on usein krapula. No, minulla ei ole, mutta pidättäydyin eilen kritisoimasta isänmaallisia asioita. Siitä syystä, että arvostan veteraaneja, arvostan Suomea ja halusin juhlapäivänä olla kunnioittava. Mutta.
Sen mutan ja krapulan aika on tänään:
Niinistön päiväkäskyssä otti silmään ja korvaan muutama kohta. "Pitämällä Suomi ja
suomalaiset hyvinvoivina ... osoitamme myös kunnioituksemme aikaisempien sukupolvien työtä ja uhrauksia kohtaan. ... Saamme elää tänään maailman turvallisimmassa maassa, jossa ihmisten
hyvinvointi ja yhdenvertaisuus ovat korkealla tasolla."
Minun kokemukseni on, että hyvinvointi ja yhdenvertaisuus ovat ottaneet takapakkia. On olemassa ihmisten, jopa ihmisryhmien mentäviä aukkoja turvaverkossa. Ja nämä putoavat ovat nimen omaan niitä jo valmiiksi huonoimmin toimeentulevia. Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa Suomessakin. Ja se johtuu poliittisesta päätöksenteosta. Huomaan muuttuvani vanhemmiten aina vaan punaisemmaksi - enkä nyt viittaa vaihdevuosien ja viinin juonnin välillä värittämiin poskiini. Grrr!
Linnanjuhlat taas, no, niistä ei ehkä kannattaisi edes aloittaa. Tämä on hieno traditio ja itsenäisyyttä pitääkin juhlia vuosittain. Mutta. Taas se mutta: onko ainoa tapa tällainen elitistinen kokoontuminen jota kansa katsoo sohviltaan, on kysymys, joka voitaisiin esittää. Oli siellä eilen yksi, joka kiinnitti huomiota eriarvoistumiseen. Arkkipiispa John Vikström. Harmi vaan, suorassa lähetyksessä toisella kotimaisella, joten ei tekstityksen puuttuessa välttämättä ihan auennut kaikille.
Nyt aloitetaan todellinen tonttuilu ja joulun odotus. Poltetaan kynttilöitä, karkoitetaan pimeyttä. Kuvassa tonttukynttilä, toinen puoliksi jo poltettu, toinen vielä odottaa vuoroaan.