Sivut

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa?

Ero nimittäin. Luin artikkelin, jossa psykologi otti vahvasti kantaa tähän aikaan ja kertakäyttökulttuuriin ihmissuhteissa. Ero voi odottaa - lapsi ei. Aika hurjaa tekstiä näin eronneen näkökulmasta. Ja nimenomaan sellaisen eronneen, jonka mies oli "ihan kelvollinen kumppani". Vain väärä minulle. Pirjo Riitta Rintanen on sitä mieltä, että alkoholismi, luonnehäiriö, sairaalloinen mustasukkaisuus, väkivalta tai muut vastaavat isot ongelmat ovat kelpo syitä erota. Muut eivät, jos liitossa on lapsia. Pitäisi jaksaa sinnitellä, tehdä töitä ja siirtää omat tarpeet syrjään. "Jos tuntuu siltä, että on ihan pakko erota, voi odottaa, kunnes lapset ovat omillaan." Osui ja upposi - näin tämän artikkelin lukemisen jälkeen taas pitkästä pitkästä aikaa unta kuopuksen isästä ja erostamme. Ahdistavaa sellaista. Käsittelen asiaa ja hyvä niin.

Possu ja lintu, ne vaan ei tule toimeen

Mutta minun täytyy kyllä olla Pirjo Riitan kanssa eri mieltä. Entäpä kun ei ole liitossa onnellinen? Ei voi elää omannäköistä elämää? Huomaa muuttuvansa eikä suinkaan parempaan suuntaan. Tukahduttaa itseään joka päivä, elää omia arvojaan vastaan. Ahdistaa. Minkälaisen mallin se opettaa lapselle? Itseään ei tarvitse kunnioittaa ja kuunnella? Elämä on paskaa? En minä kyllä sitä haluaisi. Ja jos eron jälkeen huokaa ja huomaa, että voittajia on kolme ja häviäjiä vain yksi? Esikoinen on selkeästi tasapainoisempi ja onnellisempi nyt. Viihtyy kotona, nauttii olostaan. Mietin jo avioliittomme aikana, että aina puhutaan siitä, miten lasten takia pysytään yhdessä. Minä esikoisen äitinä harkitsin pitkään pitäisikö lapsen takia erota. Tein sen kyllä sitten itseni vuoksi, mutta toki siellä puoltavassa vaakakupissa painoivat esikoisen ja kuopuksen isän väliset ongelmatkin. Olen minä leijonaäiti.

Ehkä minä sitten olen tyypillinen nykyajan hedonisti, mutta minusta saa ja pitää ajatella omaakin onneaan, ei pelkästään lasten. Tai yhden lapsen, yhteisen lapsemme, joka onneksi on sopeutunut eroon aivan loistavasti. Eihän se hänestä mukavaa ole ollut, ei kivutontakaan, mutta jos kumppaneina emme kuopuksen isän kanssa onnistuneetkaan, niin vanhempina kyllä. Kuopus saa oikeanlaista tukea molempien luona. Kumpikaan ei taatusti kritisoi toista lapsen kuullen, ei utele lapselta sopimattomia toisen kodin elämämästä ja muutenkin kunnioittaa erolasta ja hänen tunteitaan. Tukee ja kuuntelee, lohduttaa. Kunnioitamme myös toisiamme vanhempina, ehkä tämä on avain hyvään eroon. Ei se silti minusta tarkoita sitä, että omat halut ja tarpeet pitäisi laittaa syrjään ja jatkaa yhdessäoloa ja antaa näin lapselle eriskummallinen malli parisuhteesta. Että ei siinä rakkautta tarvita, tarvitaan vain uhrauksia. Huh, puistattaa!


***


Otsikko viittaa Haloo Helsingin biisiin Vapaus käteen jää. On tässä käsitelty viime aikoina korvaa raastavia miesartisteja (Jukka Poika, M.A.Numminen) ja nyt pääsi ääneen ensimmäinen nainen. Elli. Vaikka artikulaatio välillä saa korvani vuotamaan verta en voi sille mitään, että huudan huudan mukana kun Haloo Helsinkiä tulee radiosta.

***

Sielunmessu. Niin, olihan tämä yhdenlainen sellainen messuaminen... Tuli sielusta ja sydämestä.

16 kommenttia:

  1. Eroasioista on yhtä monta kommenttia ja tutkimusta kuin on tekijöitäkin. Kyllä jokainen äiti/vaimo tietää milloin on parempi siirtyä eri osoitteisiin sekä oman elämän että lasten elämän vuoksi. Välillä elän itse äärimmäisen vaikeassa parisuhteessa ja olen miettinyt eroa, mutta sitten taas vaakakupissa on kuitenkin monta hyvääkin asiaa ja yhdessä on jatkettu. Nyt koiran perheeseen tulon jälkeen, koko perhe on rauhoittunut ja kaikilla on yhdessä kivaa.Mutta olen varma siitä, että sinä olet tehnyt oikean valinnan. Tekstistäsi huokuu tasapainoisuus ja onnellisuus lasten kanssa näin eläessä. Ja ehdottoman tärkeänä pidän myös sitä, että olet arvostanut omaa lastasi tilanteessa. Hienoa, että hän viihtyy kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunista sanoistasi, Sari!

      Niinhän niistä taitaa olla, että tämä riippuu vähän katsantokannasta. Minusta on ihan sallittua ajatella myös itseään eikä vain lasta. Ja kuten sanottu, ei se lapsen elämä rakkaudettoman liiton keskellä niin auvoista ole sekään.

      Juuri tuossa auringossa kävellessäni mietin, miten moni asia minulla on hyvin (ja vaikka huoliakin on, positiivinen asenne auttaa). Minä olen onnellinen!

      Onnea ja aurinko sinne myös.

      Poista
  2. Mielipiteeni tuosta eroasiasta on se, ettei kurjaa ja rakkaudetonta avioliittoa tule jatkaa lasten takia. Kukaan - ei kukaan - pysty elämään niin etteikö se oma kärsimys heijastuisi myös lapseen ja sitä kautta tämän onnellisuuteen ja kehitykseen.

    Sitäpaitsi eivät lapset mitään typeryksiä ole ja he vaistoavat milloin vanhemilla ei mene hyvin. Olen elämäni aikana hoitanut kolmen eroamassa (ja nyttemmin eronneen) pariskunnan lapsia pahimipien riitojen aikaan ja voin sanoa että se, miten lapset suhtautuivat siihen onnettomaan tilanteseen ja ja miten he kertoivat siitä, oli perin surullista kuultavaa. Päällimmäisenä kun oli toive toisen vanhemman pois lähtemisestä että riidat loppuisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen juuri samaa mieltä: lapsi kyllä näkee ja vaistoaa kireyden vaikkei edes varsinaisia riitoja joutuisi todistamaan. Samoin rakkauden hiipumisen ja sen, ettei enää arvosta ja kunnioita toista. Se ei todellakaan ole malli jota haluan lapsilleni antaa.

      Omasta lapsuudestani muistan helpotuksen, kun painostava ilmapiiri loppui eroon.

      Poista
  3. Koska tämä oli sielunmessu niin vastaan: Aamen. Olen niin samaa mieltä kaikesta. Tuo ettei mollaa sitä toista vanhempaa lapsen kuullen on mun mielestä ihan hirveän tärkeätä. Mun lapsuudessa vanhempien eron jälkeen osallistui koko äidin puoleinen suku isästäni löytyvien vikojen etsintään. Olen kauhean tarkka miten muotoilen omalle lapselle biologisesta isästä kertovat lauseet. Varmuudeksi olen oman blogin puolellakin jättänyt tarkemmin selventämättä minkälainen on todella huono parisuhde mitä me lapsen biologisen isän kanssa tarvottiin läpi. Jos se lapsi sattuu lukemaan niin ei tarvi sitten selitellä. Sää saat Marjaana mut kyllä välillä nauramaan ihan kippurassa ja välillä vetistelemään :D Sanoinko jo, että sää olet kyllä niin oikeassa ja tutkijoista viis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kiki kiitos! Samalla asialla ollaan, minäkään en vahingossakaan edes esikoisen kuullen suostu pahaa sanaa lausumaan (vaikka niitä välillä olisikin kielenpäällä ;-) kuopuksen isästä - ja se ei edes ole sen isä. Ja antaisihin se mustakin ihan kumman kuvan: miksi sä sen sitten valitsit, jos se oli niin paska?

      Joten suut supussa ja etiäpäin. Silmät kosteina (en nyt puhu muista paikoista, tai siis Tenoista, tarkoitan) välillä eri syistä!

      Poista
  4. Olen ihan väärä ihminen puhumaan avioerosta, koska en ole itse eronnut eikä omat vanhempani ole eronneet. Enkä tiedä miten ero vaikuttaa lapseen, ihmettelen aina kirjallisuutta, missä se mukamas on niin suuri asia perheen lapsille? Kai se sitten on. Mutta uskoisin, että turhia eroja ei ole. Siis jostainhan se kertoo jo, jos ihminen vie asian niin pitkälle, että eroaa. Silloin on jo liitossa ollut jotain närää ja onkin parempi erota. Itsensä tukahduttaminen se vasta väärin olisi kaikkia kohtaan. Hyvä tavaton, ihmisellähän on vain yksi ainoa elämä!! Ei sitä voi tuhlata epäkelvossa liitossa, ei mitenkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen, sanon minä puolestani!

      Minä itse olin helpottunut, kun vanhempani erosivat, tosin nuoremmalle veljelleni taisi ottaa vähän koville. Meillä tosiaan kyllä selkeästi on kolme voittajaa tässä tapauksessa. Ja oikeassa olet siinäkin, että kylläpä noin suurta asiaa on tullut jonkin verran miettineeksi ja punninneeksi jos yhtään on tolkku päässä. Ei sitä ex tempore erota, tai minä ainakaan. Mietin ja punnitsin ainakin kolme-neljä vuotta ennen kun olin valmis tekemään päätöksen. Sittenpähän tietää ainakin harkinneensa.

      Poista
  5. Olen ehkä just se esimerki että lasten takia elettiin yhdessä 15 vuotta. Ja kärsin enimmäksen minä, kun ei tienyt sitä ennen, kun erottiin, ei vaan tajunut minkä takia mies on minulle vihainen - kun se vaan ei rakastanut mua, mutta pelkäs sanoa. Ei suosittelee sitä kenellekään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En suosittele minäkään! Onneksi nyt ollaan onnelllisia, eikö vaan!

      Poista
  6. Minullahan ei niitä lapsia ole, mutta väitän silti, että kyllä lapsi vaistoaa kun vanhemmilla ei ole parisuhde kunnossa. Eikö silloin ole oikein lasta kohtaan tehdä päätös ja laittaa kantapäät vastakkain?
    Oma äitini sinnitteli huonossa liitossa siihen saakka että minä olin täysi-ikäinen ja veljenikin jo hyvän matkaa murkkuikäinen. Itse on äitini sanonut, että ei halunnut erota ennen kuin lapset olivat tarpeeksi vanhoja... Kummeksun sitä edelleen, että mieluummin voi itse huonosti kuin tekee kipeän, mutta varmasti hyvän päätöksen.
    Eli minun mielestäni Sinä teit oikean ja hyvän päätöksen. Ole siis ylpeä siitä, että olit vahva ja halusit säilyttää itsesi.

    Ja samat fiilikset on minullakin Haloo Helsinki -musasta! Siis ärsyttää välillä isosti fraseeraus ja ääni, mutta mukana on pakko laulaa eiku hoilata, enhän mä osaa laulaa. ;)
    Tuo biisi nimenomaan on sellainen, joka kirvottaa kunnon hoilotukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että joku muukin laulaa eikun hoilottaa huolimatta siitä, ettei osaa. Niin minäkin - korkealta ja kovaa!

      Nuo sinun kokemuksesi vanhempiesi avioliitosta/erosta vahvistavat minun käsitystäni siitä, että itselleen pitää elää. Vaikka äitini lähti kun olin teini-ikäinen, muistan nimenomaan arvostaneeni häntä ja sitä, että valitsi oman elämän huonon avioliiton sijaan. Lienen saanut mallini sieltä, ja kiitos, olen ylpeä. Ja onnellisempi kuin pitkään aikaan.

      Poista
  7. Minä en ole koskaan ollut tuollaisessa tilanteessa, en lapsena enkä vanhempana, mutta olen kuitenkin kanssasi samaa mieltä. Tunnen aika monta (nyt jo aikuista) avioerolasta, kuten varmaan meistä jokainen, ja kyllähän he pääsääntöisesti aivan normaali-ihmisiltä vaikuttavat, eli ei se vanhempien ero lapsen psyykettä näytä tuhoavan. Sen sijaan ne, jotka ovat lapsuudessaan katselleet vuosikausia vanhempiensa riitoja, ovat huomattavan skeptisiä minkäänlaisen parisuhteen pysyvyyden suhteen.

    Toisaalta samalla tavalla tuntuvat ajattelevan myös ne, jotka ovat lapsena kokeneet useamman eron. Ehkä se, mitä eronneiden vanhempien pitäisi harkita tarkemmin, onkin, että miten kevyin perustein syöksytään seuraavaan vakavaksi ajateltuun parisuhteeseen - johon lapset joutuvat tulemaan mukaan, halusivatpa sitä tai eivät. Tällä ajatuksella ei ole tarkoitus loukata ketään, kun en teidän ihmissuhdeasioidenne yksityiskohtia tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi tuosta lopusta täsmälleen samaa mieltä: vanhemman täytyy miettiä tarkkaan missä vaiheessa suhdetta uuden kumppanin lapselle esittelee. Kun olin esikoisen kanssa kahden, hoidin suhde-elämäni silloin kun hän nukkui. Sitten jos suhde eteni pidemmälle, saattoivat lapsi ja aikuinen tavata toisensa. En halunnut, että lapsi muistaa vaihtuvat kumppanit tyyliin "ensin oli Pera ja sitten Masa ja tulihan sitten Heikki ja Kakekin". Joo ei.

      Mitä lapsen psyykeen tuhoutumiseen tulee, luulen että ensisijaisen tärkeä rooli sen suhteen on vanhemmilla ja sillä, miten handlaavat eron. Menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin kerron, että perheneuvolan työntekijät kertoivat, että eivät koskaan olleet tavanneet toista eroamassa olevaa pariskuntaa, jonka eron syy olisi jäänyt heille epäselväksi. Käynnin aihe oli "kuinka kerrotaan lapsille" ja "miten pysytään hyvinä vanhempina" ja me sitten vaan keskityimme siihen. Vanhempana voi olla hyvä vaikka kumppanina ei olisikaan ;-)

      Poista
  8. olen kanssasi ehdottomasti samaa mieltä! Parempi eronneena ja eroperheen lapsena kuin onnettomassa liitossa ja onnettoman kodin lapsi! Tuollaisille sanojille, ettei saa erota kuin vasta sitten, kun lapset ovat isoja, sanoisin mielelläni, että tule puhumaan vasta sitten, kun itse olet samassa tilanteessa kuin moni eroa miettivä. Vai sitten voi ymmärtää heidän elämäänsä ei koskaan ennemmin voi osoittaa sormella ja sanoa, että väärin teit, kun erosit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä ehdottomasti samaa mieltä. Kukaan ei voi tietää toisten parisuhteesta, elämästä ja ongelmista, vaikka ulkoapäin näyttäisi miltä. Siksipä ei myöskään voi eikä pidä neuvoa toisia. Pyytämättä. Ei edes psykologien.

      Ero ei ole lapselle hyvä eikä kiva juttu, mutta totta puhuen, ei ne siihen kuolekaan. Nimin. Eroperheen lapsi itsekin. Se eron jälkihoito on tässäkin avainsana, väitän!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana