Sivut


torstai 5. toukokuuta 2016

Bikinikelit?

No ei nyt ihan, mutta ei paljoa puuttunutkaan. Eilen. Ihanaa! Jotenkin sitä herää kummasti henkiin ja nauttii elämästä toisella tavalla kun tarkenee olla ulkona vähän vähemmissä vaatteissa. Meidän terassilla lipan alla tuulen suojassa tuli suorastaan kuuma. Yhden talon suojaisalla pihalla yksi nainen ihan oikeasti oli jo bikineissä, mutta minä en sentään. Ensinäkin ei  todellakaan ollut ihan niin lämmin, toisekseen tuo pihan aita, joka ei varmaan tänä kesänä anna näkösuojaa juuri lainkaan ja kolmanneksi - no - keski-ikä ja kilot.

Toisaalta ystävä oli lukenut jostain, että bikinivartalon saa ostamalla bikinit, vartalo kun ruukaa olla ihan omasta takaa. Minä rupesin miettimään tätä häveliäisyyttä ja sitä, että kun olemme menossa Kreikkaan, pääsisiköhän siitä jollain konstilla yli. Nimittäin niillä aurinkorannoilla on kyllä nähty ja nähdään paljon muhkeampiakin kroppia kuin minulla ja paljon vähemmän verhottuna. Mikä siinä on, että itse ei voisi kuvitellakaan pukeutuvansa niin. Edellisestä kerrasta on varmasti yli kymmenen jollei kahtakinkymmentä vuotta.





Niinpä päätin haastaa itseni. Löysin tori.fi:stä iskemättömät Janina F -bikinit, joiden hinta oli postikuluineen 7,40€. Ei se ota jos ei annakaan, ajattelin, ja tilasin. Hui! Reissuun kyllä lähtevät mukaan, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu saanko niitä laitettua päälle. 

Mites on, milloin on viimeksi sulla ollut bikinit käytössä?!?

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jee, ihanaa, että joku keskiäkäinen uskaltaa.

      Nostan hattua <3

      Poista
    2. Joo, mulla ei ole koskaan ollut sen asian kanssa ongelmia. Kukaan ei ole mua kroppani takia inhonnut. ;)

      Poista
    3. Mä luulen, että se on yleensä itseihnoa, joka pidättelee niitä päälle pistämästä. Mulla on tässä nyt kuukauden päivät aikaa sulatella asiaa ;-)

      Poista
    4. Niin on ja se on väärin. Itseä pitää rakastaa, ei inhota. Me olemme kaikki täysin kelvollisia juuri sellaisina kuin olemme. Ja se, että arvostaa itseään, näkyy myös päällepäin ja se on hyvä asia. :)

      Poista
  2. Viime kesänä käytin bikineitä viimeksi. Nyt en edes tiedä, missä ne ovat. Arvaan, että alimmaisena vaatehyllyn takaosassa. Jokohan kaivaisi ne esiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow, mä luulin, että kukaan ei enää uskalla tai kehtaa (jostain kummallisesta sisäsyntyisestä häpeäntunteesta johtuen) käyttää bikinejä mutta taidan olla väärässä.

      Mä tsemppaannun tästä ja ehkä uskallan kans pukea nuo päälleni Kreikassa!

      Poista
  3. Mulla on 2-osainen uikkari, vaan ei bikini... mie lakkasin ostamasta niitä sillon, kun yläosan ja alaosan kokoero tuli niin isoksi, ettei enää saanu sopivia. Sillon (80-luvulla) ei voinu ostaa ylä- ja alaosaa erikseen, piti ostaa molemmat samaa kokoa. Nyt sais ja kokokin on muuttunu noin samaksi, mutta ylä- ja alaosan väliin on tullu ruma lisäke...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin vähän arkailen sen siihen väliin tulleen lisäkkeen kanssa, mutta mietin, että ruskettunut lisäke on varmaan kuitenkin kivemman näköinen kuin vitivalkoinen lisäke ;-)

      No, kuukausi aikaa totutella ajatukseen...

      Poista
  4. mä en ole koskaan ennen paljastanut somaa pikku massuani villille luonnolle, ennen kuin viime kesänä Kreikassa.
    Ei tullut allasvahtia ajamaan pois altaalta, eikä rantavahtia käärimään minua pressuun. Ja massu sai vähän väriäkin.
    Kynnys oli itsellä isompi kuin ympäröivällä maailmalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No musta tuntuu kans, että se kynnys on jostain syystä itellä vaan isompi kuin kaikilla muilla yhteensä. Ja että kukaan ympärillä ei edes huomaisi, että "oho, tuokin on pistänyt bikinit päälle". Mutta en silti pystyisi täällä kotipaikkakunnana rannalla edes kuvittelemaan, Kreikassa varmaan nyt jo laitan.

      Kiitti teidän tsemppien!!!

      Poista
  5. Mä käytän tankinia, vatsa palaa helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä pitää tuo mielessä jos bikineihin uskaltaudun!

      Poista
  6. Kyllä minäkin lomaillessa laitan bikinit päälle. Nuo ostamasi ovat niin kauniit, että nyt vaan rohkeasti ne päälle ja näyttämään kaunista napaa maailmalle. Omaa napaa pitää katsella rakkaudella ja kaikkea sen ympärilläkin.

    Jos välillä tekee mieli lämmitellä itseään, niin voit keitaista huivin ympärille tai laittaa pienen hamosen alaosan lämmikkeeksi. Sellaisia uikkarikankaisia hamosia on myös olemassa =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sellanen hyvä hepene uikkarin tai bikinien päälle, jonka aina laitan jos nousen vaikka vessaan tai jotain ostamaan, en sentään liehuttele ympäriinsä uima-asussa. Mut joo, omaa napaa pitää paitsi tuijottaa niin myös rakastaa. Mä yritän!

      Poista
  7. Mä luin ensiksi otsikkosi: bikinienkelit =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee aikamoisia enkeleitä kun kuvagooglaa tuon ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana