Sivut


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joutenoloa ja outoja otuksia

Jännitän - ja saan jännittääkin, jos vilkaisee ennustetta - miten lumen käy ja valkean joulun. Muuten asiat ovat mallillaan. Viikonloppu oli rauhallinen, kuopus oli vähän puolikuntoinen ja esikoinenkin valitti flunssaista oloa. Minä ainoana olin täysissä voimissa, mutta ehkä sitä ei näkynyt päälle päin. Otin todella levon kannalta. Enää neljä lyhyehköä työpäivää ja sitten alkaa loma. Päädyin sittenkin pitämään joulun ja uuden vuoden välipäivät vapaata, koska elimistä on ilmoitellut jo jonkin aikaa, että altistuskuormaa olisi syytä vähentää. Nyt on siihen oiva tilaisuus.

Kuopus lähtee joulun jälkeen viikoksi isälleen ja esikoinen samaan aikaan pariksi päiväksi kaverilleen Kokkolaan. Lupasin sille autonkin, joten makoilen kotona, luen, poltan kynttilöitä ja tissuttelen viiniä. Ehkä. Sen näkee sitten.




Tänään oli mukava reissu lähikaupunkiin kun kuopuksen kummitäti päätti viedä pojan joululahjaksi leffaan. Ihmeotukset ja niiden olinpaikat olisi kuulemma ollut minulle liian hurja, joten hyvä näin. Minä hoitelin sillä aikaa kaupunkiasioita ja kävin hierojalla. 

Aika hyvä viikonloppu kaiken kaikkiaan.

Toivottavasti viikostakin tulee sellainen. 

10 kommenttia:

  1. Otukset oli oikein kiva, aion mennä katsomaan sen uudelleen :)

    Ehkä hieman kateudun rauhallisesta joulunajastasi, mutta toisaalta pianhan se on täälläkin vain me ja pienin kupsehtimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kummitäti oli sen jo nähnyt ja sanoi kernaasti menevänsä uudelleen - joten kävivät!

      Mitä rauhalliseen joulunaikaan tulee, niin aion kyllä viettää aika rauahssa myös tämän joulunalusviikon. Ota säkin rauhallisesti ja pysy terveenä <3

      Poista
  2. Hyvältä kuulostaa ja vaikka sä tietysti muksujasi rakastatkin, niin nuo vapaapäivät lienevät hyväksi tai miten sen nyt sanoisi, kyllä sä varmaan tiedät mitä meinaan.

    Kävin katsomassa Doctor Strange'n tässä joku aika takaperin ja ajattelin mennä katsomaan myös tuon Ihmeotukset ja niiden olinpaikat koska sisäinen kakarani on sitä mieltä että se täytyy nähdä :)
    Eri asia toteutuuko tämä aikomus mutta sen näkee sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun sisäinen kakarasi on varmasti oikeassa, kuuntele sitä ja mene ;-)

      Joo, olet oikeassa, vapaankaipuulla ja sillä, että väliin on pakko saada olla vastuussa vaan itsestään, ihan rauhassa tai ellunkanana tai mitä ikinä, ei ole kerrassaan minkäänlaista tekemistä sen äidinrakkauden kanssa!

      Poista
  3. Kuulostipa mukavalta viikonlopulta. Meillä siivottiin ja järjestettiin niitä huoneita ja sitten se lipesi ihan käsistä. Osa tiloista näyttää pahemmalta kuin ennen aloitusta ja kohta pitäisi kaiken olla kunnossa. Onneksi on vielä muutama ilta ja mies retkautti kunnolla selkänsä viikonloppuna, joten hän saattaa olla saikulla tämän viikon. Ehkä pystyy vähän järjestelemään paikkoja. :)
    Mukavaa joulunalusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, sä laitat selkävaivaisen miehen hommiin ;-)

      ei vaaan, ymmärrän kyllä ;-)

      koittakaa nyt stressittä selvitä <3

      Poista
  4. Mitä siunauskatulamppuja sie oot kuvaillu?

    Hyvä että otit vapaata. Kyllä oot ne ansainnu, ja sun elimistö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on Kekkosen monumentista osa ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Urho_Kekkosen_muistomerkki_(Helsinki) )

      Ja mun on vaan pakko välillä kuunnella tätä elimistöä, mutten ei hyvä heilu!

      Poista
    2. Jaa...? Kyllähän me tuosta kesällä käveltiin ja mies sitä lätäkköä kuvasikin, mutta en mie nuita huomannu :)

      Poista
    3. No jos sitä maahan katteli, niin sitten ;-) Talvella se lätäkkö oli peitetty niin katse etsiytyi automaattisesti noihin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana