Sivut


perjantai 14. elokuuta 2015

Pehmeä lasku

Koulu on alkanut tosi sujuvasti, arki samoin. Molemmat pojat ovat asettuneet rytmiin hyvin, jaksavat nousta mukisematta, nukahtavat illalla suht helposti ja muutoinkin aamut (jotka usein ovat se ongelmakohta) ovat sujuneet vaikeuksitta. Iltapäivät ovat olleet pitkiä ja leppoisia, sen verran pehmeää laskua on kaikilla vielä tämä viikko ollut.

Uusia taitojakin opetellaan. Minä olen ruvennut hyppyyttämään poikia sen sijaan että he passuuttaisivat minua. Uskon, että kun pari kuukautta jaksan, muuttuu tämä automaatioksi. Olen myös saanut omaa aikaa, vaikka kuopus ei nyt tällä viikolla isällään käykään. Äitini ja hänen miehensä tulivat meille eilen iltavuoroni ajaksi, niin ei tarvinut pitää poikaa koko iltaa kirjastolla mukana - tai vaihtaa vuoroa. Myös iltavuoroa ennen minulla oli luonnollisesti omaa aikaa sen jälkeen kun pojat lähtivät kouluun. Sen käytin leppoisasti keräten kantarelleja ja aamupäivätorkkuja ottaen. Lisäksi kuopus itse hoiteli itsensä yhden koulupäivän jälkeen kaverilleen. Minä sitten hain hänet pois. Loikoilin vapaa-ajan velttona, koska hieroja oli juuri käynyt.


Tällainen ihana kortti minua odotti
yhtenä päivänä postilaatikossa.
Piristi, kiitos!




Myös tuoretta on syöty urakalla. Nyt on siihen oiva aika, kun hedelmiä saa halvalla ja vielä mustikoitakin tuli pakastettavaksi uusi satsi. Söimme kuormasta ja esikoinen leipoi jopa piirakan. Oli ihana eilen tulla töistä kotiin kun oli kantarellileipäainekset itselle iltapalaksi ja jälkkäriksi mustikkapiirakkaa jäätelön kera, nam!

Tänään vietän vapaata, käyn kaupungissa hakemassa esikoiselle vielä pari kirjaa ja muutama muukin asia on hoidettavana. Sitten alkaa viikonlopun vietto. Rento sellainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Marjaana