Sivut


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Lennokas lehmä

Kuopus on nyt kovasti itsenäistymässä. Haluaisi jättää iltapäiväkerhon kokonaan, mutta joitain päiviä on ihan pakko vielä siellä olla. Tänään kuitenkin sovittiin, että voivat kaverin kanssa kävellä meille, katsoa yhden ohjelman ja sitten soitella minulle töihin, niin lähden ajelemaan kotiin. Keskiviikkona hän menee toisen kaverin matkassa heille josta minä sitten myöhemmin haen hänet. Hyvää harjoitusta ensi vuotta varten, jolloin ei ole enää lainkaan ip-kerhomahdollisuutta. Minun lyhennetty työaikanihan jatkuu, joten ongelmia se ei tuota. Kuopus voi kävellä kotiin tai tulla luokseni kirjastolle, ihan miten parhaalta tuntuu. Myös näiden muutaman äidin kanssa on jo ollut puhetta, että kehitellään joku systeemi, etteivät pojat jokainen kökötä yksinään kotosalla odottelemassa, vaan voivat olla porukalla. Vuoroin omassa ja sitten taas toisen kodissa. Ihanaa, että on tukiverkkoa.



Kirpparilta löytynyt lehmä
sai vähän ilmettä



Se tuntuu tärkeältä myös siksi, että pääsen vaikkapa kokouksiin (eilen illalla oli koulun vanhempainyhdistyksen kokous jonka aikana kuopuksen ystävän mummi katsoi molempia poikia kun ystävän äiti on samassa yhdistyksessä. Yleensä heidän isänsä vahtii, mutta nyt oli menoa) ja välillä ihan vaan hengähtämään. Viikonloppuna yksi äiti ehdotti, että kuopus tulisi heille vaikka "vuoro" olisi ollut toisinpäin, "jos sä tarvit vähän omaa aikaa". Minun ystäväni taas toi tässä yksi päivä vaatepaketin ja kysyi, olisiko minulla niille käyttöä, kun hänellä kuulemma ei ollut. Sain pari toppia, yhdet housut (samanlaiset olivat jalassa Hesassa ja ystävä huomasi niissä reiän...) ja vielä paidankin. Kaikki tulevat kyllä pitovaatteiksi, vaikken nyt voi valittaa, ettei minulla olisi mitään päällepantavaa. Josta tulikin mieleeni kirja, johon aion syvästä epäluulostani huolimatta tutustua:





Marie Kondon Kon Mari, siivouksen elämänmullistava taika. Eikö kuulosta ihan minun jutulta - heh? Haluaisin tehdä puhdistavan kevätraivauksen ja ajattelin, että tuo voisi olla avuksi. Tai sitten vaan luen teoriaa ja jätän homman sikseen.

6 kommenttia:

  1. Nuo tukiverkot ja kaverit ovat ihania! Kyllä se yleensä tässä kakkosen keväällä alkaa tuo itsenäistymisaika. Niin oli silloin meilläkin. Yhtäkkiä ne vaan ovat niin isoja. Meillä ei ollut mitään varsinaista tukiverkkoa, pojat menivät koulusta kotiin ja soittivat päivän jälkeen minulle miten oli mennyt. Tosin tätä yritti työantaja rajoittaa, mutta selvitin sen silloin työsuojelupiiristä, että lapsen yhteydenottoja ei saa rajoittaa. Hyvin he yleensä kotona sen muutaman tunnin pärjäsivät.
    Nuo vaatepaketit ovat muuten ihan parasta. Musta on aina niin sääli heittää vaatetta pois, kun joku voi sitä vielä käyttää ja olla niistä iloinen.
    Kyllä sitä pitäisi meilläkin tehdä kaappien raivausta, mutta vielä en ole saanut sellaista itsestäni irti. Toinen siivottava kohta on vaatehuone, mutta illat ovat niin lyhyitä. (selityksen makua)
    Täällä satoi hiukan lunta, kun lähdimme liikkeelle, mutta onneksi se on jo mennyt ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä oli lumipeite maassa kun avasin verhot - järkytys! Pojatkin protestoivat suureen ääneen.

      Isompi raivaus ja tavaroista luopuminen vaativat aina oman jaksamisensa. Vaikka periaatteessa olen todellakin skeptinen tuollaisten oppaiden suhteen, ajattelin hakea inspiaatiota.

      Ystävän vaatepaketti oli mainio siksikin, että olivat miltei pitämättömiä ns. hutiostoksia hälle. Nyt kun mulla on kiloja tippunut vähän, niin saattoi antaa mun riesoikseni ;-)

      Mitä itsenäistymiseen tulee, niin se on kyllä tervetullutta. Ja ehkä siinä on joku juju ja perä, että kakkoselle asti on se iltapäiväkerho mutta sen jälkeen ei enää?

      Poista
  2. Uskaltaisikohan tuota kirjaa lukea? Jos elämä mullistuisi sitten kokonaan... :)

    VastaaPoista
  3. Tukiverkot <3 (jotenkin mulla yhdisty sanat...tukisukka ja verkkosukkahousu..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ihme, että tulee noita konnotaatioita ;-) Ja onhan ne hyvät ystävät vähän niin kuin tukisukat...

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana