Sivut


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Jos voittaisin lotossa

Ei osunut eilenkään kohdalle se isompi voitto. Eipä kyllä pienempiäkään. Esikoinen kysäisi, että mitä me tekisimme, jos oikeasti voittaisin lotossa jättipotin ja jäin sitten oikein miettimään. "Jatkaisimme aivan tavallista elämää" ja sen sellainen ei vaan ensimmäisenä tullut mieleen. Toki haluaisin käydä töissä terveyteni asettamissa rajoissa, mutta ainakaan ei tarvitsisi sen jälkeen stressata, jos olo pahenisi. Nimittäin vapaarouvana tulisin kyllä hulluksi, vaikka kotikissa olenkin.


Kuva täältä


- Rakennuttaisin meille pienen allergiaystävällisen hirsitalon ja käyttäisin mahdollisimman paljon M1-sertifioituja rakennus- ja sisustusmateriaaleja. Sisustaisin sen mieleni mukaan - todennäköisesti varsin värikkääksi.

- Ostaisin oranssin biokaasuauton (tämä sai jostain kumman syystä esikoisen tyrskimään). 

- Hemmottelisin poikia vähän, mutta en pilalle.

- Matkustelisin, paljon.

- Niin, ja saattaisin minä haluta kesämökinkin, mutta ehkä sitten olisi pakko palkata myös henkilökohtainen talonmies

(miksi tuo kuulostaa minun sanomanani jotenkin perverssiltä?)


Isompi ja parempi kuva täältä


Ja sitten rupeaisin tunnontuskissani kokopäiväiseksi viherpiipertäjäksi voidakseni elää itseni kanssa.


Mitä sinä tekisit, jos saisit ison lottovoiton?


***

Repesin jutulle tuijottavasta rusakosta.

22 kommenttia:

  1. Hauska kyllä tuo juttu rusakosta :) vielä nuo kuvat siihen perään...

    Mie remontoisin tätä kämppää lottovoitolla, vaihtaisin auton hieman uudempaan (miksei vaikka siihen biokaasuautoon) ja jos siitä vielä jotain jäis, niin hommaisin sen erämaamökin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samanlaiset haaveet kun mulla ;-)

      Rusakkojuttu oli ihan killeri ja varsinkin se lopun kuvasarja!!!

      Poista
  2. Reikä seinään ja pihan tilalle parveke :D Parveke on hallittavissa ja jos sinne laittaa pari pussillista kukkia niin niitä roikkuu jokapuolella. Pihassa ne näyttää kärpäsen kakalta. Lottovoittajana ei tietysti tarvitsisi yrittää unohtaa paljonko kesäistukset nielee rahaa :D Parvekkeelle voisi laittaa rullaverhot ja kun pihamaalla alkaa naapureiden ympäripäissään suorittama performanssi niin voisin vetää verhot kiinni :D Sitten vielä Punnitse ja Säästästä jogurttipapaijaa niin paljon kuin uskallan kerralla nostaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mitä ihania haaveita! Ja ihan toteuttamiskelpoisia myös.

      Mun ehkä pitää maistaa tuota jogurttipapaijaa - vai käytköhän mulle huonosti?

      Poista
    2. Ne on taivaallisia, ne on niiiin taivaallisia, kyllä siinä voi käydä huonosti :D

      Poista
    3. Mä taidan silti ottaa riskin ;-)

      Poista
  3. Antaisin äidille ja veikalle osan, niin, että niilläkin hippasen helpottuisi.
    Tekisin nelipäiväistä työviikkoa.
    Matkustelisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luultavasti kans kyselisin vähän, miten voisin maksella takaisin äidilleni ja sen miehelle, kun auttavat mua koko ajan.

      Sä oot ihana!

      Poista
  4. Maksaisin lainat pois ja tekisin olemassa olevalle mökille sen verran remonttia, että sen saisi myytyä. Ainakin sen kaivon.
    Sitten ostettaisiin omakotitalo jostain Lapista tai Kainuun korvesta - keskeltä ei mitään :) Tietysti pitäisi huolehtia, että tätä Riesaa voidaan hoitaa, mutta luulen, että sekin hoituisi vähän niin kuin itsestään, kuin ei olisi enää rahahuolia eikä sen sellaisia.
    Auttaisin äitiä ja Poikaa tietysti ja selvittäisin miten pystyisin auttamaan Siskoa siellä vieraassa maassa - ainakin maksaisin sen häät, sanokoon lanko mitä tahansa :D (Ei se voi sanoa mitään, kun ei puhu suomea, sen pitäisi ensin opetella suomen kieli, että voisi väitellä mun kanssa ;D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis teettäisin sen kaivon, että mökin saisi myytyä. Ei niin, että sen kaivon saisi myytyä....

      Poista
    2. Jos sä saisit lottovoiton ja mä kans, sä voisit teettää kaivon ja myydä mökin mulle ;-)

      Poista
    3. Sun haaveet kuulostaa ihanilta. Ja Lapin tai Kainuun korpi kans. Sä voisit parkeerata johonkin suht lähelle Lapin keskussairaalaa ;-)

      Ja langolle sanoisit että "Älä äijä änkyröi" niin se menisi hiljaiseksi vaikka olis käyny mitkä kielikurssit!

      Poista
    4. Ei se lanko kyllä uskaltaisi sanoa vastaan, kun toi AM on niin paljon sitä isompi :D Se tekisi kiltisti just mitä sanotaan. Mutta jos saisi oikein kunnon lottovoiton, niin voisi lennättää ne kaikki sen sisarukset (11....) tänne Suomeen niihin häihin ;)

      Ja kiitos Ihana, että teettäisit sen kaivon! En mä kyllä oo varma, haluaisitko sä sitä mökkiä, kun se on junaradan ja valtatien välissä - niihin kyllä tottuu ja sen tien pitäisi joskus tulevaisuudessa siirtyä siitä etelämmäksi. Eikä se ole järven rannassa. Iiiiso joki on kyllä lähellä ja siellä on venepaikka ja uimaranta.

      Poista
    5. Me hierotaan mökkikauppoja sitten lottovoiton sattuessa, eikös vaan ;-)

      Poista
  5. Jaa.. parvekelasit (ne on hankalat erinäisistä syistä..) ja keittiöön tehtäisiin terassi kodinhoitohuoneen kuistin päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te ootte ihana realistisia ja vaatimattomia ;-)

      Poista
    2. No mä en kehdannut sanoa, että mä ostaisin mökin.. LONTOOSTA. Mun pitkäaikainen haave...

      Poista
    3. Mökki Lontoosta kuulostaa mahtavalta - go for it!

      Poista
    4. Mä olen alkanut jo aivopestä miestä ;)

      Poista
    5. Sä saat sen taatusti aivopestyä siiheksi kun se lottovoitto sulle napsahtaa ;-)

      Poista
  6. Mä maksaisin lottovoitolla talovelan pois ja jatkaisin elämää kuten tähän asti. Ja tietenkin ostaisin pojalle uusimman Honda Type-R:n - jos ei sille kelpais niin ajelisin itte ;-)
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti googlata toi Honda - ja kuvahaku näytti ekana punaiset. Sillä kelpais huristella ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana