Sivut


sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Keikkuu keikkuu

todellakin!

Eiliseen mahtui räntää, rakeita ja rätin kokoisia lumilämpäreitä. Välillä taas aurinko paistoi. Aika lailla sisätiloissa siis vietettiin lauantaita, mitä nyt kirpparilla käytiin ja napattiin paikallisia jauhoja sieltä myös, kanalassa munan hakureissulla ja sillei. Todellista lähileipomista harrastin sitten. Ehdotin ystävälle, joka täyttää 40 ja viettää isoja pirskeitä, että voisimme esikoisen kanssa lahjan sijaan tehdä sinne simaa sekä munkkeja. Puolijoukkueteltalliselle väkeä. Niinhän minä yleensä kotonakin teen, kun meillä on vappuna ruukannut olla avoimet ovet. Nyt ei ole, joten teemme eväät juhliin. 

Keittelin simaa sellaiset 25 litraa ja koska se syö hiivaa niin hiivatin vähän, päätin myös leipoa pullia. Nämä ovat sellaisia "kalorittomia", jotka on pakko laittaa vuokiin, kun ovat niin rasvaisia ja sokerisia, vähän tähän tyyliin. Eikä tässä vielä kaikki, päivälliseksi väkersimme vielä pizzankin. Meillä esikoisen kanssa työnjako toimii, hän tekee täydellisen taikinan ja maustaa tomaattipyren, minä taputtelen pohjan pellille ja pilkon täytteet, joita jokainen sitten mielensä mukaan omalle osiolleen laittaa.






Tuossa alhaalla oikealla on kolmen erilaisen ja erikokoisen pizzan jämät. Teemme pellillisen, josta esikoisen osuus on puolikas. Minulle ja kuopukselle riittää neljäosat. Harvoin jaksan sitäkään, koska täytteitä ja juustoa on - kuten kuvasta ehkä keskimmäisessä palassa näkyy - hirvittävät määrät. No, jääpä täksi päiväksi naposteltavaa tai maanantaille töihin evästä, esikoinen veti toisen puolikkaansa jo iltapalaksi. Kasvava nuori...





No piti sitä ihan vähän ulkonakin tietty olla ja tutkailla tiluksia. Kevät etenee, keikkumisesta huolimatta!

10 kommenttia:

  1. Ääääks, pullaa! Mulla alkaa olla kaiken hyvän (=rasvaisen, sokerisen, suolaisen) himo koko ajan, kun koitan olla kevyemmällä ruokavaliolla. Tosin eilen söin jätskin...

    Vitsikästä, kun tuolla pullaohjeessa puhuttiin kananmunalla "penslaamisesta". Ikinä oo kuullu, että pullat penslataan :) Onko pullasuti sitten joku munapensseli? :v

    Keväästä sen verran, että eilen kuuntelin linnunlaulua pihalla ja totesin, että parin kuukauden päästä on moni laulu jo loppunut. Nyt pitää nauttia siitä, vaikka onkin kylmää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kylmää on täälläkin ja eilen tosiaan taivaalta tuli mitä milloinkin. Tänään jo paistoi aurinko ja vissiin vähän parempaa keliä luvassa.

      Munapensseli ;-) Mulle sopii sellanen että viikolla vahdin tarkemmin syömisiäni ja sitten viikonloppuna voi olla vähän rennommin (tai aika paljon, kuten kuvasta näkyy...) Ei käy liian kovaksi herkkujen himo. Sopiskohan se sullekin?

      Poista
  2. Mä kiinnitis samaan huomioni kun Sannakin. Mulla tulee penslaamisesta mieleen lääkinnälliset jutut..
    Munapensselistä taas tuli mieleen kaveri joka haluaisi sanoa "voi perseensuti", niin lasten kuullen se onkin pyllypensseli :-D
    Tirpat kyllä laulaa nyt kilpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teidän kanssa... lääkinnällisiä juttuja mäkin ajattelin, tai siis koitin kovasti olla ajattelematta - heh.

      Jahas, näemmä se eilinen riemu jatkuu, kurkkasin ikkunasta niin ei siellä enää paista vaan tulee räntää. Linnut saa laulaa keskenään ulkona, mä pysyn täällä sisällä ;-)

      Poista
  3. Mielettömät satsit herkkuja =P

    Kyllä pizzassa pitää olla juustoa ja pullassa voita =)

    Täälläkin eilen tuli kaikkea mahdollista taivaalta. Ystävät kun ajoivat Porvooseen, niin motari oli lumen peittävä ja ajovauhti laski 80 km/h. Nyt taas satelee, mutta onneksi sentään vain vettä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei onneksi oo tullut niin paljoa, että olis teille jäänyt, mutta kaikkea mahdollista kyllä tuli taivaalta.

      Juu pizzaa ja pullaa tulee tehtyä niin harvoin, että silloin niissä pitää kyllä olla makua. Voissa ja juustossa ei pihistellä ;-)

      Mutta huomenna taas alkaa järkevämpi syöminen!

      Poista
  4. Me ajeltiin tänään Turusta kotiin ja välillä tuli vettä, välillä rakeita, välillä paistoi aurinko tosi kauniisti. Ihan omintakeinen sää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko viikonvaihteen on kyllä ollut vähintääkin omintakeinen sää - täälläkin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana