Sivut


perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pupujen juhla

...ja pöpöjen...

Jotenkin tämä viikko meni ilman, että ennätin kunnolla edes blogiinkaan päivittää kuulumisia. Pelkkää diipadaapaa... No, nyt on pääsiäinen ja vain ja ainoastaan aikaa.






Ja onneksi niin. Tämä viikko oli iso viikko, koska kuopus aloitti uudessa koulussa. Sunnuntaina tosiaan tuli isältään räkäisenä ja maanantai jäi heti välistä, mutta tiistaina pääsi jo muiden mukaan. Turinasta ja puolikuntoisuudesta huolimatta viikko meni mukavasti. Tai se osa viikosta, jonka pystyi koulussa olemaan: angiina uusi ja eilisen sitten taas olimme kotosalla. Tämä on lajiaan kolmas peräjälkeen ja alamme molemmat olla aivan uupuneita tähän sairasteluun. Minulla pääsi itku apteekissa kun tilasin ja maksoin antibiootin. Milloin tämä oikein loppuu?!?

Minulla itsellänikin on ollut jotenkin huonompi aika oman altistukseni suhteen ja töissä on välillä ollut aika tuskaa. Siksipä tämä neljän päivän vapaa - josta siis meille tulikin viiden päivän breikki - sattui varsin hyvään kohtaan.

Pääsiäisen vietämme kolmisin kotosalla ja luulen, että aika rauhallisesti. Minulla on tapana piilottaa pojille munia ja piirtää kartat. Sen teemme ja ehkä jonain päivänä retken laavulle. Muutama kaverivierailu on vanhan koulun kamujen kanssa sovittuna, joten sellaistakin on luvassa jahka tästä toivutaan.







Oikein leppoisaa ja pupurikasta pääsiäistä itse kullekin!

10 kommenttia:

  1. Huh huh. Sun ja teidän perheen tilanne on juuri niitä jolloin ajattelee ettei maailmassa ole mitään oikeudenmukaisuutta, toisille sälytetään taakkaa koko ajan ja toiset - ne jotka eivät välitä mistään mitään - saavat mellastaa ilman minkäänlaisia vaikeuksia.
    Kun kerran joulunakin tapahtuu ihmeitä niin miksei pääsiäisenäkin niin mä toivon pikaista paranemista koko porukalle koska ei ole oikein että elämä on pelkkää kyntämistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eipä se sunkaan tilanteesi vissiin järin häävi ole?

      Mutta kyllä tässä nyt on viime aikoina koeteltu taas aika kovalla kädellä. Sitä pääsiäisihmettä odotellessa ;-)

      <3

      Poista
  2. Voi niitä aikoja, kun vielä munia piiloteltiin... en kyllä muista, milloin viimeksi. Koristelin sinisen munarasian ja laitoin sinne kolme mignonmunaa ja kolme kindermunaa, ja päälle pääsiäistervehdyksen rakkaalle perheelle. Ei tarvi sen kummemmin etsiä :)

    Rentoilkaa kunnolla, jospa se pääsiäinen pyyhkisi räät ja pöpöt ainakin pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä toivon että pyyhkisi. Ainakin tässä on nyt kunnolla aikaa olla ja parannella.

      Meillä 17-vuotiaskin osallistuu piilotukseen (kun ei muuta voi) tai siis etsintään. Eilen tosin kehiteltiin vähän erilainen munan piilotus, kun annoin pikku pussissa sille ostamani munat ja pyysin piilottamaan ne multa etten syö. Tänään saa "etsiä" ja antaa ne mulle niin sitten pääsen oikeasti piilottamaan niitä ;-)

      Poista
  3. Voi sua... <3 (tai teitä)
    Kuulostaa niin tutulta tuo "itku pääsi-osio.."
    Mä lähetän taas täältä kaikkea hyvää ja parantavaa ja voimia antavaa ilmojen halki <3 Koitetaan jaksaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitetaan... kyllä täällä jo pirteämmät tunnelmat on sekä äidillä että pojalla.

      <3

      Poista
  4. Upea kuulla, että koulu alkoi hienosti uudessa paikassa. Ehkä nyt kun altistus pojalla koulussa loppui myös normaalit räkätaudit menevät jatkossa ohi ilman jälkitauteja. Pidetään peukkuja! Mä olen taas yskinyt kaksi viikkoa ja kävin jo eilen taas lääkärissä. Väsymys vaivaa muutenkin ja nyt mekin vain lepäämme toisen kaksosen kanssa kotona. Mies ja toinen kaksonen lähtivät Kempeleeseen, mutta tämä kotoa muuttanut ei halunnut lähteä minnekään ja minulle sopi hyvin, että sain jäädä kotiin lepäämään. Ihanaa pääsiäisen aikaa teille kaikille!
    Se nimi/URL-osoite kohta puuttuu edelleen tuolta kommentointi-kohdasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin puuttuu, en osaa fiksata sitä...

      Mekin aateltiin viettää rauhallinen pääsiäinen, ja jospa tässä tosiaan vastustuskyky pikku hiljaa paranisi ja päästäis tästä sairastelusta.

      Ota sä rauhallisesti kanssa ja lepäile. Oikein hyvää pääsiäistä Sari!

      Poista
  5. Mä voin lähettää sulle vähän kissan kehräystä, jos se auttaa kans <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana