Sivut


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Vatsa täynnä, pää tyhjänä

Nyt on sanainen arkku melkolailla tyhjä. Vatsa sitä vastoin on todella täysi. 

Vain muutama sekalainen huomio eiliseltä:

Junassa menomatkalla oli veljekset, joiden kanssa en olisi halunnut matkustaa puolta tuntia pidempään samassa välineessä. Hrrr. Miksi vanhemmat sanovat, että kohta tapahtuu sitä tai sitä jos et rauhoitu tai lopeta, mutta koskaan kohta ei tapahdu ei sitä eikä tätä? Ei voi pieni ihminen ymmärtää. Siis minä.

Kaupungissa oli ihan liikaa väkeä. Onneksi kuopus on hyvää shoppailuseuraa ts ei ole liian innokas juoksentelemaan eri paikoissa. Etsimme sen mitä halusi ja tarvitsi, piilottelimme sitten loppuajan hampurilaispaikassa ja vähän ajan päästä kahvilassa. On ilo reissata sellaisen lapsen kanssa, jonka seurassa kehtaa liikkua ihmisten ilmoilla.

Kahvilassa oli sellainen peili, jossa näytin hyvältä. Minä haluan kotiinkin samanmoisen. Yleensä se on toisin päin.

Saimme esikoiselle seuraavan jakson kirjat. Näemmä ne maksavat osapuilleen saman verran joka kerta. Emme menneet konkurssiin, emmekä mene. Hyvä niin, koska joillekin kai lukiokin on liian kallis. 

Meillä oli myös joulun aikaan kystä kyllä ja pakettejakin ihan riittämiin. Oli hyvä joulu. Olemme onnekkaita. 


Minä ostin itselleni pupukellon joululahjaksi.
Mahtava sisustuselementti,
huono kello


Mustettakin löysimme kuopuksen uudenuutukaiseen sulkakynään. Joulun paras lahja! Syntymäpäivälahjaksi haluaa kuulemma pöllön tai kirjekyyhkyn. On se hassu poika.

Huomenna se lähtee anopin ja muiden sukulaisten luo. Minä lepään.

On luvattu yli kahtakymmentä astetta pakkasta. Minä lepään sisätiloissa!

10 kommenttia:

  1. No kannattaa ehkä lepäillä sisätiloissa tosiaan :)
    Veljesten vanhemmathan oli tyypillinen esimerkki siitä, miten lapsia EI kuulu kasvattaa. Ehkä niillä kysytään aamulla, että "puettaisko nyt vaatteet päälle".

    Meillä muuten on peili, joka hoikentaa :) se on ihan hyvä, mutta sitten kun menee kaupan sovituskoppiin, järkyttyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja mulla on lehmäkello, joka on huono kello (jätättää ja pysähtyy heti, kun patterista vähän virta vähenee) mutta hieno seinällä!

      Poista
    2. Onneks se pakkanen kestää vaan vuorokauden, sitten vaihtuu jo kohta plussan puolelle. Tosin uusimmassa ennusteessa pakkanenkin oli lauhtunut viiteentoista. Siedettävää, koska mun on pakko viedä kuopus lähikaupunkiin.

      Mä kiinnitän aina huomioni tuollaisiin vanhempiin. Se on niin epäloogista ja ärsyttävää. En mäkään mikään täydellinen kasvattaja varmastikaan ole, mutta tuota en tee. En!

      Hoikentava peili - mäkin haluun!

      Poista
    3. Ihanaa, että jollakulla muullakin menee estetiikka käytettävyyden edelle. Mä en ostaessa oivaltanut, mutta tuli käytössä pian selväksi. Vaihdoin sitten vanhan kellon eteiseen - sieltä voi tarkistaa ;-)

      Poista
    4. Meillä on äitiltä "peritty" toimiva peli vastakkaisella seinällä olkkarissa :) se on vaan hankala, kun sitä ei sohvalta näe, tulee katsottua vaan tuota lehmäkelloa jonka luulin jo pysähtyneen, mutta nyt kun katson, huomaan sen viisareiden liikkuneen taas. Ei heitä kuin puoli tuntia oikeasta ajasta :) mutta niinhän se on pysähtyneen viisarikellonkin laita; se näyttää kaksi kertaa vuorokaudessa oikeaa aikaa.

      Poista
    5. Mulla tuo pupukello kyllä pysyy ajassa mutta viisareita on vaikea nähdä kaukaa kun on niin tumma tausta. No, saapahan liikuntaa kun pitää mennä kattoon lähempää ;-)

      Poista
    6. Joo, viisarit olis hyvät pupunvärisinä.

      Poista
    7. Ehkä ne voi vaihtaa - tai maalata, tai teipata? Hmmm!

      Poista
  2. Minä taasen uskon että niin sinä kuin Sannakin näytätte hyviltä ilman mitään peilejä ja syynä tähän on se että te katselette itseänne liian kriittisin silmin.
    (ei olis pitänyt puuttua aiheeseen koska huulet..) ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana