Paikalliselta kirpparilta

#huono huumori
#huono äiti

'













#pakko ostaa
#liikkapussi

Oodi ystäville

Minulla on ihania ystäviä. Ja ihanat pojat. Tuli taas huomattua se tänä viikonloppuna ja loppuviikosta. Järvenpäähän muuttanut ystävä oli tulossa tänne hautajaisiin lauantaiksi ja kysyi josko käväisisin pe-la hänen luonaan ja pääsisin sitten kyydillä paluumatkan. OnniBussi ei paljoa maksa ja olin jotenkin maisemanvaihdoksen tarpeessa joten tartuin heti tarjoukseen, vaikka se vähän säätämistä vaatikin. 

Menimme torstaina jo iltajunalla lähikaupunkiin esikoisen luokse yöksi, ja jatkoimme sieltä kuopuksen kanssa eri suuntiin - hän isälleen ja minä kohti Viikkiä. Tai näin siis piti olla, hänen junansa oli lähdössä 4 minuuttia minun bussiani ennen. Loppujen lopuksi kuitenkin kävi niin, että hyppäsin kirjastokollegegoiden kanssa tilausajobussiin, kun siinä oli tilaa ja tunnelmaa. Ja opastettu kierros Oodissa. Koulutushakemuksen kanssa oli vähän probleemaa ex tempore idean takia, mutta sekin ratkesi parhain päin jo lähtöä edeltävän illan aikana, joten ei kun menoksi.

Esikoinen hoiteli veljensä junaan koska minun kyytini lähtikin sitten jo aikaisemmin. Ihana isoveli. Oli hienoa nähdä entisiä kollegoita ja etenkin Oodi. Opastetusti. Oli se upea, kerta kaikkiaan. Kirjataivas eritoten. Sitten maalainen hyppäsi paikallisjunaan vain huomatakseen, että niissä ei enää myydä lippuja lainkaan. Eikä minun Dorollani sellaista osteta netistäkään. Pasilassa hyppäsin seuraavaan vaunuun vielä siinä luulossa, että jossain olisi mahdollisuus ostaa se lippu. Tikkurilassa hyppäsin kokonaan pois kyydistä ja ostin sitten sieltä asemalta lipun ja jatkoin matkaani seuraavalla junalla. 

Päästäkseni ystävän hoiviin. Teimme hyvää ruokaa, söimme, joimme, nauroimme, paransimme maailmaa vielä seuraavana aamunakin autossa matkalla kotiin. Toisen ystävän kanssa kävimme tänään Essokahveilla, aurinko paistoi ja elämä hymyili. Ystävät ovat ihania!

Sain molemmmilta kortit. Ihania ovat!

Ja hampsterikin oli ihana, pärjäsi hyvin "yksin kotona". Tai pupujen kanssa. Nekin on ihanat. Täyttävät huomenna kuusi vuotta. Pitää ostaa siementangot juhlapäivän kunniaksi.

Otsikonkin keksiminen on vaikeaa

Miten tämä blogin päivittäminen nyt tuntuu niin työläältä?

Elämä on aika pientä, ei tapahdu paljoakaan. On kotoilua, hamsterin kesytystä, lukemista, loikoilua. Näistä ei kovin kummoisia tekstejä saa.

Töissä on isojakin mullistuksia suunnitteilla ja työn alla, mutta niistä ei voi kirjoittaa. 

Ehkä tässä nyt mennään näin, tilanteen mukaan?

Kuopus lähtee piiitkästä aikaa isälleen perjantaina. Minä olen ajatellut yhteistä aikaa ystävän kanssa, oleskelua kotona ihan yksin ja voimien palauttelemista. Eikös se kuulosta just hyvältä?

Hamsteri-tv

Meillä on hamsteri-tv päällä koko ajan. Eilen illalla haimme tyttösen ja se, kuten vauvat ja lapset yleensäkin, nukahti kotimatkalla autoon.

Wc-paperihylsyssä siirsimme hänet sitten tutustumaan pesäkoppiinsa. Ilta siinä mukavasti tuijotellessa tosiaan meni. 

Aamuyöllä kuopus tuli ilmoittamaan, että heräsi rapinaan kun kaveri ravasi juoksupyörässä, ja että hän ei ainakaan enää malttaisi nukkua. Tuli ihan vauva-ajat tästäkin mieleen: kello oli puoli kuusi. Huokaus.

Tänään illalla aiomme jo uskaltaa ottaa pikkuisen syliin tutustumaan meihinkin. Herkkuja on luvassa kädestä, jotta oppii, ettei sitä tarvitse pelätä. Jokusen auringonkukansiemenen tuo on jo meiltä näpeistä napannutkin.

Olisiko syytä opettaa ruokatapoja:
istuu ruokakupissa...

On tää aika sööttiä!

Kukkuu

tällainen otus muuttaa meille tänä iltana

Olemme aika innoissamme!

Pikku hiljaa

palaan normaaliin päiväjärjestykseen syömisen kanssa. Huomenna loppuu paasto, mutta kevyttä ja pientä syömistä (paastosta palautumista) täytyy harrastaa ainakin loppuviikko ja viikonloppu vielä. Ja siis olisihan se paaston perimmäinen tarkoitus ihan oikeasti keventää, miettiä omia ruokatottumuksia, suhdetta ruokaan jne. Sitä tässä on saanut tehdä, vaikka yllättävän hyvin on mennyt.

Minulla on vaikea suhde ruokaan:
tämäkin virnuilee ja iskee silmää!

Muutoinkin elämässä on sellainen rauhallinen vaihe menossa. Kotoilemme, mietimme jyrsijäjuttuja (saattaa olla, että meillä on suunnitelmia sillä saralla...) ja otamme rennosti. Kuopus on nyt monta monta viikonloppua kotona putkeen, mutta tällä menolla se ei haittaa. On oikein leppoisaa. Eilenkin istuimme sohvalla ja luimme molemmat omaa kirjaamme, sitten kuopus heittäytyi pitkäkseen ja rapsutettavaksi. Leppoisaa!

Mutta tänään vasta rentoa on: hermoratahieroja kävi, illalla on shindo ja sitten vielä sauna. Jollei sen jälkeen ole löysä ja puhdistunut olo niin ei sitten milloinkaan.

Tästä on hyvä jatkaa!

Elämä jatkuu

Tämä viikko on ollut aikamoista hissuttelua, sylittelyä ja halailua. Eilen meille tuli kuopuksen kaveri koko viikonlopuksi, joten ajatukset saa jo vähän muuallekin. Ihan kiva. Pojat katselivat sarjaa, mässäsivät ja valvoivat eilen. Minä sen sijaan aloitin paaston. Olen sitä aina silloin tällöin tehnyt, ja nyt joululoman tai oikeastaan koko syksyn mässäilyjen jälkeen tuntui siltä, että voisi vähän puhdistautua. 

Tälllä kertaa jopa satsasin ihan paastopakettiin, koska ne olivat 40% alennuksessa. Viiden päivän tarvittavat "syömiset" kätevästi ja varsin edullisesti siis. Tässä nautiskelen (?) aamupalaksi laimennetua granaattiomenamehua ja kohta lähden lempikirppari-kahvilaan, mutta mukana on oma yrttiteepussi. Tunnen itseni ihan hippihörhöksi. Aamulla heräsin uneen, jossa saavuin juuri Amsterdamiin sukkasillani, ja ensimmäinen afropää halusi heittää femmat kanssani ja myöhemmin suudella.

Hih!

Pieni eläin

suuri suru.

Lepää rauhassa pikkuinen!

Meillä on ollut aika vaikea ja surullinen päivä: aamulla löysimme toisen gerbiileistämme kuolleena kopista. Mitään "syytä" tapaukselle emme löydä emmekä keksi. Joskus näin vaan käy. (Kaveruksethan tulivat siis meille täysi-ikäisinä, mutta elinaikaa piti keskimääräisen ennusteen mukaan olla vielä rutkasti jäljellä.)

Päivä on ollut apea. Kuopus ei kyennyt kouluun ja kyllä minuakin surettaa, vaikka otukset ovat olleet meillä vain reilun kuukauden. Kävimme hautaamassa gerbiluksen isäni parittomassa villasukassa.

Lisäksi meillä on nyt yksinäisen gerbiilin dilemma: nämä ovat laumaeläimiä ja jäljellejäänyt on kyllä aivan ihmeissään. Pitää vähän konsultoida asiantuntijoita sen suhteen mitä teemme. Olisiko armeliainta lopettaa se, ettei kärsi yksinäisyydestä? Jotenkin luulen, ettei se sopeudu uuteen/uusiin kumppaneihin. 

No, päätimme miettiä asiaa vasta huomenna. Tänään koitamme tehdä kivoja asioita jotta välillä saamme ajatukset pois. Halimme, olemme lähekkäin. Juttelemme.

Kukas sen kissan hännän?

Jos ei kissa äiti itse?

Jotenkin oli ihan pakko kotiuttaa tuo kuppi kirpparilta

*

jään vaan ihmettelemään, kun äiti sen sinne on vienyt. 

Itsetunto-ongelmissa?

Vai peräti aviomies, suutuksissa?

Tai lapsi, että tulinkin toisiin ajatuksiin? Ihan p*ska se on.

***

Kuten eräs teistä ruukaa sanoa, kaikesta huolimatta hyvää viikonloppua!

* Kuppi ja kuva liittyvät löyhästi tähän päivään. Minä saan lapsen kotiin. Ihanaa.

Aapelin tekosia

Aapelin jälkeinen  aamu oli kyllä mielenkiintoinen. Työt alkoivat pitkän loman jälkeen, ja ensinäkin olin rättipoikkiväsynyt, koska rytmi kääntyi lomalla luvattoman paljon ja uni tuli aivan liian myöhään. Ensimmäisenä kurkkaan pakkasasteet, mutta öinen myräkkä oli peittänyt mittarin niin, että oli pakko piipahtaa ulkona ja putsata se. Aha, sen verran, että autoa pitäisi lämmittää. No, heitin takin possupuvun päälle ja lähdin viemään piuhaa paikoilleen. Tai siis kahlaamaan hankeen. Juuri parahultaisesti puuskainen tuuli paukautti myös raolleen jättämäni oven kiinni. Auts.

Onneksi minulla on tällaisia ja muitakin sattumuksia sekä unohduksia varten varasuunnitelma ja -avain, mutta sanottakoon nyt vaikka niin, että kun lunta on tullut puoli metriä (no melkein) niin sen on oltava aika pirun hyvä... Lahkeet märkinä pääsin kuitenkin kotiin sisään ja jatkoin aamutoimia. Tässä vaiheessa tajusin jo kuitenkin varoitella kollegaa, etten ehkä aivan siihen kellonaikaan ennätä kun olin ajatellut. Auto olisi vielä kaivettava esiin.

Se olikin sitten sellainen urakka, että oksat pois. Ja lumet. Ja kaikki muukin, mukaanlukien risut ja männynkävyt. Kun Pösö on vielä mallia pieni ja tehoton, niin piti useampaan otteesseen kaivaa lisää lunta pyörien alta/vierestä/takaa ja aurata aika hemmetin iso osa pihasta että ylipäätään oli mitään mahdollisuuksia onnistua. Puolen tunnin - kyllä, katsoin kellosta - hikisen urakan jälkeen pääsin onnella ja vauhdilla ajotielle, joka onneksi sitten olikin jo aurattu.

Sen verran kylmää ja kuumaa tuli siinä hommassa saatua, että lähdin töistä aika varhaisessa vaiheessa kotiin kiskomaan sinkkiä, ceetä ja echinaa, että pääsen viikottaiseen iltavuorooni. Se toki helpottaa, kun ei tarvitse olla ihan kukonlaulun aikaan liikkeellä. 

Silti, rakas universumin lumi- kohtalo- ja/tai kohtuullisuusvastaava, please, saisiko annostelua vähän rukattua tasaisempaan suuntaan. Ei mulla muuta.

Olkoon vuosi 2019

...kirjaisa?

Aloitan uuden vuoden lukuvinkillä. Joululomalla tuli luettua kirja jos toinenkin, sekä minun että kuopuksen. Yhtenä päivänä sohvapöydällä oli sointuva kattaus:

Kuopuksen kummitädin joululahja pojalle oli leffakäynti. Sen jälkeen hän innostui lukemaan käsikirjoitusta. Minä taasen nappasin pitkän loman varmistukseksi kirjastosta vähän kaikkea. Tuon Santopolonkin kirjan tietämättä siitä mitään. Kun liki kaikki muu oli luettu, aloitin iltalukemiseksi tätä - koska eihän ihminen nyt voi mennä nukkumaan jos ei edes hetkeä lue jotain, ihan mitä vaan - ja kello oli puoli neljä aamuyöllä kun laskin sen käsistäni.

Jos olet höpöhöpön ystävä, voin suositella tuota. Se oli lälly, muttei (minulle) liian, arvattava, muttei liian, riipivä mutta elämänmakuinen samalla.

Vähän niin kuin oikea elämäkin.

Toivotaan tälle vuodelle kirjojen lisäksi iloa ja valoa. Vähän parempaa rahatilannetta ja terveyttä. Kiitos!