Sivut


sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Tiiliskivi tai kaksi

Kuten tiedätte, minulla on jotakuinkin intohimoinen suhde kirjoihin. Olen niiden kanssa tekemisissä työssäni koko ajan, ja kotonakin on aina oltava joku kirja yöpöydällä. Se on kauheista kauhein tilanne, ettei ole "mitään hyvää luettavaa". Viimeksi minuun on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen Jöel Dicker. 

Luin joululomalla häneltä ensimmäisen suomennoksen, Totuus Harry Quebertin tapauksesta, ja olin kyllä yhtä mieltä linkin takana kirjoitetun arvion kanssa: tämän kirjan lukemista ei voi lopettaa. Sama juttu Baltimoren sukuhaaran trgedian kanssa. Nyt viikonloppuna, kun kuopus oli isällään, oli hyvää aikaa keskittyä taas Marcus Goldmanin maailmaan. En yleensä lue kovin paksuja kirjoja, mutta nämä molemmat olivat sellaisia, että kovasti toivoin, etteivät ne loppuisi lainkaan.






Riemastuttava, kirjoja käsittelevä ote romaanista Baltimoren sukuhaaran tragedia:

" - Näinkö sinä kiität minua tulevaisuutesi turvaamisesta?
- Kirjat ovat tulevaisuuteni, vastasin, ei typerä elokuvasi.
- Ole kiltti ja lopeta jo tuo vallankumousvirsien veisaaminen, ei kukaan niihin usko. Kirjat ovat mennyttä aikaa, Marcus.
- Voi Roy, mitä oikein sanoit?
- Noh noh, älä ole surullinen, rakas Goldman. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua ihmiset eivät enää lue. Niin se vain on. He keskittyvät pelleilemään kännyköillä. Kustannustoimi on kuollut, Goldman. Omat lapsenlapsesi katsovat vielä kirjoja yhtä ihmeissään kuin sinä ja minä faaraoiden hieroglyfejä. He sanovat: "Isoisä, mitä varten kirjoja oli olemassa?" ja sinä vastaat: "Ne saivat ihmiset unelmoimaan. Tai hakkaamaan puita, en enää muista." Silloin on jo liian myöhäistä herätä: ihmisten ääliömäisyys on saavuttanut kriittisen pisteen ja me kaikki tapamme toisemme sisäsiittoisen typeryytemme vuoksi (tämä on jo nyt enemmän tai vähemmän totta). Tulevaisuus ei ole enää kirjoissa, Goldman."

Voi, minä uskon edelleen, että tulevaisuus ON kirjoissa, tai ainakin siihen, että kirjoja on tulevaisuudessakin.

Dickerin seuraavaa - intohimoisesti - odotellessa pitäisi keksiä jotain uutta mukaansatempaavaa lukemista.

Vinkkejä?

20 kommenttia:

  1. Pitääpä tutustua. Tuo ensimmäinen on ollut jonkin kerran jo kädessäkin :P

    Pidin kovasti Stephen Kingin kirjasta 'Kirjoittamisesta', hyvin kirjoitettu pieni omakohtainen kertomus kirjailijaelämästä ja niin hauska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, pitääpä napata matkaan töistä, kiitti. Mulla on just nyt akuutti pula kaikesta lukemisesta!

      Poista
    2. :)

      Jos tykkäät joskus kevyemmästä, niin mä tykkäsin kovasti Jojo Moyesin 'Kerro jotain hyvää'-kirjasta. Sen syvempi puoli oli unohdettu leffasta kokonaan. Sen jatko-osa on kans hyvä.

      Poista
    3. Ne mä oon lukenut, ja on hyvää kevyttä - ei ihan liian höpöhöpöä, vaan vähän sitä syvempääkin. Muutkin Moyesit on koluttu. Viimenen oli sitten jo (siinä sarjassa) mulle vähän raskas.

      Poista
    4. Oletko lukenut Kinsellaa? Tarkoitan siis niitä ei-shoppaholiceja. Ne on oikeasti hyviä :)

      Poista
    5. En muuten oo ihan varma, kun himoshoppaajat ei tippunu, niin oon niputtanut ne kaikki samaan kategoriaan!

      Poista
    6. Joo, mä luulin niin kans, mut sit kerran otin lentokoneeseen tms 'Kevytkenkäisen kummitksen' ja se olikin tosi hauska. Eniten ehkä olen tykännyt 'Wedding night'ista :)

      Poista
    7. Kääk, se taitaa olla suomeks Hääyöaie ;-) Sen oon varmaan lukenutkin!

      Poista
  2. Eva Franzin Sininen huvila oli äitini mielestä ihan hyvä, hän tykkää dekkareista. Sanoi, että Evan kirjoja saa tuoda luettavaksi lisääkin kun niitä ilmiintyy :)

    Itsellä on luettavana lukupiirin kirja Lumilapsi, Eowyn Iveyn kirjoittama.
    Tykkään, enkä iltaisin malttaa lopettaa lukemista. Luen sitä kuitenkin vain iltaisin, kun päivällä yritän tehdä noita pahuksen keskenjääneitä käsitöitä ;) ja joskus jotain kotitöitäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Pöllö vinkeistä, laitoin varauksia!

      Huomenna täytyy kyllä töissä löytää jotain, ettei ihan lopu lukeminen.

      Poista
  3. Mä kyllä uskon kanssasi tuohon samaan, että kirjoja ei voita mikään eikä mikään kone mene niiden yli. Onneksi myös antikvariaatin pitäjä antoi joulun aikaan uskoa tähän, kun kertoi, että hänellä on paljon ihan nuoria asiakkaita. Onneksi olen saanut myös omat pojat nauttimaan kirjoista.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kuopus tuli tänään kirjastolle ja sanoi koulussa innostuneensa tietyistä kirjoista. Lainattiin heti yks sille, kun on olut viime aikoina tosi vaikea saada sitä tarttumaan kirjaan. Yrityksen puutteestaa mua ei ainakaan voi syyttää - mutta ehkä se just toimii päin vastoin.

      Onneks pojat kuitenkin lukee, meillä molemmilla!

      Sulle kans, kivaa viikkoa!

      Poista
  4. Huh, tuntuu hassulta antaa SULLE kirjavinkkejä :)
    Ehkä kaikista eniten ikinä mä olen aikanaan tempautunut Gabaldonin Muukalainen-sarjaan. Eka kirja oli alkuun tylsä mutta sitten kun alkoi tapahtua, olisin vain lukenut, lukenut, lukenut.... Makunsa toki kullakin.
    Tällä hetkellä ei lukeminen onnistu; ei pysty keskittymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus näinkin päin - kiitos <3
      Meinasin sanoa, että ne Gabaldonit on mulle liian paksuja mutta justhan mä kirjoitin lukeneeni pari tiiliskiveä!

      Poista
    2. Minäkin pidin kirjoista, tv-sarjaa en pysty katsomaan.

      Poista
    3. Mä oon edelleen tosi huono kattomaan mitään televisiosta/ruudulta.

      Poista
  5. Dicker on aivan loistava! Olen koukuttanut muutaman työkaverinkin noihin ja 'kiittelivät' mua, kun lomalla ei halunnut muuta tehdäkään kuin lukea. :D Myös "Kevytkenkäinen kummitus" on hyvä, suosittelen minäkin. Mulla on menossa nyt kuudes Alan Bradleyn Flavia-sarjasta, jotka olen todellakin ahminut kaikki.

    Jos taas kunnon tiiliskiviä kaipaa, niin Ken Follettin Vuosisata-trilogia on just siihen tarpeeseen. Nekin ahmin lähes yhdeltä istumalta, niin uskomattomalta kuin se kuulostaaakin.

    Maeve Binchyltä voi ottaa minkä tahansa kirjan, aina tulee hyvä mieli. Mitä paksumpi, sen parempi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Binchystä tulee mullekin hyvä mieli, ja Flavioita on kollega kehunut. Pitäisikö antaa niille toinenkin mahdollisuus - ekalla yrittämällä en päässyt sisään.

      Ja hei <3 niin ihana oli huomata sun nimi kommenteissa. Kaikkea hyvää, rakas Nollis!

      Poista
    2. Kiitos samoin sinne! <3
      Mä yritän vähän ryhdistäytyä ja ainakin välillä pistäytyä lukemassa inehmojen kuulumisia. :)

      Poista
    3. Sä teet niin kuin susta parhaalta tuntuu! Olet ollut ajatuksissani, silti <3

      Niin, ja Quebert todella ON hurmaava, mäkin olen levittänyt ilosanomaa ympäriinsä. Ehkä iltavuorossa jatkan ja löydän jonkun sopivan uhrin?

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana