Sivut


perjantai 7. helmikuuta 2014

Kaikki on hyrskyn myrskyn

Poiki se puolentoista viikon mittainen sairastelu ja kotona kökkiminen sittenkin jotain. Olen jo jonkin aikaa miettinyt huoneiden vaihtoa. Nyt oli aikaa suunnitella, miettiä ja käännellä ja väännellä ideaa, kun olin kaiket päivät kotosalla poikien kanssa. Sain esikoisenkin innostumaan ajatuksesta ja keskiviikkona alkoi rytinä. Hommaa riittää vielä pitkäksi aikaa vaikkapa kaapeissa olevien tavaroiden inventoinnissa ja paikoilleen siirtämisessä, mutta jo kaksi yötä olemme kaikki nukkuneet ihan eri huoneissa kuin aiemmin. Jos kerran emme pääse muuttamaan ja sillä tavalla uudistamaan asumista, pitää sitten laittaa luovuus peliin ja mööbleerata täällä. Rankkaa mutta ihanaa!

Meillä on kolme makuuhuonetta, joista isoimmassa esikoinen on asustellut pupujen kanssa. Me ravaamme siellä ruokkimassa ja silittelemässä kaveruksia niin, että teinin hermot meinaavat välillä mennä. Lisäksi otukset ovat mestareita jyrsimään ja repimään vaikkapa pahvia varsin kovaäänisesti. Joinain viikonloppuaamuina huoneestaan on kömpinyt vihainen nuori, joka on uhannut tehdä lounaaksi pupukeittoa. Niinpä sitä ei ollut kovin vaikea houkutella vaihtamaan vähän pienempään huoneeseen mutta ihan omaan rauhaan. Enemmän hänelle kuitenkin kokonaisuudessaan jäi itselleen tilaa, kun puput eivät asusta enää hänen kanssaan.

Kuopus taas sai esikoisen entisen huoneen, ja lisääntynyt lattiapinta-ala on hänellä enemmän kuin tarpeen. Lego-leikit ja piirtelyt mahtuvat nyt paljon paremmin levälleen. Kolmas makuuhuoneemme on hyvin pieni ja se on ollut minun valtakuntani. Viime aikoina, kun muutenkin nafteihin neliöihin piti änkeä myös esikoisen sähköpiano joka ei enää pupujen takia hänen huoneeseensa mahtunut, olen lähinnä käynyt siellä nukkumassa. Lisäksi minua on vaivannut, kun vaatteeni ovat kahdessa eri paikassa, kun pienessä huoneessa ei ole ollut riittämiin kaappitilaa. Niinpä luovutin pikkuhuoneen pupuille. Kaikki ovat tyytyväisiä lisääntyneeseen tilaansa.




Niin, minä nukun kuopuksen huoneessa puoliparven alla ja nautin seinustalla olevasta kaappirivistöstä...


***


Kuopus: Onko ton nimi oikeesti Elastinen?
Minä: No ei, se on vaan taiteilijanimi.
Kuopus: Ok, mä sanon sitä sitten Hinteläksi.

22 kommenttia:

  1. :D:t Kuopukselle ! Mun mielestä Ela näyttää ihan siittiöltä. En tiedä, mistä moinen mielikuva, mutta näin vain on.

    VastaaPoista
  2. eilisten hmm... juttujen ;) innoittamana tulin tsekkaamaan mimmoinen tyyppi täällä on ja jäänpäs seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa joukkoon! Mä osaan toisinaan jopa käyttäytyä ;-)

      Poista
  3. Kuulostaa niin hyvältä tuo huoneiden vaihtaminen! Itsekin taidan innostua mööpleeraamaan, se oli entisaikoina suurta huvia, silloin kun tilaa ja tavaraa oli paljon enemmän kuin nyt ;-D
    Kiitos noista kuopuksen ihanista lohkaisuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, se piristää kummasti. Taitaa olla kevättä ilmassa , kun kaipaa jotain uutta. Suosittelen!

      Mulla on kyllä ilmeessä piteleminen, kun asustelen tuon pienen (tietämättään) koomikon kans ;-)

      Poista
  4. Taas mä räkätän ääneen! Mä haluun ton filosofin meille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään se väitti, että sen verenkierto on lakannut. "Katri, Katri, täällä on poika ilman pulssia. Aloitetaan heti elvytys!"

      On se hulvaton tapaus

      Poista
  5. Jahas, siellä on rymsteerattu oikein kunnolla! Ihanaa, kun on tilaa siirtyillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tarkoitus siirrellä kaappien sisällöt, joten hommaa piisaa. Kivaa hommaa, vaikkakin rankkaa!

      Poista
  6. Tästähän oli jo puhetta eilen tuolla toisaalla mutta eikös vaan piristäkin nuo uudelleen järjestelyt?
    Taitaa olla esikoinen kaikista eniten mielissään sillä se ikä on siinä vaiheessa jolloin yksityisyyden tarve korostuu ja ne hermot....

    Pisteet Kuopukselle ja kerro kaverille terveiset, sano että hänen tuumailunsa herättävät huomiota kaukaisella tundrallakin jossa muuten ollaan hyvinkin skeptisiä ulkomaailmasta tuleviin mölinöihin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen ,että tää palvelee meitä kaikkia. Ja onneksi joku on niin joustava, että suostuu nukkumaan sängyn alla ;-)

      Kummasti tosiaan piristää, ja esikoinen just sanoi, että ihanaa kun ei tarvi illalla tai yöllä hissutella kuin kiipeää parvelta alas, kun mä en enää nuku sen seinän takana.

      Mainiota viikonloppua sinne tundralle

      Poista
  7. Marjaana , sinulla on kyllä melkein pakko selitä minulle mitä on hintelä , google antoi minulle kyllä ihmeellisiä asioita . hehh .. Minäkin tykkään sun pojan hauskoista lausahduksista... hali hali

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synonyymisanakirja sanoo "hento, hieno, laiha, hoikka." Sellainen ruipelo, lihakseton jne - mikä ihmetyttää, koska Elastinen on kyllä oikeasti ihan hyvinkin miehekkäässä ja lihaksisessa kunnossa ;-)

      Ja totta kai selitän, aina jos tarvit!

      Poista
  8. Hintelä :D Kiitos perjantain parhaista nauruista!

    Oon käynyt täällä sun blogissa aina välillä, Nolliksen blogin kautta piipahtaneena, mutten ole rohjennut kommentoida. Elämänmakuisia tarinoita täällä :) Hyvää viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sun pitää ruveta visiteeraamaan useammin - ja kommentoimaan!

      Ihana nimi(merrki) sulla, Nolliksella olen sitä monesti ihastellut ;-)

      Lupasin, että kuopus saa tänään vähän katsoa Voice of Finlandia, joten ehkä lisää näitä kuolemattomia luvassa...

      Poista
  9. Mietinkin heti että no missä se Marjaana sitten nukkuu! Marjaana olisi ansainnut palatsin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko vielä lisätä keskustelu parin päivän takaa:
      "Kakan nenä on possu"
      "??????"
      "Se on semmonen viikinkisanonta"

      Poista
    2. Sitä palatsia odotellessa ;-) Oikeesti tää on ihan siksikin hyvä testi, että olen ajatellut nukkuvani kuopuksen sängyn alla jos pääsisimme muuttamaan pienempään. Nyt tulee testattua, että se on mahdollista!

      Poista
    3. Hih, ihan vieras viikinkisanonta mulle ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana