Sivut


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Ville Vino ja Veijo Vajaa

Viikonloppua on vietetty vetelissä merkeissä. Olen ollut armollinen itselleni ja vaan - no - ollut. Perjantaina kuopus tuli kotiin ja käväisi kaverin syntymäpäivillä. Lauantaina hänellä kävi kaveri kylässä ja äitini ja hänen miehensä tulivat kahville. Sauna, Avara Luonto... sitä samaa, rauhallista. Tänään on tarkoitus vähän puuhailla pihamaalla.

Kuopus oli viime viikon kesäleirillä ja vielä ensi viikko on jäljellä. Vaikka hän jo kovasti haluaisi lomailla, on siellä kuitenkin ollut varsin mukavaa. Ohjelmaakin riittää. Joka päivä on valittavana liikunnallinen ohjelma tai sitten kädentaidot. Kuopus on ottanut osaa vaihtelevasti kumpaiseenkin. Perjantait ovat retkipäiviä, mutta muuten ovat olleet nuorisotalollamme, josta pääsee näppärästi liikuntasaliin ja -kentille. Yhtenä päivänä kun hain kuopusta, esitteli hän ylpeänä piirrostaan. Päätin näyttää sen teillekin. 

Olkaa hyvät: Veijo Vajaan tarina:







Vasemmalla ylhäällä kansilehti, johon oli liimattu läppä. Oikealla ylhäällä se, mitä läpän alta paljastuu. Sisäsivulla (alhaalla keskellä) lähikuva Veijo Vajaasta, sekä hänen nenässään asuvasta kärpäsestä. Myös Veijon tarina löytyy pienenä sarjakuvana sivulta, niitä vähän suurensin alareunoille. Onkohan tuo Ville Vino sukua Ville Valolle?

Suloista sunnuntaita hyvät ystävät!

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin mustakin - mutta mä oon vähän jäävi ;-)

      (Mä luulen, että Veijosta tuli vajaa kun se oli nyrkkeilijä, tai niin mä ainakin tulkitsin tuon sen tarinan, kun se otteli Ville Vinoa vastaan.)

      Poista
  2. Hih, tuosta tuli mieleen se koululaisvitsi, kun kärpänen lensi hevosen sieraimeen ja huokaisi "huh, olen turvassa!"

    VastaaPoista
  3. On sillä vaan mainio mielikuvitus ja -huvitus!
    H.

    VastaaPoista
  4. Tuleva sarjakuvataiteilija ilmiselvästi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se on käynyt sarjakuvakerhoa ja on kyllä ollut kiinnostunut genrestä. Nykyään se kuulemma vaan "piirtelee".

      Poista
  5. Komppaan B:tä, jäppisestä kuullaan vielä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana