Sivut


maanantai 12. elokuuta 2013

Antaa kaikkien (huumorin)kukkien kukkia

Meillä synkkaa huumorintajut sekä kuopuksen että varsinkin esikoisen kanssa. Välillä todella huonoa huutonaurulla höystettyä huumoria, toisinaan taas älykästä sanoilla kikkailua. Tai yhdistelmä näistä. Keskustelimme viikonvaihteessa siitä missä ja milloin on korrektia päästellä tuhnuja. Minun sääntöjäni kyseenalaistettiin rankasti, mutta käytin ovelasti veto-oikeuttani: "Mä oon perheenpää ja sanon, että se on sopimatonta." Johon esikoinen salamana: "Ja mä oon perheen alapää ja siks voin piereskellä milloin ja missä vaan haluan." Arvatkaa pitikö pokka? Olen kertonutkin, että kuopuksen isä inhosi huonoa ja epäkorrektia huumoria, joten nyt voimme kolmisin ottaa ison ilon irti kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.

Käväisimme viikonvaihteessa työmaallani jonka kyljessä myös esikoisen koulu sijaitsee. Rakennuksen, joka on kompleksi monista erilaisista kunnan palvelupisteistä, seinään oli ilmestynyt kyltti "Savuton oppilaitos". Sillä aikaa kun minä hain töistä tarvitsemani, värkkäsi esikoinen omiaan. Kun lähdimme pois, peitti hän kyltin ensimmäisen s-kirjaimen (helposti poistettavalla) lapulla. Periaatteesta minun oli pakko pyytää häntä ottamaan se pois heti, kun kyse oli kuitenkin minun työpaikastani, mutta nauratti se kyllä. Ja annoin sitten luvan viedä peittävän lapun uudelleen paikoilleen, kun olin vähän aikaa valvontakameroiden edessä leikkinyt tiukkisäitiä. Samaa sarjaa oli astianpesukoneellemme ilmestynyt uusi nimi. Pakko antaa sen olla ja katsoa josko vieraat sen huomaavat. 






Esikoinen pääsi myös yllättämään minut maailman vanhimmalla vitsillä, jota en jostain syystä ollut kuullut:
Mistä räystäspääsky on saanut nimensä?
No se tekee pesänsä räystäiden alle.
Kannattaa varoa haarapääskyä...


Päivän teemaan sopii haku, jolla Majaani on tultu: hieno nainen käyttäytyy. Just näin!

***

Eilen kuikuiltiin perseidejä. Tänään uudellen, jos on pilvetöntä.

Tänään myös alkaa koulu, esikoisella. Ja minulla lyhennetty työviikko. Aika jännää!!!

12 kommenttia:

  1. Teillä eletään sitten uutta vaihetta koulun alkamisen kanssa ja avuttoman oppilaitoksen sekä URPO-pesukoneen avustamana;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urpo eilen jo pyöri ja hyvin se hommansa hoiti. Kollega taas kertoi, että joku oli oikein nähnyt vaivaa ja askarrellut S-n piiloon uudesta kyltistä. Piti sitten häpeäkseni tunnustaa, että se oli mun poika ;-)

      Uusi arki sujui ainakin tänään hyvin. *Kopkop*

      Poista
  2. Tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen! :)

    Mä en osaisi kuvitellakaan elämää ilman tuhnuhuumoria ;) - tuo huumori tuli tutuksi jo lapsuudessa kotona. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään enää, se on hurjan hauskaa. Samanlaista tiukkapipoa en enää ota ;-)

      Ja kiitos tsempistä, hyvin sujui aamu.

      Poista
  3. Hehheee! :D
    Meilläkin on URPO-merkkinen astianpesukone ja hyvin se palvelee. Tykkään siitä, ei mitään ylimääräistä härpätystä.

    Tuosta pääskysvitsistä tuli mieleen toinen lintuvitsi, joka minua jaksaa aina naurattaa ja kerron sen myös kaikille, jotka osoittautuvat lintubongareiksi.

    - Kuinka monta kuovilajia on olemassa?
    - ???
    - Kolme: pikkukuovi, isokuovi ja liukuovi.

    :D :D :D :D

    Tsemppiä kuopuksen koulunaloitukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, mulla on jotain takataskussa, kun esikoinen tulee koulusta kotiin: kuovivitsi. Kiitos!

      Kuopus on ihan innoissaan (vaikka ei suostunut mulle koulupäivästä kertomaankaan). Esikoinen ei niinkään...

      Poista
  4. Ajattelin, että teillä on varmaan jo kuopus tullut koulusta ja hänellä on hirmuisesti kerrottavaa, mutta hän ei ole sitten suostunutkaan. Ehkä hänen täytyy pohdiskelevana ihmisenä ensi sulatella kaikki tapahtumat itse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kävi nyt niin, että oli luvan kanssa matkalta soittanut isälleen ja kertonut kaiken. Ei sitten enää mulle jaksanutkaan... No, kyllä mä arjessa läsnäolevana saan varmaan oman osani jatkossa ;-)

      Poista
  5. Opettajana ollessani törmäsin muutamankin kerra siihen valitettavaan tosiasiaan, että varsin monet murkkuikäiset ovat täysin huumorintajuttomia. Kai se liittyy siihen ikäkauteen, kun mikään aikuisten ja varsinkaan opettajien suusta kuultu juttu _ei_voi_ olla hauska. Onneksi teillä on toisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tunnustaa, että yleensä munkin jutut on vissiin vähän juntteja tai ainakin esikoinen koittaa esittää, että näin on. Mutta kun oikealle päälle sattuu, on meillä varsin hulvatonta!

      Huh, taas nousee hattu: musta ei IKINÄ olisi murkkuikäisten opettajaksi. Hui!

      Poista
    2. Ei se oikein minunkaan hommaani ollut... Lähdin muualle. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana