Sivut


torstai 16. heinäkuuta 2015

Juustoa puuttuu

Rentoa tämä kesäoleminen! Keli on ihan hyvä, paistaa ja on poutaa. Välillä menee pilveen, mutta tosiaan, kuka on sanonut, että helle on se ainoa oikea kesäsää? Minä nautin, vaikka työt vähän haittaavatkin harrastuksia. Toisaalta eilen oli kirjasto auki vain viisi tuntia ja kerkesin sekä ennen että jälkeen tehdä vaikka mitä. Meille on avattu uusi kirpputori (olen siitä jo tainnut mainitakin) jonka yhteydessä myydään myös paikallisia tuotteita ja on kahvio myös. Kävimme siellä ystävän kanssa aamukahvilla ja katsomassa hänen pöytäänsä - että kaikki oli hyvin. Minulla on kirpparipöytä varattuna ensi viikoksi ja olen penkonut kaappeja oikein urakalla. Jahka pojat tulevat kotiin, saavat hekin kernaasti osallistua.

Iltapäivällä töiden jälkeen porhalsimme tilipäivän kunniaksi ystävän kanssa kaupunkiasioille. Saimme kaikki hyvässä järjestyksessä hoidettua ja iltasella vielä nautimme pari lasia viiniä, söimme juustoa (suosittelen erityisesti tuota kuvassa näkyvää valkosipulijuustosa huoneenlämpöisenä ja niin, ettei seuraavana päivänä ole velvollisuuksia, koska niin voimakas valkosipuli siinä on. Aivan ihana!!!) ja kuuntelimme hyvää musiikkia.




No ei oikeasti puutu...



Mutta vähiin käy ennen kun loppuu: tämä ja huominen päivä enää töitä ja sitten, lomalomalomaloma!

10 kommenttia:

  1. Olen kanssasi samaa mieltä tuosta ilmasta. Ei se helle ole ainoa oikea kesäkeli. Lämpimät päivät pienellä auringonpaisteella ovat ihan yhtä hyviä. Ja loma on lomaa vaikka taivaalta tulisi pieniä ämmiä peräreet selässä. Sulla on jo ihanan lähellä, mä vielä odottelen viikon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen istuttiin ilta-auringossa terassilla ja todettiin se sama. Päivälläkin, vaikka oli pilvisempää, oli silti ihan oiva keli. Kuka sen on päättänyt, että pitäisi olla helle ennen kun on kunnolla kesä?

      Vähiin käy...

      Poista
  2. Oi nam, valkosipulicheddaria... vesi tulee kielelle!
    Ei minustakaan helle ole ainoa kesäsää, niinku varmaan on tullu jo selväksikin ;) eilen oli mukava käydä illansuussa kävelemässä, kun varjot oli pitkät eikä tarvinnu paahteessa kävellä.

    Kuulostaa niin mukavalta aina nuo sinun ystävänkanssaolemiset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kyllä synkkaa, ollaan kuin paita ja peppu. Muita sellaisia ystäviä joiden kanssa pitäisi paljoa yhteyttä mulla ei sitten olekaan ;-)

      Mut joo, kyllä se aurinko sieltä pilven takaakin mua ilahduttaa eikä lomakaan mene pilalle vaikka vähän epavakaisempaakin olis. Kuten mä totesin joskus aikasemmin, on kuitenkin ainakin 20 astetta lämpimämpää kuin talvella!

      Niin, ja toi valkosipulicheddar on oikeesti ihan sikahyvää. Reilu vaklosipuli joka maistuu ja tuntuu, suosittelen!

      Poista
  3. Tänä kesänä on ollut parhaat mahdolliset kelit: n. 20 plus astetta ja välillä ripaus vettä, voisko parempaa toivoa! Aurinko on helottanut välillä jopa liian kanssa, mutta kukapa käski rakentamaan talon jossa suuunnattoman suuret ikkunat (kuusamo hirsitalojen Nuuna muunnos), taitaa olla iha oma vika ;-))
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut enimmäkseen alle 20 mutta on sekin paljon lämpimämpää kuin talvella ;-)

      Gnjääh, käännä nyt veistä haavassa ka kehu miten ihana talo teillä on kun toinen ettii neljättä vuotta omaa eikä löydä ;-(

      Poista
    2. Ei muuten ollut tarkoitus. Tiedän että hirsitalosta haaveilet joten ajattelin kertoa ettei välttämättä tämmöstä kannata - nättihän tämä on mutta jos hikoaa helposti kuten minä niin en suosittele :-)) No, rakennuspaikkakin on vaan niin aurinkoinen...nimesin tönön Aurinkorinteeksi kun maanmittaustilaisuudessa piti ex-tempore joku nimi keksiä.
      -a

      Poista
    3. No mä vähän aattelin, että et sa pahuuttas ;-)

      Moni sanoo, että hirsitalo säilyy pitkään talven jälkeen viileänä ja sitten toisaalta taas syksyllä lämpimänä kun hirret hitaammin lämpiää ja sitten taas viilenee. Tiedä häntä. Mun keuhkoille sopis kyllä hirsitalo. Kuopuksen isän veljen luon oli aina niin helppo hengittää!

      Poista
    4. Höpö höpö. No joo tottakai hirressä (230 leveä/korkea) jonkin verran viipyilee sekä viileys että lämpö, mutta että keväästä syksyyn...juu ei. Päivistä on kyse :-)
      Meillä ei ole pattereita ollenkaan, vaan koko talossa on (kivilattioissa) vesikiertoinen lattialämmitys. Se toimii viiveellä: eli jos on ollut ensin kovin lämmintä, sitten viilenee, niin päivän saattaa lattiat olla kylmät..siihen auttaa erittäin hyvä ammattilaisen muuraama varaava takka keskellä kämppää. Yhden talon kokemuksella olen melkein valmis rakennusmestari, joten neuvoja kannattaa kysyä ;-)))
      -a

      Poista
    5. Mä kysyn jos tulee ajankohtaiseksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana