Sivut


lauantai 17. syyskuuta 2016

#HOMEapua

Kuulun lukuisiin yhdistyksiin: Hengitysliitto, Asumisterveysliitto, Allergia- ja astmaliitto. Minulle läheisin on kuitenkin Terve sisäilma, jossa tärkeää työtä tehdään vapaaehtoisvoimin. Olen ennenkin mainostanut heidän kampanjoitaan ja nyt teen sen taas. #HOMEapua on kampanja ja keräys, jonka tuotoilla on tarkoitus auttaa homekatastrofin keskelle joutuneita ihmisiä.




Minä jos kuka tiedän. Muutimme seitsemän vuotta sitten pois homeasunnosta odottamaan tämän nykyisen vapautumista. Evakkokämppäkin osoittautui huonoksi ja vuokrasin pienen yksiön, jossa saatoin olla. Olimme kahden asunnon loukossa ja välillä vietimme öitä nelihenkisenä perheenä 20 neliön yksiössä. Välillä silloinen mieheni asusteli evakkokaksiotamme. Poikia en uskaltanut sinne enää päästää.

Kun pääsimme nykyiseen puhtaaseen asuntoomme saatoimme huokaista helpotuksesta. Hetkeksi. Kirjat oli heitetty pois, uudet sängyt ja patjat hommattu, vaatteet pesty 60 asteessa etikalla ja soodalla. Pystyin elämään niiden kanssa ja keskellä vaikka pian selvisi, että olin sairastunut homeista pysyvästi. Parisuhteemme ei sairastumista kestänyt ja siitä pitäen olen etsinyt meille kolmelle uutta, pienempää, halvempaa asuntoa. Omaa Majaa. Ei ole onnistanut. Tämä altistus rajoittaa elämää todella paljon.

Olen joutunut vaihtamaan kokopäivätyöni osa-aikaiseen, jotta ehdin kolmen päivän viikonlopun aikana toipua niin, että jaksan taas seuraavan viikon. Esikoinen altistui myös ja hän on välillä ollut kotiopetuksessa. Nyt on yläaste ja kohta lukiokin kunnialla suoritettu vaikka se on vaatinut aktiivisuutta ja erityisjärjestelyjä. Kuopus joutui vaihtamaan koulua puhtaampaan tänä keväänä. Olemme siis koko pieni perhe altistuneita.

Rahallista apua emme saaneet emmekä saa mistään. Lyhennetyn työpäivän "kulut" jäävät minun tappiokseni. Puhdas ruoka, jota koitan terveyttä ylläpitääkseni itselleni ja pojille hankkia, on pirun kallista. Lääkkeisiin ja vitamiineihin kuluu kummasti euroja.

Tällaista on altistuneen elämä. Jos pystyt, autathan!


1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!
Marjaana