Sivut


maanantai 23. toukokuuta 2016

Ei tämä ole niin kauhean vakavaa

Kuopus väittää, että minä olen hassu. "Oudoin äiti maailmassa." Sitten kun kysyn, että haittaako se, saan vastaukseksi: "Ei tietenkään. Ei tule ainakaan tylsää!" Ihanaa! Mutta se on kyllä totta, me hömpötämme sitten senkin edestä, kun emme pääse tivoleihin sun muihin. Ihan kotona, omassa autossa, joka paikassa. Vähän pitää jo pitää huolta, etteivät muut näe, kuopus on siinä iässä että hävettää. Kun autoamme ajaa hurjistunut pupu, sen pitää aina kadota kun joku tulee vastaan. Aina naurattaa, kun pupu meinaa pysytellä näkyvissä vähän liian pitkään. Lisäksi sain kuulla olevani tanssiva äiti. Hmm, minä kyllä jammailen milloin minkäkin tahdissa, vetelen saturday night fever -sooloja aikaisin aamulla ja kuopus kärsii leikisti myötähäpeästä.

Minä olen sitä mieltä, että hän se on hassu. Lieneekö periytyvää? Se tanssii, puhuu englantia, keksii omia lauluja, leikkii robottia. Tässä yksi päivä minua vainosi matkalla ulko-ovelta autolle yksi, joka oli kuulemma ohjelmoitu jahtaamaan isoja pyllyjä. Auts. Puhumattakaan sen yöllisestä elämästä. Kuopus on ruvennut taas kulkemaan unissaan. Nyt viikonloppuna luulin, että se menee vessaan, mutta kun ei kohtakaan kuulunut takaisin, lähdin katsomaan. Oli sytyttänyt olohuoneeseen valot, parkkeerannut nätisti torkkupeiton alle ja oli avaamassa saunaherkuista jäänyttä karamellia. Houkuttelin takaisin sänkyyn ja aamulla ei muistanut mitään tästä. Yhtenä yönä se seisoi lavuaarin edessä ja ohjeistin istumaan pöntölle. Että mieluummin pissataan sinne, kiitos.



Tässä se testaa pupujen ulkoilutushäkkiä.


Esikoinen taas rakastaa sanaleikkejä, tilannekomiikkaa ja sillä leikkaa sikamaisen nopeasti. Olemme hänenkin kanssaan ohjelmoidut samalla tavalla: tietynlaiset jutut naurattavat. On tämä elämä aika hauskaa!

8 kommenttia:

  1. Mikäs sen panee unissakävelemään? Onko stressiä tai jotain? Vai lähestyvä murrosikä? Hyvä että heräät vahtimaan, on aika pelottavaa sellanen...

    On hienoa, että lasten kanssa on hauskaa :) silleen, ettei tarvi kuvitella, että joku auktoriteetti jotenkin siinä kärsis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko nää viime aikaiset myllerrykset, koulunvaihto jne? Tulee kohta alkava kesäloma hyvään kohtaan!

      Mä tosiaan luulen, että mun auktoriteetti kestää ihan hyvin vähän hupsutteluakin ;-)

      Poista
  2. Ihana, että lapset arvostavat äitiään. Mä uskon, että meilläkin on näin, eivät vain oikein sano sitä ääneen. Enemmän tulee aina moitetta. Isänsä poikia!
    Meillä pojat ovat kävelleet hyvin harvoin, mutta mä itsen kävelin lapsena kotoa pihalle. Äiti ja isä heräsivät siihen, kun soitin ovikelloa, jotta pääsen hakemaan avaimen. Ja mun pappani on lapsena kiivennyt talon katolle.
    Mukavaa alkanutta viikkoa vaikka kultaa ei tullutkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä ole helppo aikuisenkaan arvostustaan ääneen sanoa, mutta ehkä tästä nykysukupolvesta se kuuluisa polvi paranisi?

      Unissakävely on kyllä hurja juttu, onneksi oon varsin herkkäuninen. Noi teidän suvun retket kuulostaa jo tosi vaarallisilta!

      Sinne kans, vaikka sit hopeista viikkoa ;-)

      Poista
  3. Toi kaikki muksujen kanssa häslääminen on niin kauhean tutun kuuloista ja samanlaista. Ja vaikka mun on jo isompia, niin yhtä kahjoja ne on.. Siinä tuntee itsensä niin ylpeäksi, kun (näin isompana) ne kehtaa jo nauraa ja kahjoilla mun kanssa. Sellainen olo, että ne osaa itsekkin aikanaan olla nipottamatta. Ja että ne luottaa ja uskaltaa pyytää apua myös sitten kun on niitä oikeesti kurjia juttuja. Toi tunne saa niin rinnan rottingille. Voin niin hyvin kuvitella sun tunteen!
    Mä olen aikanaan kävellyt unissani ja tehnyt kaikkea hölmöä :-D Molemmat tytöistä touhusi/touhuaa samaa. Poika on tältä säästynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tää unissakävely on ihan uusi tuttavuus, en oo ite eikä esikoinenkaan harrastanut moista. Ei vissiin lapsuudenperheessäkään kukaan. Mutta pärjätään sen kanssa, kuten myös tän höntin mielenlaadun.

      Tuossa just iltapalalla seisoin yhdellä jalalla, räpytin kuvitteellisia siipiäni ja kajautin Marionin Tipitiin. Ei arvostettu! Kumma juttu!

      Ihanaa jos sun lapset osaa jo arvostaa ja kahjoilla kans. Se on varmasti hyvä taito, osata nauraa itelleen ja olla ottamatta kaikkea liian vakavasti. Aina nää saa käännettyä näköjään positiiviseksi nää omat hulluudet, vai mitä ;-)

      Poista
    2. Näköjään se onnistuu, nouseminen :)
      Mun lapsuudessa meillä jouduttiin tekemään esteitä öiksi, etten lähde ulos. Aina yritin ;)
      Meillä on lapsuudesta tutuiksi legendoiksi muodostuneet the kalkkunatanssi ja liikenneympyrää ympäri ajaminen :-D

      Poista
    3. No me ajeltiin ympäri huoltsikkaa kun oltiin menossa kirpparille sen taakse ja tuli hyvä biisi eikä maltettu pysähtyä. Kirpparin myyjä sitten kysyi, että mitä puuhattiin ;-) Kuopusta nolotti, muan nauratti!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana