Sivut


maanantai 2. syyskuuta 2013

Uudelleensyntynyt

Vapaapäiväni oli niin onnistunut ja virkistävä, että otin kuopuksen riemumielin kotiin. Kotiinpaluusunnuntait ovat perinteisesti hali- ja pelipäiviä. On muuten iso ero siinä, onko seuraava vapaa jo torstaina vai vasta puolentoista viikon päästä. Noin niin kuin henkisesti. Ja muutenkin. Jousto on nyt loppuun käytetty ja lisäksi viime viikkoisessa ahdistuksessani oivalsin myös ratkaisukeskeisenä ihmisenä erään seikan. Miksi ihmeessä emme ole jakaneet lomia samassa suhtessa kuin arkea, mutta käänteisesti? Niin, että kuopuksen isä tapaa silloin enemmän poikaansa, kun minä otan päävastuun arjesta. Tähän asti olemme jakaneet lomat fifty/fifty mutta ehdotin muutosta asiaan. Juttelimmekin siitä pitkään kun toi kuopusta kotiin. Hyvässä hengessä, hän on valmis ottamaan runsaastikin lisää tapaamisia noihin loma-aikoihin. Loistohomma!




Olin jopa niin virkistynyt, että siivosin. Suursiivous siiderin voimalla oli mielessä lauantaina, mutta skippasin sen. En todellakaan käytä ainokaista vapaatani siivoten. Sunnuntai sen sijaan on oikein oiva päivä kodinhoidollisiin hommiin. Intouduin jopa silittämään, jota en todellakaan tee usein. Puutarhassakin vähän huseerasin, kompostoin tiensä päähän tulleita kukkasia. Krassit vielä kukkivat kauniisti ja osa samettikukistakin on ihan kelpo kukassa. Sipuleitakin voisi piilottaa ensi kevään iloksi multiin. Ensi viikon suht aurinkoinen sääennuste ilahduttaa minua kovasti. Voi lyhyiden työpäivien jälkeen vielä istahtaa terassille tankkaamaan pitkän talven varalle d-vitamiinia ja lämpöä.

Äiti miehineen palautti esikoisen ja ystäväkin kävi päiväkahvilla. Pannukakulla herkuttelimme illalla sen kunniaksi, kun oli koko perhe kasassa taas. Nyt on akut ladattu ja olen valmis uuteen viikkoon!

***

Kuopus iltapalapöydässä kurkkuaan sivellen: "Onko tässä mulla se omppu?" (Aataminomena, suom.huom.)
"Oonko mä tullut niin vanhaksi?"

10 kommenttia:

  1. Hienoa, että sait kunnon virkistysviikonlopun. Loistavaa myös, että ymmärsit jättää sen siivoamisen vähemmälle. Sitä ei todellakaan kuulu tehdä vapaapäivinä, vaikka ei se arkenakaan niin mukavaa ole.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne!

      Siivous sujui paljon mukavammin eilen, kun oli pari lapsityöläistä mukana ;-)

      Poista
  2. Sunnuntai ON aina ollut mielestäni paras siivouspäivä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aikanaan ollut tosi paha sunnuntaiangsti, josta olen nyttemmin päässyt eroon. Silloin jopa siivoaminen tuntui mielekkäältä hommalta. Meillä nykyään sunnuntai on valikoitunut siivouspäiväksi useastakin syystä: vaikka viikonloppu olisi mukava viettää siistissä kodissa, olen perjantaisin niin poikki, ettei puhettakaan, että käyttäisin vähät energiani siivoamiseen. Lisäksi kuopus ei ole silloin kotosalla kuin joka toinen viikko. Sunnuntai-iltapäivisin olemme virkeitä ja kotona kaikki.

      Poista
  3. En muista, milloin olen viimeksi silittänyt jotein. Ei tänä vuonna. Ehkä viime vuonna? Vaiko edellisenä? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes jes jes jes, toinenkin yhtä aktiivinen silittäjä! Olen kertonutkin, että olen hankkiutunut eroon suurimmasta osasta sellaisia vaatteitani, jotka vaativat silittämisen. Muutama on jäljellä ja niitä käytän todella harvoin. Nyt tuli joku puuska ;-)

      Poista
  4. Tulipas nyt viherpeukalo olo kun tunnistin krassin kuvasta. Jos se ei ole niin älä kerro :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ON krassi, sulla on vihreistä vihrein peukalo ;-)

      Poista
  5. Silittäminen on muuten hyvin terapeuttista hommaa sillä siinä ei pahemmin tule ajatelleeksi mitään - ainakaan tälläinen jolla on pakonomainen tarve olla jättämättä pienintäkään ryppyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aagrh, mulla on yksi ystävä joka tätä nykyä aina silittämällä rentoutuessaan ajattelee mua. Kerrassaan outo tyyppi ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana