Sivut


sunnuntai 28. elokuuta 2016

Olipas päivä!

Eiliseksi oli luvattu myrskyä ja sellainen saatiin. Perjantai-iltana korjasin terassilta katoksen sisälle suojaan, siirtelin auringonkukat ja muut turvaan myös. Sitten vaan ihmettelin ikkunasta tuulen voimaa. Käväisimme kuopuksen kanssa syrjäkylämme kirpputorilla ja rompepäivillä aamukahvilla ja herkuttelemassa. Saimme esikoisen kotiin mummilta ja rupesimme miettimään, uskaltaako venetsialaisia Pohjanmaalle viettämään lähteneiden ystävien mökille mennä laisinkaan. Silloin menivät sähköt. 

Päätin siis, että lähdemme, tosin vain kahdestaan kuopuksen kanssa, esikoinen ei malttanut, kun vasta tuli kotiin. Ajelimme hissukseen ja katselimme keinuvia puita. Autoonkin tuuli otti ihan mukavasti. Mökkitiellä tuli jo mieleen, että mitäs jos puu kaatuu sillä aikaa kun olemme perillä emmekä pääsekään pois. No, ensi töikseni mökillä tarkistin, että siellä kyllä on purkki- ja kuivaruokaa: näkkäriä, kasvihernekeittoa, hedelmäsalaattia, joten nälkään emme kuolisi. Vichyä löytyi runsaasti myös, joten ei muuta kuin rauhallisin mielin tulet keittokatokseen, joka onneksi on täysin katettu, mökkimäinen. Keitimme potut, paistoimme makkaran (kuopukselle oikean ja mulle kasvis-) ja vaahtokarkkeja. Samalla lämmitimme saunaa ja ihmettelimme edelleen tuulen hurjaa voimaa.



Ja tässä ovat vain ne, jotka menivät takaisin kaappiin...


Reissu oli mukava ja pääsimme turvallisesti kotiin vain todetaksemme, että sähköt olivat edelleen poikki. Aloin jo huolestua pakasteideni puolesta. Keräilin kaikki kynttilänjalat iltaa varten ja huomasin, että niitä on aika paljon. Illan vietimme tunnelmallisesti kynttilän valossa. Kaivelin yötä varten vessoihin led-kynttilät, mutta niitä ei onneksi enää tarvittu, sähköt palasivat illalla kymmenen jälkeen kahdeksan tunnin katkon jälkeen. Osa kylästä on pimeänä edelleen. Voimia heille ja teille!

Minun haaveeni siitä pienestä omasta vahvistuu. Sellaisesta, jossa olisi se puuliesi ja pönttöuunit. Ei pääsisi ihan samanlaista akuuttitilannetta syntymään.

8 kommenttia:

  1. Meillä on nyt eletty sähköttä reilut 26 tuntia... Kävin töissä lataamassa akkuja ja keittämässä kahvit. Puolenyön paikkeilla pitäisi sähköjen palata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä 50 metrin päässä lähellä matonpesupaikkaakaan ei ole vielä sähköjä - ihmeen paikallisia ovat, koska näin lähekkäin ollaan eikä sielläkään toimi. Toivotaan nopeaa palautumista!

      Oliko niin, että 12h jälkeen voi saada korvauksia? (Mekin illalla kävimme kirjastolla, kun kylälle tuli aiemmin sähköt ja siellä toimi mikro ;-)

      Poista
  2. No niitä johtojahan kuopataan maahan koko ajan, ja siitä johtuvista kuluista sitten nousee sähkölaskut taas. Meillä kun on harvassa vanhassa talossa suora sähkölämmitys (ja suoralaskutus), niin pelkään miten mejän tulevaisuudessa käy... ei ehkä oo varaa maksaa talvella sähkölaskuja?

    Teillä oli varmaan ihan tunnelmallinen mökkireissu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä jotenkin ymmärrän sen kuoppaamisen varsin hyvin... varsinkin, kun kuuntelen noita syrjäkyläläisiä jotka oli pitkälle toista vuorokautta ilman sähköjä.

      Mökkireissu oli kyllä huisi, kuopus kävi tämän tästä ulkona ihmettelemässä miten tukka melkein lähtee päästä ;-)

      Poista
  3. Pönttöuunista ja puuhellasta täälläkin haaveillaan <3
    Vähän jännitystä elämään aiheuttaa nämä myrskyt :) Oli varmasti huikeaa olla saunassa tuulen tuivertaessa nurkissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se oli, hankalaa vaan se, että tuuli ujelsi nurkissa niin ettei sauna meinannut alkuunkaan lämmetä... Mutta tunnelmallista oli!

      Ehkä me joskus ne rintsikat?

      Poista
  4. Kovin tuulesi meilläkin mökillä, mutta sähköt sentään säilyivät. Ei ollut ihan sellaista voimaa täällä etelämpänä kuin siellä Keskisessä-Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä katkesi sähköt vielä torstainakin töissä yli tunniksi. Oli aika haastavaa saada homma toimimaan ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana