Sivut


torstai 15. joulukuuta 2016

Tuleeko se joulu?

Mistähän sen sais kaivettua. Joulumielen?

Koristeet on paikoillaan, lahjat liki valmiina. Kortit tehty ja toimitettu. Ainakin melkein kaikki. Kalenteria availlaan joka aamu. Minä kuvakalenteria, esikoinen raaputtaa Veikkauksen jouluarpaa ja kuopus kaivelee Kinderkalenteriaan.

Koitin eilen suunnitella joulupäivän ruokaa (äitini ja hänen miehensä tulevat perinteisesti meille syömään) ja joulusuklaita joita esikoisella teetän, mutta ei se onnistunut. Luomuportviinin sain kyllä tilattua (sitä tarvitaan tryffeleihin ja vähän lasiinkin) ja vastakin on hankittuna joulusaunaa varten. Tänään ostin tilasin uudet löylykiulun ja -kipon, kun esikoinen oli sitä mieltä, että joulupukille voisi ilmoittaa edellisten olevan loppusuoralla. Viime vuonna se toi kiuaskivet.






Viikonloppuna on pyydettävä esikoista vihdoin tekemään se piparitaikina ja tänään jo löysinkin muutaman mukavan reseptin suklaisiin ja toffeisiin. Ostan ainekset kun menen noutamaan Portviiniä. 

Eiköhän me tästä vielä joulu tehdä, vaikka sitten vähän lyhyemmällä kaavalla ja nopeammalla aikataululla. Ja ehdottomasti stressittä, kuten minulla on tapana.

10 kommenttia:

  1. Viikon päästä on aatonaatto. Voiskohan sitä jo koristella? Oon yrittäny kuunnella joululaulujakin - ihan niitä hartaimpia en vielä uskalla. Liikutun muutenkin ihan tyhjästä.

    Sitä piparitaikinaa mieki mietin. Tulis niin hyvä tuoksu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä esikoinen on töissä ensi viikolla joten jos vaikka saisin sen nyt viikonloppuna huijattua hommiin?

      Ja viikon päästä on tosiaan ilo ylimmillään - ja odotus ;-)

      Poista
  2. Joulu on tuota hätää ja koska pipareita en osaa tehdä (enkä tykkää siitä valmistaikinasta),niin olen kytännyt josko kauppoihin alkaisi ilmestymään niitä Elosen leipomon joulupullia joissa on piparkakkutaikinalle maistuvaa tatinaa täytteenä. Paketissa on aina kolme pullaa ja ne on mielettömän hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, ne oli sun (vähemmän)salainen joulupahe ;-)

      Mä taas syön piparitaikinaa ihan millon vaan - ehkä se esikoinen ei siksi sitä teekään, kun menee parempiin suihin!

      Poista
  3. Kyllä se joulu tulee ihan joka vuosi, vaikka kuinka yrittäisi estää :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi, ei auta sitten kun vaan valmistautua siihen ;-)

      Nyt on jo löytynyt joulusuklaiden reseptit ja kuningasidea joulupäivän aterialle.

      Sulle voimia, koska ... <3

      Poista
    2. Laitoin sulle paketin tulemaan juuri nyt illalla, ehkä saat sen jo maanantaina.

      Poista
  4. Päästin kateuksissani syvän huokaisun jo suklaan kohdalla ennenkuin edes luin tekstiä eteenpäin; muistin edelliseltä joululta esikoisen karkit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, Kiki, sä oelt palannut <3

      Joo, katotaan mitä me tänä jouluna saadaan. Kun tuli 18v täyteen ja ajokortti myös, niin into leipomiseen ja muuhun on kyllä vähän vähentynyt... ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana