raaputtamaan ikkunoita. Ne olivat paksussa ja tiukassa jäässä. Grrr!




Takaisin kotiin saavuttuani viritin hiustenkuivaajan lämmitystolppaan ja sulatin ja kuivasin piuhan paikan autosta. Tuleviksi öiksi kun on luvattu ihan kunnon pakkasia taas. En silti uskaltanut jättää asiaa ihan silleen, vaan viritin jo lämmityspiuhan aamua varten valmiiksi. Jäätyköön sitten kiinni autoon...

Prkl - nyt riittää jo. Oikeasti! Tämä talvi!

10 kommenttia:

  1. kiitos reseptistä! Tämä on periaatteessa sama kuin lapsukaiseni suuresti rakastama snickerskakku, mutta vähän pienemmillä mittasuhteilla. Kaipasin juuri tällaista, koska suloinen pikku pulluraposkeni haluaa snickerskakkua evääksi viimeisenä kirjoituspäivänään parin viikon päästä... (jaiks; ajattele mikä sokeripöhelö!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti ajatus kulkee liki valonnopeudella kun tuota tankkaa ;-)

      Voi ajattele, meillä se oli viime vuonna ja nyt on teidän vuoro. Ja sitten se jatko-opiskelupaikka. Oi voi... elätte jänniä aikoja <3

      Poista
    2. Hei, olen Theresa Williams Vuosien ajan suhteessa Andersoniin, hän hajosi kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin hänet takaisin niin paljon rakkauteni vuoksi, Pyysin häntä kaikesta, annoin lupauksia, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani ystävälleni ja hän ehdotti, että minun pitäisi mieluummin ottaa yhteyttä oikeinkirjoittajaan, joka voisi auttaa minua heittämään loitsun saadakseen hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei koskaan uskonut loitsuun, minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kokeilla sitä. Lähettänyt oikeinkirjoittajalle, ja hän kertoi minulle, että ei ollut mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex palaa minulle kolme päivää ennen, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivän, se oli noin neljätoista. Minun ex kutsui minut, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki mitä hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja kävin hänelle, että olimme yhdessä elämässä yhdessä onnellisena. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan oikeaan ja voimakkaaseen oikeinkirjoittajaan, joka auttoi minua omalla ongelmallani. email: {drogunduspellcaster@gmail.com} voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa tapauksessa.

      1) Rakkaustunnelit
      2) Kadonnut rakkauden loitsuja
      3) Avioeron loitsuja
      4) Avioliittojen loitsuja
      5) Sitova Spell.
      6) Breakup-loitsuja
      7) Työnnä mennyt rakastaja
      8.) Haluat olla ylennetty toimistosi / Lottery loitsu
      9) haluavat tyydyttää rakastajanne
      Ota yhteyttä tähän suuriin ihmisiin, jos sinulla on ongelmia pysyvässä ratkaisussa
      kautta {drogunduspellcaster@gmail.com}

      Poista
  2. Samaa taivastelin aamulla. Ensin alla oli koko auton peittävä teräsjää (ei toivoakaan että olisi irronnut raapalla) ja sen päällä 10 cm lunta. Siirryin uuteen plääniin. Auto pihaan ja äidin kyytiin :)

    Slurps mikä herkku! Luojan kiitos meillä ei voi lapsi syödä pähkinää ja itselleni en tee! En! En! En! (Silti varovasti kurkkasin reseptiä..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mäkin melkein arvasin että ite joudun syömään, kun kuopus tykkää tollasesta ällömakeasta yhtään. Mut oli ne kyllä hyviä, slurps!

      Mä mietin ihan vakavissani kans et kenen kyytiin hyppään kun oli niin epätoivosta se raappaaminen. Lämmittäminen onneks mulla auttaa vähän, nyt pitää vaan pitää se piuhanreikä sulana!

      Poista
  3. Mulla on se jousisysteemi rikkoontunut siitä lämmitysreikelistä, ja parin jäänpoistokerran jälkeen oon oppinu huolellisesti painamaan sen kiinni johdonirrotuksen jälkeen. On meinaan jonkinlainen urakka sellasesta kolosta saada jäät pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli, voi samperi sentään! Munkin täytyy opetella ja nyt se tosiaan on koko ajan piuhassa kiinni (ajastinsysteemi ei toimi ts kello ei kulje, mutta lämmittää sitten kun käsin käännän sen lämmiyskohtaan)

      Poista
  4. Ennätinpäs tännekin. Luin sitten koko viikon kertarykäisyllä. Voi että, sairastapaus taas. Vaikka kyllä noita flunssia on niin hirveästi liikkeellä, että eihän se mikään ihme ole. Täällä näyttää nyt keli niin kivalta, että on pakko lähteä vähän ulkoilemaan. Jos vaikka lämpiäisi. Meillä on sisällä taas 17.5, pahimpana viikonloppuna oli vain 16 astetta. Onneksi plussan puolella. Olen jatkuvasti ollut yhteydessä isännöitsijään, mutta lämpö nousee vain hetkellisesti. Ensi viikolla taitaa tarvita kutsua kehiin terveystarkastaja. Tämähän on kohta hometalo, jos jatkuvasti kosteus tiivistyy rakenteisiin. Viime kesänä päättivät, että säästetään lämmityskuluissa ja laittoivat sellaiset "haistelijat" osaan asunnoista. No, muuta ei ole ollut sen jälkeen kuin kylmää. Eikä tuo ulkotalvi taida vielä kuukauteen tuosta muuksi muuttua. Nykyisinhän tahtoo olla, että vasta vappuna lumet sulaa viimeisten uusien sateiden myötä. Kyllä tämä pallo on jollain tavalla heilahtanut. Eivät vain myönnä sitä, kun muuten menisi koko ilmastonmuutosvouhka hukkaan. :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinnem yös, mukavaa viikonvaihdetta - kylmyydestä huolimatta.

      Toivottavasti asia korjaantuu, koska se on paitsi epämiellytävää niin ihan niin kuin sä sanoit, epäilyttävää myös rakenteiden kannalta. Siinä ei sitten oikein tuu sitä haluttua säästöä!!!

      Tauteja on nyt hirveesti liikkeellä, toivottavasti te säästytte ilman (ja minä kans *koputtaa puuta*)

      Poista
  5. Oletko koskaan joutunut huijauksen uhriksi? Oletko hukannut lompakkosi tai rahasi väärennetyille hakkereille verkossa? Pyydän sinua ottamaan yhteyttä tähän luotettavaan hakkeri- ja palautusasiantuntijaan AITOON HAKKERIIN. Jouduin väärennettyjen ihmisten uhriksi, jotka esiintyivät binäärioptioina ja bitcoin-sijoittajina, menetin 10 000 dollarin ja 2 BTC:n summan bitcoin-lompakostani näille väärennöksille. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että ne olivat huijauksia, ja tämä todella sattui. Sitten ystäväni kuuli siitä ja suositteli minua GENUINE HACKERille, joka auttoi minua palauttamaan kaiken menettämäni. Saat lisätietoja lähettämällä sähköpostia osoitteeseen GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM tai WhatsApp +1 (260) 218-3592 kautta. Voit myös palauttaa kadonneen sähköpostisi, sosiaalisen median tilit ja pankkitilisi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana