Sivut


perjantai 28. joulukuuta 2012

Mässäilyä ja löhöämistä

Nyt kun joulujutut on kirjoitettu, seuraavaksi suunnataan kohti uutta vuotta. Voi mitä mässäilyä tämä vuodenvaihde on. Kuopus lähtee uudenvuoden aattona isälleen viikoksi, joten minulla koittaa vapauden päivät. Tai onhan esikoinen kotona, mutta se ei herää aamulla varhain ja osaa pääsääntöisesti huolehtia omasta ruokkimisestaankin. Ruoasta ja mässäilystä puheenollen, minä olen ruukannut tehdä uudeksi vuodeksi ainakin perunasalaatin ja kuohuviiniäkin pitää olla. Sopivasti tänään pääsen yksin sitä lähikaupungista hakemaan, kun kuopuksen kaverilla on synttärit.

Viime uutena vuotena opettelin yksinhuoltajuuteen ja ammuin ensimmäistä kertaa eläissäni raketteja. Ihan muutama täytynee tänäkin vuonna esikoisen iloksi ostaa ja nyt olekin sitten jo vanha konkari, mitä niiden paukutteluun tulee. Sipsejä ja kokista olen vuoden vaihtumisen kunniaksi luvannut hänelle myös. Meillä on aina ollut avoimet ovet, joten saa nähdä ketä tänä vuonna piipahtaa vai jääkö koko perunasalaatti minun ahmittavakseni.



Voi olla, että täytyy myös katsoa pari jaksoa Twin Peaksia, että pysyisin hereillä puolille öille. Ostin boksin esikoiselle joululahjaksi, koska minulta - uskokaa tai älkää - jäi aikoinaan koko sarja näkemättä. Olen aina ollut todella huono katsomaan televisiota ja sarjat, jotka vaativat joka viikkoista muistamista, ovat minulle ihan mahdottomia. Siispä tällaiset koosteet ovat ihan parasta. Saa nähdä innostuuko esikoinen "kulttisarjasta". Pilotti jo katsottiin ja se totesi aika epäilevänä, että "tää on tosi outo". Olen ymmärtänyt, että vielä oudommaksi menee...

Työtkin alkavat vasta uuden vuoden jälkeen, joten mukava lomafiilis senkun jatkuu. Nyt jo voi vähän sosialiseeratakin. Kävimme jo tyrnijäädykkeen kanssa ystävän luona piipahtamassa ja esikoinen yökyläili kaverillaan. Me paukuttelimme kuopuksen kanssa popcorneja ja katsoimme Ice age 3:n sen kunniaksi kun olimme kahden. Ihan parasta yhdessäoloa. 


***

Ei voi mitään, mutta joku empatiaruuvi minulta vissiin puuttuu, kun vaan naurattaa tämä "tosielämän Angry Bird", eli kimppuunhyökkäilevä talitintti. Voi jessus mikä mielikuva! Minä seuraan täällä pelottomana lintulautamme vilkasta elämää. Että niin aktiivinen loma.

8 kommenttia:

  1. Hih, ihku reality vihainen lintu. Nälkäinenkin vielä. :D

    Twin Peaks on outo. Mutta kyllä sitä silti katsoa voi. Kätevää ostaa lahjaksi jotain sellaista, että voi samalla paikata aukon omassa sivistyksessään. Jos sitä nyt sivistykseksi voi edes kutsua.

    Me lähdetään lomapäivän kunniaksi tuhlailemaan pimun joululahjarahoja. Pääsen kuulemma syömäänkin oikein Taco-baariin. Katumusharjoitukset teen jo ennen sitä. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aika ovela... Sitä paitsi tuossa tulee ostettua yhteistä aikaakin ihan salaa ja vahingossa.

      Sitä teilläkin siis luvassa, aika mukavaa. Nauti tacoista, mä olen ajatellut, että tänään (ehkä) voisi lopettaa joulumässäilyt ja palata normaaliin päiväjärjestykseen syömisen suhteen. Röyh!

      Poista
    2. Totta! Lapsi ei edes huomaa, että joutuu viettämään aikaa äidin kanssa. Äiti näköjään huomasi, että saa olla lapsensa kanssa. ;)

      Me lopetettiin joulumässäilyt jo tapanina ja siirryttiin synttärimässäilyihin. Ei olis enää edes pystynyt joulumässyihin. Kauheeta, että yhden viikon sisällä tulee syöneeksi koko vuoden edestä. :D

      Poista
    3. Mun (oletettu) taukoni kestää uudenvuoden aattoon asti. Käytännössä siis viikonlopun ;-) Ehkä.

      Meidän perheessä on sellainen sanonta, että kukaan ei ole niin kekseliäs kuin äiti. Ja se on vissi se!

      Poista
  2. Twin Peaks oli aikoinaan lempisarjani, todella hyvä ja mukaansatempaava kaikkine outoine tyyppeineen. Mutta se loppu oli outo...Mukavaa kaupunkireissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Konnadonna, mustakin se vaikuttaa oikein lupaavalta ainakin tuon aloitusjakson perusteella. Jollei esikoinen katso sitä mun kanssani, niin töllään sitten itsekseni!

      Leppoistaa lomailua sinnekin.

      Poista
  3. Twin Peaks on ehdoton kulttisarja joka täytyy katsoa. Se muuten tulee taivaskanavilta (en juuri nyt muista mikä) uusintana ja olen seurannut sitä aina kun voin.
    Löhöily riittää meikäläiselle vaikka univelkaa on ja rutosti, meni rytmit päin persettä ja sitten kun kaikki vaivat vielä valvottavat niin siitä kärsii koko elämä. Kyllä se työnteko on ihmiselle luotu. Mässäily kyllä jatkuu entiseen malliin..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jyrkästi eri mieltä tuosta työnteko-osuudesta. Ainakin lomalla... Tarkemmin ajateltuna multa hajoaisi pää jollei olisi töitä.

      Mässäily loppuu joskus ensi vuonna. Sulla on onneksesi sen verran fyysinen työ (ja Lätkis) ettet pääse paljoa seuraamuksista kärsimään ;-)

      Meilkein keksin jo täydellisen suunnitelman, että esikoinen saa jatkaa leipomistaan ja kaikki ovat tyytyväisiä. Minäkin, kun mahtuisin ovesta ulos. Tarvitsemme vain sponsorin aka rakennuttajan: kuten ehdotit, muutatte tuohon naapuriin. Esikoinen pitää teidät herkuissa ja sinä rakennat meille puhtaan ja homeettoman majan ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana