Sivut


sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Hauskaa vappua

rakkaat ystävät!





Kaikesta huolimatta:


Ainakin kaksi senttiä lunta!


Ja äkkiä onkin toukokuu (vaikkei siltä kyllä näytä)!

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kevät keikkuen tulevi

..ttu!!!

Tänä aamuna kaihtimia raottaessani kohtasin tällaisen näyn:



26.4.2017


Minulla ei ole kerrassaan mitään lisättävää Katjan ärräpäitä vilisevään postaukseen. Aamen!

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

On siis kevät!

Aina, aina tulee tuosta mieleen se Tavaramarkkinoiden Kevät -biisi ja Hakaniemenranta. Ja salmiakki (joka näkyy myös kuvassa...)




Vuonna 1989, hehkeämpänä, mutta henkisesti ei-niin-hyvinvoivana, silloinkin. No, nyt ainakin aurinko paistaa, peipponen lauloi ja tänään bongasin ensimmäisen leskenlehden. Sitä oikeastaan tulin kertomaan:





Kuopus tuli kotiin, esikoisen kanssa on ollut leppoisa viikonloppu, se on ollut jopa kotona, juttutuulella ja ehti kanssani lauantaisaunaankin. 

Ensi viikko on töissä kiireinen, esimiesfoorumia, uuden kirjastolain esittelyä lautakunnassa, työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Mutta sopivat ne, koko ajan paremmin, kun kuopuskin kasvaa. Ihan parin viikon päästä se täyttää 11 ja esikoinen puolestaan lähtee ensin interrailille ja sitten muuttaa kotoa pois. Aika kuluu. Kevät kevään perään. Ehkä se aika on mun puolellani ja täältä pikkuhiljaa myös noustaan? Ihan niin kuin nuo kuvan leskenlehdet roskan ja kuivien korsien keskeltä.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Sammakko savuaa jo

Tiedättehän sen ajatuksen sammakosta, joka pannaan veteen ja aletaan kuumentaa. Ensin on ihan mukavaa, lämmintä, leppoisaa. Sitten kuumenee, kuumenee, polttaa polttaa ja jossain vaiheessa, väistämättä, sammakolla alkaa olla jo aika tiukat paikat.

No, samaistun vahvasti sammakkoon. Siitä saakka, kun päädyin sisäilmasyistä tekemään osittaista työpäivää, olemme olleet enemmän tai vähemmän tukien varassa. Lapsilisän, elatustuen, asumistuen. Vaikka perisuomalaiseen tapaan palkasta on tapana vaieta, niin kerron nyt teille salaisuuden: minulle, korkeakoulutetulle kirjastotoimenjohtajalle jää 80% työviikosta käteen 1600€/kk. Ei siinä mitään, moni saa paljon vähemmän tai saman verran, vaikka päivä olisi pidempikin. Sitten kun tähän lisätään - jälleen sisäilmasyistä - Hurjan Korkea Vuokra, tätä nykyä 850€, on yhtälö suht selvä. Tänään tulee tili ja laskujen jälkeen siitä jää 300€, joka on itse asiassa enemmän kuin yleensä. Tuilla siis mennään. 

Olen etsinyt viisi ja puoli vuotta omaa riittävän puhdasta asuntoa, koska on täysin järjetöntä maksaa tuollaista vuokraa vieraalle. No, ei ole tärpännyt, kuten hyvin tiedätte. Ei edes vuokramarkkinoilla, joita niitäkin toki seuraan. Olen jo luopunut toivosta että tärppäisikään. Rivitalot ja muutama hassu kerrostalo, joita paikkakunnalta löytyy, ovat kovin vanhoja. Se ideaali, pienehkö hirsinen omakotitalo on ulottumattomissani. Vaikka vuokralla jo lyhentäisi aikamoista lainaa, käyttökuluineen omakotitalo on liki mahdottomuus. Pankinjohtaja ei taivu, ja ymmärrän sen hyvin. 


Mietteliääksi vetää!


Palataan sammakkoon. Reilu vuosi sitten hävisi esikoisen lapsilisä. Marraskuussa hänen elatustukensa ja nyt kuopuksen elatusapu tippui radikaalisti, tai on itse asiassa hetkellisesti katkolla kokonaan. Aika tukalaa. Odotan "innolla" kun esikoinen muuttaa pois ja tämä asunto on Kelan silmissä (ja ihan oikeastikin) meille kuopuksen kanssa kahdestaan liian suuri. Pieni asumistukikin kutistuu entisestään. Kuinkahan paljon sitä voi ihminen venyä ja vanua ja silti pysyä tolkuissaan? Ja pirteänä? Työkuntoisena?

Pahinta tässä on se, että tulevaisuus on tätä samaa jollei pahempaakin. Voin kertoa, että se näköalattomuus, toivottomuus, josta valtakunnan tasollakin puhutaan, on henkisesti tosi rankkaa.  Se herättää yöllä ja painaa rintaa päivällä. Luin juuri yhden kuntamme valtuutetun sanomana, että menot on vaan suhteutettava tuloihin. 

Niinpä niin. Helppohan se on sanoa.

Kun se sähkö nyt vaan on pakko maksaa vaikka se kallistuu kaiken aikaa. Puhelimet, netti, auto, lääkkeet, vakuutukset, ne vaativat joka kuukausi oman osansa. Ai niin, ja syödäkin pitää. Poikien ainakin. Olen jo kauan sitten lakannut käymästä ulkona syömässä. Pojat pääsevät joka toinen viikko äitini ja hänen miehensä kanssa pizzalle ja nauttimaan huoltsikan noutopöydän, joten eivät kinua sitä minulta. No joo, joskus käyn minäkin noutopöydän nauttimassa, salaattisellaisen, 6€. Hyi mua. Ja ystävän kanssa muuallakin, toisinaan, mutta hän on ruvennut tarjoamaan, että ylipäätään saa minut mukaan. Vaatteita en ole ostanut aikoihin itselleni ja jos ostan, kirpparilta.

Äitini avustaa meitä, jos joku isompi meno tulee (kuten vaikka auton huoltolasku tai nyt  viimeksi, kun piti ostaa kuopukselle jalkapallokauden alettua samalla kertaa talvella pieneksi jääneiden tilalle nappikset, pallo ja hanskat). Ihanaa olla kohta 47 -vuotias ja riippuvainen sekä yhteiskunnan tuista että omasta äidistä. Toisen luokan kansalainen. Yhteiskunnan elätti. Sammakko joka savuaa. 

Suokaa anteeksi vuodatukseni. Tämä selittänee osan menneestä ja tulevasta hiljaiselosta ja muutaman muunkin asian...

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Vihreä kevät?

Olen jännittänyt koko illan vaalituloksia ja pienen kunnan osalta homma alkaa jo olla paketissa. On se - ollut - jännää! 

Valtakunnalliset trendit näkyvät täälläkin. Persut menettivät paikkoja, vihreät taas saivat toisenkin. Itse en voinut tällä kertaa millään antaa ääntäni heille (anteeksi!) mutta ehdokas oli hyvä ja hyvin valittu: läpi meni, kirkkaasti. 

Paljon tuli uusia kasvoja, jota pidän pelkästään positiivisena asiana. Muutama Suuri Yllätyskin, lähinnä putoajien puolella. 


Nämä herrat eivät äänestäneet,
mutta kuopus oli kovasti kiinnostunut.
Kävimme paljon äänestys- ja vaalikeskusteluja
tänä iltana.


Päivällä kävin istumassa kolme tuntia Pieni ele -keräyslippaan kanssa vaalipaikalla ja näin äänestystä oikein lähietäisyydeltä. Kyllä se täällä maalla on edelleen Tärkeä Tapahtuma. Ja nimen omaan oikeana vaalipäivänä äänestäminen. Moni tuli paikalle ihan pukeutuneena ja taskun pohjalle oli varta vasten varattu kilisevää ja joissain tapauksessa jopa kahisevaa. Vammais- ja terveysjärjestöt saivat osansa.

On kyllä ilo olla mukana tekemässä tätä työtä!

***

Ai niin, miten minä saatoin unohtaa sen hassuimman: meille tuli äänestyspaikalle ensin pieni tyttö, joka oli pukeutunut tipuksi. Hänen perässään kulki äiti, joka oli pupu ja isä, joka oli myös pupu. Epäilin, ettei heitä tuntisi henkkareidenkaan avulla, koska asu ja naama olivat niin upeasti toteutetut, mutta kyllä kaksi suurinta saivat kansalaispupulaisvelvollisuutensa suoritettua.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kaverin kamalat tavat!

Olen viihdyttänyt itseäni tällä:




Toistaiseksi on testattu vain isommalla lukijalla, mutta pienempikin tulee huomenna ja pääsee kokeilemaan.


Täällä minä nautin yksinäisyydestä. Esikoinen lähti eilen kaverilleen ja jäi yöksi. Tullee joskus iltasella. Saunotaan ehkä. 

Minä olen viettänyt aikaa ystävän ja pupujen kanssa. Ystävällä ei ole kamalia tapoja, pupuilla on.




Huomenna tulee virpojia (herkut on piilotettu autoon, etten syönyt niitä itse etukäteen. Täytyy pussittaa illalla...) ja menen vaalipaikalle Pieni ele -keräyslippaan kanssa. Äänestäkää, ystävät!

Leppoisaa viikonloppua teillekin, minä lähden tästä porkkanan pesuun!

torstai 6. huhtikuuta 2017

Kevät on

vallaton!



Aamuisin linnut karjuvat livertävät puissa ja juuri kun aukaisin oven kuvatakseni päätään nostavia tulppaaninalkuja joutsenet klaklattivat ohi lentäessään. Kevät!




Kovasti on valoisaa molemmissa päissä päivää, eikä autoa tarvitse enää lämmittää. Kadut ovat pölyn vallassa ja luonnonhomeet haisevat. Juu, on se kevät!


Tällainenkin oli terassin ovessa
- sisäpuolella, tosin!



Tipitii!