Sivut


perjantai 18. heinäkuuta 2014

Fergus Murphy ja kumppanit

Meidän pullopuutarhamme sai muutaman asukin. Ujutimme sinne paitsi minun tilaamat otukset, myös esikoisen hankkiman menninkäisen, leprechaunin. Se sai nimekseen Irlannin vissin yleisimmän sukunimen Murphy ja meitä molempia miellyttäneen etunimen Fergus. Olikin aikamoinen urakka saada pienet hahmot pystyyn pohjalle. Esikoinen keksi käyttää lankaan ripustettuja kalan ruotojen poistamiseen tarkoitettuja "pihtejä" ja puukeppiä. Olento pihteihin, pihdit laskettiin langan avulla kohti pohjaa ja kepillä sitten otus irti pihdeistä, kun oli oikeassa kohdassa. Jouduttiin niitä jokusen kerran tälläämäänkin, mutta siellä ne nyt lepäävät. Voisi kai sitä päivänsä järkevämminkin käyttää. Jos kohta ehkä huonomminkin... Niin, koirasta tuli sitten erään teistä innoittamana Pete, ja puput tottelevat samoja nimiä kuin karvaiset ja elävät esikuvansa (Hop su ja Lurk ki). Lintu on ihan vaan tiitiäinen. Punarinta. Joku pinkkiäinen.



Oikealla alhaalla Fergus Murphy,
ja renkaan keskellä koiran pylly ajalehtimassa kohti pohjaa.
Oikealla ylhäällä koira kaivelemassa pohjalla. On on, on se siellä!



No on sitä muutakin tehty. Haettiin taas kananmunia ja ihailtiin paitsi kanoja ja komeaäänistä kukkoa, myös upeaa ukonilmaa. Melkoiset salamat välähtelivät, mutta pahin jyrinä oli onneksi vähän kauempana. Ja nämä lapset nyt tulee ja menee. Kuopus tuli isältään, esikoinen lähti kaverilleen yökylään. Ehti jo takaisinkin, vaikka vietti siellä kaksi yötä. Kuopus kävi kaverinsa synttäreillä, toinen kaveri kävi meillä ja kuopus kolmannen luona. Isot lapset, isot murheet paljon vapaa-aikaa.



Puput istahtivat kivelle - ja koira kaivaa edelleen


Ystäväkin tuli Kreetalta ja kovasti on pitänyt kuulumisia vaihtaa ja iltaakin istua. Kirpparillakin pyörähdettiin yhtenä päivänä, ja käväisimme myös kaupungissa hakemassa vähän legotäydennystä kuopukselle. Se on harrastus jota mielelläni tuen. Ainoastaan siivouspäivinä vähän mietityttää. Mutta onneksi legojen kerääminen imurin alta pois on yksiselitteisesti kuopuksen omaa hommaa. Naapurikunnan kulttuuriviikko taitaa nyt mennä ohi suun, koska haluan pitää huolta, että enimmäkseen vaan ollaan lokoisasti ja leppoisasti. Niin kun lomalla kuuluukin. Kuten vaikkapa eilen illalla, kun kävelimme lähirantaan ihailemaan tuttujen lauttasaunaa. On muuten aika veikeän näköinen vekotin kun puksuttaa järvellä ja savupiipusta tupruttaa savua. Jäimme pitkäksi aikaa heittelemään kiviä järveen ja sellaisia liuskeisia halki suurempaa kiveä vasten. Miten nautinnollista ja rauhoittavaa.



Traakissa asustaa "punarinta"


Tänään tosin onkin sitten tarkoitus startata kesäreissulle. Huomenna jo ajelemme takaisin. Rupesin prinsessaksi ja varasin sittenkin meille pienen alkeellisen mökin sen sijaan, että olisimme telttailleet. Minusta on tullut mukavuudenhaluinen. Aikuinen?

Varpaankynnet on lakattu punaisiksi ja mekkokin on saman värinen. Hyvää keliä luvattu. Joten eiku menoks!

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos!

      Mä valitsin maisemareitin ja moottoritien vierustan, koska esikoinen "nurisi" että sehän on hirmu lyhyt matka, en kerkee nukkua. Kauheana äitinä revin sen jo kello yksitoista tänään ylös. Puolilta päivin startataan.

      Poista
  2. Oikein mukavaa lomareissua!
    Aivan upea tuo teidän pullotarhanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tuli kyllä paljon hienompi kuin olisin ikinä arvannut. Kannattaa antaa lasten toteuttaa itseään, tuohan oli esikoisen projekti!

      Ja kiitos, reissu meni hyvin. Mukavaa silti olla kotona jälleen!

      Poista
  3. Oikein mukavaa ja onnistunutta kesäreissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Konnadonna! Sä olen kans reissannut vaikka missä lomasi aikana. Kyllä' säät ja elämä heitä hellii ;-)

      Poista
  4. Hyvää kesäreissua :) Minäkin lähden mökkeilemään poikien ja äitini kera sunnuntaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota mökkeilyä teille - ensi viikoksi on vissiin jälleen luvassa aika mahtavat säät!

      Poista
  5. Pullopuutarhan nyt ollessa varusteltu, ja etenkin FM:n jäädessä vartioimaan - ei muuta kuin hyvää lomaa!!
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl meidän kelpasi mennä - ja nyt jo tulla takaisinkin!!!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana