Sivut


sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Onnea on...

...hyvä kantarellivuosi. 

Kävimme ystävän kanssa eilen ratsaamassa kantarellipaikkamme ja lähimaaston. Sieniä oli enemmän kuin koskaan. Saimme molemmat iltapalaksi herkkuleivät, tänään paistoin myös piirakan, vein äitilleni yhden satsin sieniä ja vielä illallakin aion herkutella leivällä. 






Kyllä siellä alla on tumma leipä. Päällä sienet, jotka päästän ensin pannulla nesteestä, sitten lisään voin ja sipulin (ja varret). Alle ja päälle parmesania tai jotain muuta vahvaa juustoa ja ääntä kohti. Ah!

Samalla reissulla löysin elämäni ensimmäisen vattupaikan ja niitäkin olisi tarjolla ihan valtavasti. Harmi vaan, että olen maailman huonoin marjastaja. Sinni ei riitä, ei sitten millään. Lisäksi luonnonhomeet jo vähän vaivaavat. Aion silti käydä edes yhden tai pari rasiallista poimimassa, jahka tästä sisuunnun. Mustikoitahan olen perinteisesti ostanut tuttujen poimimana ja puolukallekin on jo "välittäjä" katsottuna. Mr Mansikan luomumansikat lepäävät pakkasessa.

Emmeköhän me näillä eväillä sitten taas pitkän talven pärjää?

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Kukkia, kiloja ja kohteliaisuuksia

Minulla oli aivan mainio loman aloitusilta. Ystävä kutsui minut ja erään toisen naisen luokseen kuoharille. Juttelimme, itkimme, nauroimme, sellaista yhdessäoloa, jonka vain naiset osaavat. Ehkä. Ja nimen omaan tietynikäiset naiset. Meillä on ystävän kanssa kahdeksan vuotta ikäeroa ja tämä kolmas oli sitten vielä sen toiset kahdeksan vuotta kokeneempi. Miten mahtavaa olla ja jakaa asioita syvällisten, kokeneiden ja tunteikkaiden ihmisten kanssa.






Sain paitsi tuon aivan ihanan muhkean kukkakimpun, myös yhden spontaaneimmista ja kauneimmista kohteliaisuuksista, jonka olen kuunaan kuullut. Melkein kesken lauseeni ja ainakin kesken vedenhakureissuni tämä toinen nainen sanoi: "Kuule Marjaana, mun on pakko sanoa, että sulla on ihan mielettömän kaunis ja naisellinen vartalo!"

Oho! Olin juuri ostanut kirpputorilta kolmella eurolla kesämekon, josta aprikoin, että voinko pitää sitä ihan sellaisenaan, ilman "jakkua" tai mitä lie liehuketta, joilla aina vähän itseäni koitan piilotella. Jotenkin sitä on ihan hirveän vaikea olla sinut itsensä ja kroppansa kanssa, kun tausta on sellainen kuin minulla on. Painoin ikiajat noin 50 kiloa ja pahimpina aikoina sen allekin. Esikoista odottaessa paino nousi, mutta mitään siitä ei jäänyt jäljelle kun poika imi minut niin tehokkaasti kuiviin. Kuopuksen kanssa paino nousi vielä enemmän, mutta silloin se ei sitten enää lähtenytkään. Ei sitten millään. Ikää oli tullut, ja asuimme hometalossa, aineenvaihdunta oli aivan sekaisin. Myöhemmin diagnosoitiin kilpirauhasen vajaatoiminta ja sittemmin olen päässyt pahimmista lukemista (liki 80 kiloa) alaspäin, mutta en tokikaan lähellekään niitä aiempia lukemia. 

Tällä hetkellä olen juurikin sellainen "naisellisen" muotoinen ja useimpina päivinä ihan tyytyväinen peilikuvaani. Koitan tolkuttaa itselleni, että näillä vuosilla ja kaksi lasta synnyttäneenä saa elämä jo näkyäkin. Miten se silti voi olla niin vaikeaa kantaa itseään ryhdikkäästi ja ylpeänä? Kohtalotovereita? Löytyykö?

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Sarvellisen otuksen peräpää

No niin, nyt minäkin vaan nautin elämästäni, kuten kuopus




Loma alkoi just nyt ja näytän p*rsettä muutamalle toimimattomalle asialle tässä kunnassa. Omassa yksikössäni homma toimii mutta muuten. Huokaus. Taisin tosiaan olla loman tarpeessa? 

Nyt en ajattele, olen kuin ellunkana.
Jee!

torstai 28. heinäkuuta 2016

Nautin elämästäni

Kuopus itse on isällään, mutta tuli mieleen yksi lausahdus viime viikolta. Keskusteltiin luonteenlaaduista ja niiden eroista. Villeistä ja rauhallisista ihmisistä lapsista, toiminnallisista ja pohdiskelevista. 






Kuopuksen analyysi itsestään oli seuraava: "Mä oon tällainen pohdiskelija. Hmm, enkä mä mikään pohdiskelija oo vaan nautiskelija. Mä vaan nautin elämästäni. Paitsi matikan tunneilla."

***

Minulla alkaa loma huomenna. Sitten minäkin nautin elämästäni!

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Kääääk!

Tulin vain kertomaan, että esikoinen ilmoittautui tänään autokouluun. Se alkaa elokuun lopussa.






Mihin tämä aika on mennyt? Minun poikani täyttää marraskuussa 18 vuotta.

Kääk ja apua! 
Ei mulla muuta.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Antoisa viikonloppu

Täytyy sanoa, että te olette kyllä ihan huippuja. Majan etsintä on kestänyt nyt liki viisi vuotta ja välillä totisesti alkaa usko loppua. Sitten taas toivo nousee ja te olette kyllä ihanan optimistisia myös. Sekin on totta, että täällä muutaman tuhannen asukkaan kylällä tarjonta on rajallinen ja vielä rajallisemmaksi se muuttuu, kun otetaan huomioon minulla käytettävissä olevat varat. Tai siis varoja ei ole, mutta se, paljonko pankinjohtaja minulle pienituloiselle, lyhyttä työaikaa tekevälle yksinhuoltajaäidille on valmis lainaa antamaan. Kaikista paras minulle varmaan olisi uusi hirsitalo, mutta vaikka kuinka kutistaisin sitä taloa miniatyyrimittoihin, ei minulla siltikään sellaiseen olisi varaa. 

Mutta kiitos joka tapauksessa ihanasta tsempistä ja tuesta!



Tässä väsynyt juhlija
- ja sillä on sikapitkät silmäripset.
Laitonta antaa tuollaisa miespuolisille ihmisille!


Minulla on muutenkin ollut varsin mukava viikonvaihde. Yksi ystävä piti 40-vuotisbileet lauantaina ja viihdyimme siellä kuopuksen ja toisen ystävän kanssa puolilleöin. Menimme paikalle kolmelta! Esikoinen oli sen aikaa äitini luona yökylässä, eipä silti, olisihan tuo yksinkin kotosalla pärjännyt. Kuopus uuvahti heti kun hyppäsimme taksista ulos, mutta me ystävän kanssa joimme vielä pari lasia viiniä meillä ja kokosimme illan yhteen. 

Vaikka olen sisimmässä erakkomainen introvertti, joskus on ihan mukava tavata uusia ihmisiä ja tehdä tuttavuutta, parantaa maailmaa tai jutella niitä näitä. Tänään  taas kävin ostamassa taidenäyttelystä kirjastoomme yhden teoksen ja juutuin keskustelemaan taiteilijan kanssa. Joskus käy niin melkein vieraiden tai puolituttujen kanssa, että aivan yht äkkiä yllättäen sukeltaakin todella syvälle ja kertoo itsestään yllättävän paljon. Näin kävi meille kumpaisellekin ja lähtiessä sain lämpimän halauksen ja tämä upea nainen pyyhki silmäkulmiaan. On ihanaa koskettaa ja kohdata. Näin kävi minulle kumpanakin päivänä.

Antoisa viikonloppu siis!

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Balanssi säilyy

Ilossa ja surussa.

Menin eilen töiden jälkeen yöpymään yhteen myynnissä olevaan suloiseen rintamamiestaloon. Lämmitin piharakennuksessa olevan puusaunan ja löylyt olivat taivaalliset. Käyskentelin pihalla ja minun oli niin helppoa nähdä pari terassin paikkaa - toinen aamu- ja toinen ilta-auringossa - ja meidät poikien kanssa sinne. Kasvimaa, pieni piha, ei liian työläs. Mutta kun menin sisälle ja suljin ikkunat, keuhkoni tekivät tenän. Liian vähän korvausilmaa ja ehkä liikaa jotain, mistä ne eivät erityisemmin tykänneet. Pahus. Olin aika pettynyt ja surkea (vaikka arvelin etukäteen näin käyvän) kun luovutin, keräsin kimpsuni ja kampsuni ja ajelin iltayöllä takaisin kotiin. Piristi kummasti, kun postilaatikosta löytyi kortti:



Ihana, kiitos <3


Jotenkin tuli sellainen olo, että ehkä minä sittenkin kuitenkin joskus löytäisin sen oman majan, jossa olisi juuri tuollainen "Kirjastotädin lukunurkka". Toivoa sopii!


Samana päivänä löysin kirpparilta retromekon (se ei tässä kuvassa pääse kyllä oikeuksiinsa, näyttää jättimäiseltä teltalta) joka oli niin totaalisesti minun värinen, että oli pakko kotiuttaa se. Kesti pesunkin ihan hyvin ja nyt vielä katselen sääennustetta ja mietin laitanko sen päälleni lauantaina vietettäville ystävän nelikymppisille. Sopisi kyllä kesäjuhliin mitä parhaiten.


Hinta oli 3,80€


Nyt alkoi viikonloppu. Jeeee!


***

Loppukevennyksenä vielä yksi kuva:

täältä


tässä itsessään ei ole mitään kummaa tai huvittavaa, mutta kun kesken intensiivisen nettisurffailun mainosbannerissa koitetaan myydä minulle vapaasti seisovaa etutelttaa, arvennette, ettei tuollainen ole ensimmäisenä mielessä.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Tukiverkot

ei verkkosukat tai edes tukisukat.

Vaan tukiverkot.

On ihanaa, kun yksinhuoltajana sellaiset on. Äitini ja hänen miehensä rientävät kouluvuosien aikana joka toinen viikko apuun, että voin tehdä viikoittaisen iltavuoroni. Ovat silloin poikien kanssa. Joka toisella viikollahan kuopus lähtee isälleen, joten silloin en apua tarvitse. Myös kuopuksen kaverien vanhemmat auttavat tarvittaessa.

Tämäkin viikko menee vuorotellen toista autellessa: eilen, kun olin lomapäivällä, hain aamusta kuopuksen kaverin meille. Äitinsä nappasi sitten matkaansa kun pääsi töistä. Tänään taas vein kuopuksen heille ja isä on poikien kanssa. Huomenna pojat ovat hetken keskenään ennen kun äitini ja hänen miehensä noutavat kuopuksen yökylään palauttaakseen sitten perjantaina kotiin viikonlopun viettoon.

Niin, ja kasvaahan tuo kuopus hurjaa vauhtia, ja pian jo voi olla ihan itsekseenkin iltavuoroni ajan. Tai pyöriä kirjastolla, kotona, kylillä, kavereilla - ihan miten mielii. 



Tässä saunan jälkeen futista jumpsuiteissamme


P.S. Olisipa muuten siksikin mahtava jo löytää se asunto tästä keskustasta. Huomenna menen yöpymään yhteen, mutta tiedän taas etukäteen, että ei siitä mitään tule. Silti se olisi ihana: pieni omakotitalo (rintamamiestalo), oma piha, kasvimaa, ulkosauna. Yläkerran voisi jättää talvisin lämmittämättä jahka esikoinen muuttaa kotoa - säästäisi lämmityskuluissa. Niin, ja se rakastamani puuliesi ja tietysti pönttöuuni. Ah! Ja äh!

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Onnelliset

Sain ihanan pojan kotiin. Molemmat ovat onnellisia, äiti ja lapsi.






Huomenna on vapaapäivä, sitten olenkin puolitoista viikkoa yksin töissä ja vastuussa kirjastolla. On vähän säätöä lapsenhoitohommissa. Tosin ensi maanantaina kuopus lähtee taas isälleen. Ja yksinäisen työrupeaman jälkeen minä lomailen aina koulun alkamiseen saakka!

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Mistä on tämä viikonloppu tehty?

Rauhallisista aamuista
ystävän luona vierailusta
kirpparikäynnistä
mustikoiden ostosta
kantarellien keruusta
 - kotona paistoin sekä sieni- että mustikkapiirakan.



Siivo(ama)ttomia sieniä



Esikoinen lähti kaveriporukan kanssa mökille, minä jäin yksin kotiin.

Auringossa istuskelusta
lueskelusta
sienileipien nautiskelusta
saunomisesta
saunaoluesta
lasillisesta viiniä
toisestakin.

Niistä on ihana viikonloppu tehty!

Ja sitä vaan riittää, edelleen. Nyt on vasta lauantai.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Vapaa viikonloppu

Tulin toivottamaan mukavaa viikonvaihdetta itse kullekin. Minä aion lötköillä, en tee sekunttiakaan töitä (viime viikonloppuna poikkeuksellisesti päivystin taidenäyttelyssä ja yhdessä kirjanjulkistamistilaisuudessa). Luen, nukun, käväisen ehkä kirpparilla huomenna jos siltä tuntuu. Jos ei, niin sitten en. Sienimetsäkin on yksi vaihtoehto. Tai viinin maistelu. Saa nähdä.




Ah tätä onnea!


***

Kuvassa hassu kreikkalainen kraakku, joka ei ollut minusta ja kuopuksesta millänsäkään. Pääsimme metrin päähän. Kuopus palaa maanantaina kotiin. Onkin jo melkein ikävä.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Poika on tullut kotiin

Esikoinen palasi Lapista maanantaina. Olin itse iltavuorossa kun hän saapui, mutta olin varannut ruokaa kotiin ja kiiruhdin sitten heti töiden jälkeen kuulemaan kuulumiset. Poika olikin jo livahtanut kavereita katsomaan, joka suotakoon, koska Kreikan reissumme mukaanluettuna hän ehti olla poissa paikkakunnalta kolmisen viikkoa. Minä jo väsähdin ennen kun hän tuli takaisin ja taasen lähdin töihin ennen kun teini luomiaan ennätti aamusella raottaa. Eilen sitten, kun tulin töistä, kohtasimme. Reissulainen oli vetäissyt sellaiset 19 tunnin unet (sitä se yöjunamatkailu teettää, ei näköjään saa edes teinit siellä nukuttua). Kotiinpaluun kunniaksi tein kotiruokaa ja jälkkäriksi jäätelöä: olivat elelleet mökillä lähinnä purkkiruoalla ja toki itse kalastamallaan kalalla ja potuilla. Kun oli minun vuoroni mennä nukkumaan, esikoisen huoneesta kantautui iloinen puhe, siellä se pelaili ja chättäili kamujen kanssa. Kotoisaa!







Nyt onkin oikea puuhaviikko. Eilen oli kirpparipöydän purku, tänään näyttelyn vahtimista ja torstaina samoin. Sitten vielä illalla treffit yhden eksän kanssa - olemme nähneet viimeksi kunnolla ehkä reilut kymmenen vuotta sitten. Paljon on vettä virrannut... ja mukava vaihtaa kuulumiset hänenkin kanssaan. Sitten onkin konsertin vuoro. Kaikki tämä lähikaupungissa. 

Viikonloppuna pitäisi ehkä vähän koluta kantarellimetsiä ja levätä. Mutta onneksi on kesä ja valoisaa. Sitä oli kuulemma Lapissa piisannut ihan ihmeteltäväksi asti. Niin, ja hyttysiä. Hrrr!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Sen verran Zen

Minusta ei ikinä tulisi koruntekijää, pinna ja sorminäppäryys vaan eivät riitä. Puhumattakaan siitä, että tekisin vaha-animaatioita. Näin kerran dokumentin Wallace ja Gromit -animaatioiden kuvaamisesta, ja täytyy sanoa, että hyvä kun minua ei päästetä lähellekään. Hermo menisi ja koira ja mies olisivat pian pelkät nyrkillä läsäytetyt läntit pöydän pinnassa...

Tämä tuli mieleeni, kun ostin lähiseudun koruntekijältä korvikset. Olen pidempään etsinyt hematiittisormukselleni kaveria ja nyt ne löytyivät. Sitten intouduin illalla vielä kotona "tekemään" kaulakorun. Pujotelin kolme rengasta ketjuun ja jo se meinasti olla liian haastavaa. Mutta nyt on setti, jonka jopa alkuperäisten korvisten tekijä hyväksyi, kun kävin niitä hänelle näyttämässä.



Juuri sen verran Zen, että kaulakorun sain kasaan... wow!



Kesä on ihanaa aikaa kun koko ajan tapahtuu jotain. Taidenäyttelyjä on tällä hetkellä kaksi ja markkinoitakin on vietetty oikein olan takaa lähiaikoina. Myös kirpparilla on riittänyt väkeä ja kauppa on käynyt ihan mukavasti. Tänään käyn laittamassa alelapun täksi ja huomiseksi. Kaikki tavarat -50%. Josko vielä jostain eroon pääsisi?

***

Illalla syödään ystävän kanssa ensimmäiset kantarellileivät, eli löytyi niitä meiltäkin jo, tosin aika vähän ja pieniä. Kasvakoon rauhassa! Illalla tulee myös esikoinen kotiin. Johan se ehti olla melkein kaksi viikkoa poissa. Pisin aika ikinä. 

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Paaston jälkeinen elämä

Tällä kertaa onnistuin lopettamaan paaston kutakuinkin oikeaoppisesti. On niitäkin kertoja, kun olen himoinnut koko paastoamisen ajan karjalanpiirakoita ja sitten kun olen päättänyt lopettaa, syönyt itseni ähkyyn niistä. Nyt onneksi ruoka on edelleen aika smoothie- hedelmä- ja kasvisvoittoista. Eilen nautin ensimmäisen fetasalaatin (ah, ihana Kreikka!) ja tänä aamuna kunnon smoothien. Vatsa tulee täyteen yllättävän helposti - asian tila, joka ei haittaa minua lainkaan ja jota koitan ylläpitää ja josta aion nauttia niin kauan kun se kestää. 



Hedelmää on siinä monenlaista...




Makeanhimoon väsäsin raakalakritsipalleroita. Aika sikamakeita nyt, kun appelsiinikin maistuu mannalta, mutta jospa tämä vähän hillitsisi (epä)normaaliin herkutteluun palaamista.




Nämä näyttävät kyllä kieltämättä lihapullilta!




Selkeästi sitä on, paaston jälkeistä elämää!

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Marja tulee marjan luo

Tänään oli oikea marjapäivä. Äitini (Marja) laittoi viestiä josko haluaisin heiltä vähän ylijäämämarjoja pakkasesta ja tokihan minä halusin. Veivät ihan pakastimeen asti kun itse olin töissä. Mustikkaa ja tyrniä viime vuodelta. Sitten soitti Mister Mansikka, mies, jolta viime vuonna ostin luomumansikkaa. Siitä en jostain syystä saa vatsaani kipeäksi, vaikka muuten mansikalle allerginen olenkin. Hain töiden jälkeen yhden laatikon ja laitoin toisen tilaukseen, mikäli säät vielä tästä paranevat ja lisää tulee. On vähän kurja mansikkavuosi nyt: osa paleltui kylmän ja lumettoman talven aikana ja nyt tämä sadekausi sitten keruuaikana. No, toivoa sopii, että täydennystä vielä saisin.



Olihan ne heti testattava ja pakastettava, nam!


Nyt on paaston jälkeinen elo vähäksi aikaa turvattu. Aion minä ostaa mustikoitakin, tietty, mikäli tuttu poimii taas tänäkin vuonna mustikoita yli oman tarpeen. Puolukoillekin minulla on toimittaja jo valmiina, kunhan se aika tulee. Saanpahan smoothieita taas koko talveksi!

torstai 7. heinäkuuta 2016

Ei ramadan vaan tavispaasto

Mitäs sitä ihminen muuta lapsivapaallaan tekisi kuin paastoaisi? Nyt kun kumpainenkin pojista on poissa eikä ruokaa tarvitse valmistaa (lue: ei ole niin paljon kiusauksia) päätin pitää pienen paaston. Puolitoista vuotta sitten vuoden vaihteessa olin raakaruoka- ja mehupaastolla, nyt astetta pidemmälle viedyllä. Teetä ja sympatiaa ja paastojuomaa.



Clipperin teet on ihan parhaita



On muuten ollut mielenkiintoista peilata omaa suhtautumistaan ruokaan. Koko ajan  tekee jotain mieli, vuoroin makeaa, vuoroin suolaista. Olen koittanut ajatella, että jos vuodessa on 365 päivää ja paastoan niistä viisi-seitsemän, niin ei sen nyt pitäisi niin hirveä uhraus olla. Se puolestaan oli, kun kävin marketreissulla täyttämässä typötyhjää jääkaappia. Kaikki tuoksut leijailivat viekottelevasti nenään. Lidlin leivänpaistopiste oli pahin kaikista.  Urheasti kuitenkin vältin kiusaukset ja ostin tuoretta mehuja ja raakaruokaa varten. Tällä kertaa aion lopettaa paaston oikeaoppisesti vähitellen. Siirryn itsetehtyihin mehuihin ja sitten smoothieihin. Pikku hiljaa tästä kohti sitä minulle normaalia syömistä, ehkä hiukan pienemmillä annoksilla ainakin aluksi ja toivottavasti vähän vähemmällä makeanhimolla kuin tähän asti.

Ainakin jo tuorepuristettu appelsiinimehu maistuu niin makealta ja makoisalta, että voisin koittaa olla ilman herkkuja hetken. Tai ainakin suurinta osaa niistä...

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Töitä ja rentoilua - tasapainossa

Tämä viikko menee kyllä aika tiiviisti töissä. Olen paitsi kirjastolla niin myös yhden taidenäyttelyn valvojana vuorotellen kollegan kanssa. Tänään on minun vuoroni. Sen lisäksi veimme eilen paikalliselle kirpputorille pöydän täydeltä tavaraa. Tänä aamuna ennätin ennen töihin menoa oikomaan ja järjestämään, ja olen jo nyt tienannut pöytämaksun ja vähän ekstraakin, jee! Kovasti toivon hyvää myyntiä, kun on kaikenlaista häppeninkinä siinä lähimaastossa. Jos vaikka muutkin kuin paikalliset löytäisivät tarjonnasta jotain.


Tämä kivi ei ole itse taidenäyttelystä, mutta sieltä pihapiiristä kuitenkin


Tämä ilta meneekin sitten ihan loikoillessa, koska hieroja kävi töiden jälkeen ja piti ottaa kunnon torkut siihen päälle. Jotenkin hermoratahieronta tekee sen minulle aina, vetää täysin veteläksi. Tavallinen hieronta janottaa, kuten tämäkin, mutta ei saa yhtä väsähtäneeksi. 

Nyt onkin sitten ilta aikaa lukea, tai siis matsiin asti. Voi olla, että kannatan pientä Walesia!

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Lapsivapaata

Niin ihania kuin pojat ovatkin, niin nyt minä nautin lapsivapaasta. Kuopus starttasi juuri isälleen kahdeksi  viikoksi ja esikoinen on vielä Lapissa kaverinsa kanssa. Viimeksi kun viestiteltiin, niin oli mukavaa, vaikkakin paljon hyttysiä (hrrr). Melontaa, retkeilyä ja somepaastoa, mikäli oikein olen ymmärtänyt, koska mökki, jolla oleilevat, on sähkötön. Kaasujääkaappi löytyy ja kai aurinkosähköllä toimiva aggregaatti, jolla voi vähän ladata kännykkää. Tätä varten esikoinen otti matkaan myös vanhan taviskännykän, jonka lataus kestää viikkotolkulla jos sitä ei käytä. Saanpanhan kiinni jos oma älypuhelin hyytyy.

Niin, ja hän ei vielä ollenkaan osannut sanoa milloin palaavat. Levätköön siellä ja ladatkoon (omia) akkuja(an), kyllä se minulle sopii. Tulee kotiin sitten viimeistään, kun kesätyöpesti alkaa. Sai kuin saikin kunnan kahvio-kirppikseltä kahden viikon työpätkän. Hyvä niin, tienaa jokusen killingin taskun pohjalle kun kesällä ei juokse opintotuki. Tämän reissun se teki kevään kokouspalkkiolla.



Ihanat pojat illalla Kreikassa aaltoja ihastelemassa


Minä olen töissä, välillä varsin tiiviistikin, mutta silti aion nauttia. Hamstrasin kirjoja, nyt pari iltaa ehtii lueskellakin, kun ei tule futista. Lötköttelen, olen kuin ellun kana, teen mitä lystään silloin kun ei työt paina. Ja lomaakin on vielä luvassa sitten elokuussa lisää.

Ihana kesä!

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Pallon perässä

Loppuviikon ja viikonlopun koko kuva:

Tosin pallon kimpussa isommat miehet

Altavastaajat ovat olleet vahvoilla - ihanaa!

Illalla menee myöhään ja aamulla nukuttaa pitkään. Onneksi on loma.

Niin, ja ensi viikon kuva lienee samanmoinen, vaikkei loma sinne asti kannakaan. Talvella sitten nukutaan.

Ei mulla muuta!