Sivut


keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kaunosielu

Minä elän sellaisen runollisen uneksijan kanssa. Välillä, etenkin silloin, kun on kiire jonnekin, se on vähän ärsyttävää, mutta yleensä ottaen aivan ihanaa. Eilen tämä herkistelijä sai ostaa omilla rahoillaan kauan kinuamiaan jalkapallokortteja ja ihmetteli, miten nyt hellyin kun aiemmin en oikein ole syttynyt noista keräilyjutuista. Rahanhukkaa. No niinhän se on, mutta muistin oman lapsuuteni ja sen millä intensiteetillä keräsin jääkiekkokortteja. Nyt se jalkapallo on niin in, että päätin, että olkoon. Lisäksi se UEFA EURO 2016 -turnaus on ihan nurkan takana. Sitä seuraamme taatusti kesäloman alettua varsin tarkasti.

Kerroin kuopukselle, että olen pienenä keräillyt jääkiekkokortteja ja että siksi ymmärrän kyllä häntä. Heti totesi, että taisi vuosi sitten saada kavereiltaan jotain jääkiekkokortteja - että voisin saada ne, hänen muistaakseen ne lojuisivat jossain lippislaatikossa. Minä olen ajat sitten siivonnut ne pois joten totesin, että ovat tainneet joutua jo suden suuhun. "Äiti, sä oot pettänyt sun lapsuuden haaveen!"

Auts.




Sitten iltapäivällä askartelin tulppaanien pudonneista terälehdistä tuollaisen. "Keijun siivet, älä vaan riko niitä!"

Herkkyys on ihana asia!

6 kommenttia:

  1. <3
    ihana lapsi!

    (olisko käyttöä Fifa2015 korteille, multa voisi irrota muutama paketti...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se - vaikka mä kyllä oon vähän jäävi ;-)

      (Ois ois ois ois... laita mulle s-postia: marjaananmaja (miukumauku) gmail.com niin sumplitaan!)

      Poista
  2. Lapsena oli kiva keräillä... mie köyhä raukka taisin kerätä kiviä :P Mistä tuollaisia kortteja saa? Meillä jompikumpi keräs pokemonkortteja, mutta en muista mistä niitä sai...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää löysi nuo omansa R-kioskilta!

      Ja mä keräsin Paddingtonkarhulle (pieni muovinen lelu) "uppotukkeja" eli pieniä keppejä ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana