Sivut


tiistai 24. toukokuuta 2016

Kilpavarustelua/välineurheilua?

Joskus tuntuu, että näitä nykylapsia ei saa pihalle millään. Käpylehmät eivät enää kiinnosta. On liian kylmä, kuuma, tuulista, liikaa hyttysiä tai ampiaiset pelottaa. Riippumatossa on vaikea lukea kun aurinko häikäisee, ja heinät sen alla kutittaa. Niin, ja kännykän ja käsikonsolin näyttö ei näy kunnolla kun on niin kirkasta tai sitten pilvet heijastuvat kuvaruudusta. Ja lukuisia muita tekosyitä. Minä taas viettäisin jokaisen liikenevän hetken ulkona silloin, kun ilmanala on sopiva - eli juuri nyt, kesällä. Talvella pakkanen rasittaa astmaattisia keuhkojani ja syksyllä ja keväällä luonnonhomeet piinaavat vaihtelevalla intensiteetillä. Vielä kun en ole kehitellyt *kop kop* itselleni siitepölyallergiaa, tämä on juuri sitä parasta aikaa nauttia hapesta, auringosta, ulkoilmaelämästä. 



Puputkin saivat ulkokopin,
ne vihasivat viimekesäisiä valjaitaan.


Nyt ainakin pitäisi olla välineet kohdillaan. Synttärilahjaksi ystävän avustuksella ostin kuopukselle koottavan ja siirrettävän jalkapallomaalin, joka onkin ollut todella kovassa käytössä sekä koti- että kaverin pihassa. Kulkee kätevässä kassissa mukana ja on nopea ja näppärä koota ja purkaa. Se jos mikä, on asia jota arvostan. Samalla logiikalla toimii myös eilen kirpparilta löytämäni teltta. Moontent. Sen saa nostettua pystyyn kuljetuskassista oikeasti puolessa minuutissa eikä pakkaaminenkaan kestä paljoa pidempään. Tykkään! Nyt kuopus voi retkeillä kotipihassa ja saatammepa me suunnitella ihan oikeaa telttaretkeäkin tässä jahka loma oikeasti alkaa.





Eikä muuten ollut kallis: nettikaupassa tuo maksoi vaikka ja mitä, kirpparilla kympin. 

4 kommenttia:

  1. Niin ne näkyy sisätiloissa viihtyvän... no meillä sentään vähän koiria ulkoiluttelevat.

    Moontent näkyy toimivan samalla metodilla kuin miehen kuvauskoju. Helppo avata, mutta kokoaminen vaatii hieman harjoittelua :) mie sen oon pari kertaa saanu koottua myttyyn, mies ei vaan osaa ja on tainnu kyllästyä opetteleenkin - nyt se vaan litistettynä valtaa sen auton takakonttia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti kattoo netistä opetusvideo että miten sen saa takaisin tuohon pieneen pussiin. Mutta opin ;-)

      Nyt me ollaan oltu kyllä ihan pihalla ja toivon, että sama meno jatkuu mahdollisimman pitkään!

      Poista
  2. Kirppikset on niin Pop! (nimim. sikaonnekkaan jutun 3:lla eurolla löytänyt)
    Ulkoilmaelämälle myös isot peukut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan ihan pihalla ;-)

      Mitä sä löysit? Et kai niitä puutarhakalusteita?!?

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana