Sivut


tiistai 21. tammikuuta 2014

Ostaisitko käytetyn auton tämän näköiseltä mieheltä?

No niin, nopeastipa se kävi. Luulen, että saan heittää hyvästit pienillekin haaveille syksyn kaupunkilomasta. Sijoitan ne rahat "uuteen" autoon. Pösössä alkaa olla niin monta uusivaa vikaa ja vaivaa, ettei maksa vaivaa korjata enää. Katsastus olisi jo huhtikuussa eikä mitään takeita läpipääsystä ole (sen verran tiukilla on jo kaksi vuotta ollut) vaikka remontti tehtäisiinkin. Tulimme siis luottokorjaajani kanssa siihen tulokseen, että vaihdan suosiolla autoa. Olen elellytkin jo tuon kotteron kanssa vähän jatkoajalla, kun olen ajatellut, että jos pääsemme muuttamaan kylille, vien sen romuttamolle. Nyt kun muutto ei näytä hirveän todennäköiseltä, olisi mukavaa ja vähemmän stressaavaa, jos olisi hivenen parempi ja luotettavampi liikkumisväline alla. Ihan yhtä vanhaa ja huonoa ei minulle suostu tuo armas auttajani myymäänkään, "kun olisit sitten taas koko ajan soittelemassa mulle että tää ei käynnisty". Ihan viisasta sinänsä!


Lainattu täältä.
Arvelen, että Oudon Paimenen
huumorintaju riittää...


Vaikka rahan meno harmittaa, en silti valita. Pääsisin vanhasta vaihdossa eroon ja saisin uudemman todella helposti, jos eilen minulle esiteltyyn kärriin päädyn. Millä lihaksilla minä muka ostelisin joltain täysin tuntemattomatlta käytettyä autoa, kun ainot tolkun kysymykset jotka osaan esittää, ovat "minkä värinen se on? Kulkeeko se bensalla? Mitä vuosimallia ja paljonko ajettu?" Niin, ja soitinhan minä ystävän miehelle kesken työpäivän hämmentävän puhelun. Olin juuri sunnuntaina lainannut hänellä käytössä olevaa heidän ei-niin-hyvää autoaan ja olin niin ylpeä kun osasin sillä ajaa. Tykästyinpä jopa, että oli aika kiva ajotuntuma. Siispä kysymään, että oletko ajatellut vaihtaa uudempaan. On kuulemma ollut mielessä vaihtaa kesällä, mutta taisi vähän jäädä ajatus kytemään, koska pyysi mietintäaikaa. Hihii, tässä autokauppoja hieron! Oppia ikä kaikki. Laitoin myös pankkiin anomusta Visan luottorajan korotuksesta...

Täytyy vielä todeta, että tämä nykyinen Pösöni on tullut perintönä anopilta aikanaan. Erossa se jäi minulle ja maksoin siitä hurjat 18.60€ rekisteröintimaksua, kun siirsin omiin nimiini. Ihan hirveitä en myöskään ole sen remontointiin vielä laittanut (reippaasti alle 1000€) joten ehkä tämä on ihan hyvä siirto nimenomaan tässä kohtaa. 

20 kommenttia:

  1. Halvalla olet päässyt autosi kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi - joo! Nyt jos vielä korjattaisiin joka talvi toistuva vika, vaihdettaisiin kesärenkaat uusiin ja tehtäisiin katsastusmiehen vaatimat korjaukset, ei olisi enää niin halpaa. Eikä siltikään välttis menisi läpi. Luulen, että just nyt on oikea aika vaihtaa, niin ne rahat ei mene kankkulan kaivoon!

      Poista
  2. Ja jos sä pääsit jo vahingossa koeajamaankin, niin mikäs siinä. (niin, ja jos se väri miellytti ;) ) Ja tietysti, jos on, millä ostaa, suhteellisen tärkeä juttu sekin! Mutta vau, uusi vuosi, uusi auto ja ihan taatusti uudet kujeet!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä vielä laitetaan kuntoon joten hetki pitää malttaa...

      Mulla ei juuri ole millä mällätä, mutta sain vasta Visan nollille joten silläpä sillä sitten. Makselen pankille takaisin pikkuhiljaa. Auto on vaan pakko olla täällä korvessa, joten ei auta itku markkinoilla. Luopuisin siitä enemmän kuin mielelläni kokonaan, mutta puhdasta asuntoa kyliltä ei ole näköpiirissä ;-(

      Poista
  3. Auto on tärkeä, saman tärkeä kun pesukonekin. Erittäin silloin kun sinulla on lapsia. aina johonkin tarvitse mennä. En osa ajaa ja ei omista autoa, minulla on taksikortti käytössä ja mies joka joskus kuska. Vaihtoauto on hyvä vaihtoehto , saa halvalla ja saat useampi kertaa vaihtaa. Hyvää viikkoa! Laita lämpimiä vaatteita ja älä kylmetä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kylmä, parikymmentä astetta. Koitetaan pysyä lämpimänä!

      Me asutaan sen verran kauempana keskustasta että en voi kyllä kokonaan autosta luopua ennen kun sitten, jos joskus pääsemme lähemmäs keskustaa. Sitä ennen vaihdan autoa aina vähän parempaan ;-)

      Mullakin on ollut ajokortti vasta vajat neljä vuotta - jouduin ajamaan sen silloin kun muutimme tuohon asuntoon!

      Poista
  4. Mitä minun vanhat silmäni näkevätkään! Vai olen minä epäluotettavan näköinen...:D
    Huomenta vaan ja ihan hyvä että vaihdat sen Pösön pois, koska minä jos kuka tiedän kuinka tärkeä merkitys luotettavalla autolla on silloin kun asutaan syrjäkylässä jossa palveluiden pariin päästäkseen on ajettava vähintään se 10 kilometriä. Varsinkin talvella kun on kylmä ja eikä oikein ketään liiku tien päällä.
    Kaupantekosi kuulostaa olevan hyvällä mallilla mutta toivon ettet kokonaan siirry autoiluun (kesä ja luonto = bongarit ja asfalttiukot!) kun saat kiesit alle :D

    Hyvää tiistaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeet yhtään... mutta minä luotan mieluummin tuttuihin kauppiaisiin ;-)

      Ei tuosta enää kalua tule joten parasta vaihtaa tässä vaiheessa kun en vielä ole upottanut omaisuutta siihen. Meillä on aika paljon lyhyenpi matka kylille mutta lasten ja ostosten kanssa en vaan pysty olemaan ilman autoa. JA talvi nyt on asia erikseen, vielä. Hrrr

      Poista
  5. Ou, uuden auton etsintä on maailman stressaavinta! Mitä ikinä teetkin, älä osta rellua. En voi painottaa tätä liikaa. Älä. Osta. Rellua. Tuliko selväksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti totta, siksipä mä en etsikään vaan mulle etsittiin. Tai tarjotiin. Ja se ei oo Rellu. Aika helpolla pääsen, makselen vaan, jahka on kunnossa. Siihen saakka pitäisi pärjätä tuolla kotterolla.

      Poista
  6. Onneksi sulla on luotettava ihminen joka tietää sun tilanteen ja osaa tarjota oikeanlaista kulkupeliä. Voi kunpa ei tarttisi autoa laisinkaan! Se on yksi sellainen murhe josta mielellään luopuisin. Mutta kun tänne mettille ei kulje edes bussi. Munkin autotietous/-kiinnostus rajoittuu melkolailla siihen väriin. Minkä värinen sun uusi ehdokas on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se uusi on sellainen hopeanharmaa/sininen. Vanha on ollut punainen!

      Mäkin niin mieluusti elelisin ilman autoa. Ehkä jonain päivänä? Enkä mäkään autoista mitään ymmärrä, siksi on kultaakin kalliimpi tämä korjaajani. Voin luottaa häneen myös näissä ostoasioissa. Ei ole hyvä naisihmisen itsekseen joutua näitä asioita hoitamaan ;-)

      Poista
  7. Saathan sää irti sitten sen mahtavan vetokoukkujutskan kun vaihto tapahtuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on irtonainen, mutta mua huolestuttaa, kun siinä uude(mma)ssa ei vissiin oo koukkua!

      Poista
    2. Sää voit laittaa sen sitten vaikka roikkumaan siihen peiliin mikä on tuulilasissa keskellä :D

      Poista
    3. Kiki sä oot nero, niin mä teen!

      Poista
  8. Sen lisäksi, että älä osta Rellua pysy erossa myös muista ranskalaisista (ja italialaisista). Mää olen joskus vuonna kilpi ja kypärä maksanu 2 vuotta vanhan sitikan korjauksesta 2000 egee, kokonsissumma oli 4000, mutta vika sen laatunen, että maahantuoja maksoi takuun umpeuduttuakin osan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärh tätä kännykommentointia
      kokonsisumma=kokonaissumma

      Poista
    2. Mulla on kokemusta Pösöstä... se on luotettavasn epäluotettava ;-)

      Poista
    3. Huiiii kauhistus mitä korjaushontoja! Mulle on sanottu, että täällä maalla hinnat on kohillaan, mutta en ole tajunnut miten totta se on. Mun auton kaikki kahden vuoden renkaanvaihdot ja remontit (ja niitä oli monta) maksoi yhteensä alle 650€!!!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana