Sivut


tiistai 31. toukokuuta 2016

Viiden vuoden urakka

Kävin taas  eilen katsomassa yhden kämpän, vaikka tiesin jo etukäteen, että keuhkoni eivät tule siitä pitämään. Silti sitä aina jaksaa vähän toivoa ja sitten myös vähän pettyy, kun ei tärppää. Kuvitelkaa, olen etsinyt asuntoa nyt jo neljä ja puoli vuotta. Puuuh, ei ihme, jos välillä vähän ahdistaa!





Mutta elämässä on ihaniakin asioita.
Lämpö ja aurinko ulkona.
Kuopus tuli kotiin.
Lettukestit.
Hänen kaverinsa ja äitinsä pistäytyivät tuomassa synttärikutsun ja jäivät tunniksi terassille istumaan.





Puutarha. 
Tulppaanit.
Linnunsiemenistä itäneet auringonkukat.





Niin, ja kohta on kesäkuu.

Kyllä tämä tästä plussan puolelle kuitenkin jää!

maanantai 30. toukokuuta 2016

Kyllä maalla on mukavaa

Tiedän, että monia ahdistaa pienillä paikkakunnilla se, että kaikki tuntevat toisensa ja tietävät toistensa asiat, joskus jopa paremmin kuin ihminen itse. Minä kuitenkin viihdyn täällä muutaman tuhannen asukkaan kunnassa vallan mainiosti. Iso osa ihmisistä tietää minut työni vuoksi - ja minä heidät - mutta toki on sellaisiakin, jotka eivät kirjastoa käytä. Kun kuljen kylillä, saan olla tämän tästä tervehtimässä. Kuopus joskus pienempänä kysyi, että "Oletko sä äiti julkkis, kun kaikki tuntee sut?" Samasta syystä tuttu, joka oli aikaaan masentunut, ei tykännyt käydä kaupassa. Piti tervehtiä, mahdollisesti jopa hymyillä ja pahimmassa tapauksessa jäädä juttelemaan joka toisen vastaantulevan kanssa. Hänen ammattinsa on sellainen myös. Meinasi iskeä paniikki julkisilla paikoilla ja ymmärrän sen vallan hyvin. 

On minullakin niitä huonoja päiviä, jolloin ei huvittaisi juuri katsoa silmiin ketään saati jutustella jonninjoutavia, kuten siinä olotilassa tuntuu. Tai toisinaan, kun olen vapaalla, tuntuu kurjalta, kun assosioidun niin vahvasti työni kautta ja saan kuulla siihen liittyviä kysymyksiä vaikkapa kauppajonossa. Olen koittanut vetää tätä rajaa ja sanoa silloin, että laitapa mulle sähköpostia tai soita, kun oon taas töissä. Että minun muistiini ei ole luottaminen. Ja se onkin aivan totta. Jotenkin liikuttavimpia ovat ne, jotka hyllyn välissä minut nähdessään muistavat ja mutisevat, että "Ai niin, mun kirjat on varmaan taas myöhässä". Kävelevä eräpäivämuistutus tai karhukirje?




Minä olin jotenkin eilen taas täynnä sellaista lämmintä rakkautta maaseutua kohtaan kun ajelin kylillä ja katselin muuttunutta maisemaa. "Pääkadun" varrelta oli kaadettu puita ja näytti kumman autiolta. Kävin hakemassa suoraan kanalasta munia ja olivat keksineet uuden "käyttöliittymän": tuokkosellinen vastamunittuja luomumunia a' 5€. 




Ei hullumpaa! Voisipa jopa todeta, että maaseudussa on munaa. Tai ainakin maaseudulla.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Virkistynyt ja rentoutunut

On ollut taas mainio viikonloppu. Meillä oli perjantaina suunnittelu- ja visiointipäivä toimialallamme. Virkistystäkin siinä tuli sitten sivussa. Johtajamme on jäämässä eläkkeelle piakkoin, joten piti vähän miettiä ja hahmotella tulevaisuutta. Sitten kun saunaolut sihahti, leimasimme työpäivän päättyneeksi. Otimme löylyt puusaunassa, grillasimme yhtä sun toista. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus oli varhaiskaali grillattuna - mielettömän maistuva resepti, jonka bongasin samana aamuna. Täytyy ehdottomasti tehdä toistekin, oli sellainen "pikaversio kaalilaatikoista". Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi ja rattoisaa oli olla kollegoiden kanssa muissakin kuin työn merkeissä.





Eilen sitten oli teatterielämyksen vuoro. Vannoin edellisen reissun jälkeen, että rupean käymään useammin kulttuuririennossa ja tuli lunastettua lupaus hetimiten ennen teatterin kesäkatkon alkamista. Kultturellia ja älykästä seuraa ja todella nautittavaa näyttelijätyöskentelyä. Olin taas virkistynyt. Illan istuskelin kotosalla omassa hyvässä seurassani ja maistelin kuohuviiniä. Sitten olinkin rentoutunut. 

Mainio uusi löytö:
2 dl luomukuohari!


Ja tämä vaan jatkuu. Esikoinen tulee tänään kotiin. Otamme rauhallisesti, saunomme. Kuopus palaa vasta maanantaina.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Altistusasiaa

pitkästä aikaa!

Vaikka altistus on meille arkipäivää, unohtuu se kuitenkin (onneksi) välillä. Niin kuin nytkin: hoksasimme vasta kuopuksen kanssa, että hän ei enää ole koko ajan kipeänä. Koulun vaihto siis kannatti.



Yksi


Esikoisen kanssa haimme hänelle Ylioppilastutkintolautakunnalta lupaa erityisjärjestelyihin kirjoitusten suhteen. Meidän kunnassamme koe suoritetaan sellaisessa tilassa, joka on osittain louhittu kallioon ja on ns. rinneratkaisu. Saamme koko poppoo siellä oireita ja esikoinen eritoten. Ajatus ei juokse, aivosumu iskee, näkö ja kuulo sumenee, henkeä ahdistaa ja pää tulee kipeäksi. Ei kovin mukavaa olisi sellaisessa tilassa suorittaa yhtä tähänastisen elämän tärkeimmistä kokeista. Esikoinen on saanut koko lukion ajan tehdä kurssikokeet erillisessä tilassa. Hän jättää kännykän ja kaikki tavaransa kynää ja kumia - ja matikan kokeessa laskinta - lukuunottamatta kansliaan ja saa sieltä konseptit sekä koekysymykset. Valvoja saattaa pistäytyä milloin vain. Ja me saimme kuin saimmekin oikeuden erilliseen tilaan myös ylioppilaskokeissa. 

Haimme järjestelyä jo nyt, koska esikoinen meinaa aloittaa kirjoitusurakkansa syksyllä englannin sekä saksan kokeilla. Keväällä sitten on vuorossa äidinkieli, matematiikka ja reaaliaineet. Ja kaikki kokeet saa siis tehdä paikassa, jossa järki juoksee ja on oma henkilökohtainen valvoja paikalla. Voi mikä helpotus!


kaksi


Mitä minuun itseeni tulee, niin olo on työmaalla se mikä on. Välillä parempi ja välillä huonompi. Keuhkosairauksien erikoislääkäri, joka muuten sivumennen sanoen kirjoitti hyvän lausunnon esikoisesta tuota hakua varten, on välillä huolissaan ja välillä tyytyväinen. Nyt taas olen erityisseurannassa. 

Näillä mennään mitä on saatu ja annettu. Tosinaan elellään normaalia elämää, toisinaan sitten kärsitään oireista ja toivutaan hissukseen.


ja kolme altistunutta meidän perheessä


***

Vast ikään julkistettiin tulokset kyselystä, jolla koitettiin kartoittaa sisäilmaongelmien laajuutta Suomen kouluissa. Samaan aikaan kun OAJ:n kautta kyseltiin asiaa rehtoreilta kerättiin myös tietoja altistuneiden vanhemmilta. Tämän kyselyn tulokset ovat vasta koottavana. Mielenkiintoista nähdä, miten nämä kohtaavat vai kohtaavatko. Meidän kunnassamme ainakin kuopuksen entisen koulun vastaukset olivat suht totuudenmukaisia.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Satusetä

Sain luettavakseni kuopuksen koulussa kirjoittaman tarinan. Se sai minut - virheineen kaikkineen - niin hyvälle tuulelle, että haluan jakaa sen kanssanne. Hyvä voittaa pahan, uskokaa pois!

***
Peikko ja noita

Olipa kerran poika, nimeltään Sebastian, joka asui vuorella. Hän tiesi, että vuorella asui noita, mutta hän ei tiennyt missä. Kerran Sebastian lähti jänismetsälle. Hän tavalliseen tapaansa kiipesi viidakkopuuhun ja latasi aseensa. Sitten hän kuuli askelten ääniä ja ilkeää naurua.

Hän peitti itsensä viidakkopuun lehdellä. Lehden raosta Sebastian kurkisti, kuka oli nauranut. Se oli noita ja Sebastian säikähti niin paljon että mätkähti puusta suoraan noidan eteen.  Noita sanoi: "Kappas vaan, minähän löysin jonkun." Noita vangitsi Sebastianin taikahäkkiin ja vei hänet mökkiinsä. Sebastian koetti rimpuilla irti taikahäkistä, mutta se ei rikkoontunut.

Noita vei Sebastianin mökkiinsä. Sebastian pelkäsi henkensä puolesta, kun noita kaivoi käsilaukustaan taikasauvan. Noita sanoi taikasanan: "Muuta pojasta peikko, Ei yhtään heikko". Sebastian tunsi kasvavansa isoksi. Hän tunsi että hänen raajoistaan kasvoi karvaa. Noita heilautti taikasauvaansa ja Sebastian huomasi että oli taas talossaan. Sebastianista oli tullut peikko.

Sebastian kiehui raivosta. Noita oli vanginnut hänet huvin vuoksi. Sebastian alkoi pakata tavaroita tappelua varten. Sebastian lähti vaeltamaan vuorella. Hänellä oli yksi ongelma. Hän ei tiennyt missä noidan talo on. Sebastian vaelsi ja vaelsi, kunnes hän äkkäsi noidan poimimassa yrttejä. Sebastian päätti olla hyökkäämättä. Hän päätti varjostaa noitaa hänen talolleen.

 Sebastian varjosti noitaa noidan talolle asti, ja antoi noidan mennä sisään. Sitten Sebastian latasi aseensa ja toivoi, että ei joutuisi käyttämään sitä. Sebastian hyökkäsi. Hän rikkoi ikkunan ja huitoi karvaisella kädellään noitaa. Noita taikoi kivimuurin, mutta se ei Sebastiania haitannut.





 

Hän murskasi kivimuurin, ja kaikki kivimuruset lensivät noidan päälle. Sebastian potkaisi noitaa ja noita kaatui. Sebastian hyppäsi noidan päälle ja litisti hänet.
Noita oli litteä kuin lätty eikä pystynyt tekemään mitään. Sebastian nappasi noidan pöydältä loitsukirjan ja alkoi selata sitä. Hän löysi palautusloitsun.

Sebastian osoitti itseään taikasauvalla ja sanoi: "Muuta peikko pojaksi, muuta noita orjaksi". Sebastian tunsi kun hän kutistui. Hän huomasi, että noidalla oli tietämätön ilme kasvoillaan. Noita sanoi: "Mitä herra tahtoo"? Sebastian vastasi: "Mene kauas pois äläkä koskaan tule takaisin". Noita lähti laahustamaan itään päin. Sebastian lähti kävelemään talolleen. Sebastian saapui kodilleen ja hyppäsi viidakkopuun lehdistä tekemäänsä riippumattoon.


***

Mukavaa viikonvaihdetta, riippumatolla tai ilman, toivottelen myös!

torstai 26. toukokuuta 2016

Arkivapaa, mikä ihana keksintö!

No onhan minulla liki aina se perjantai vapaata, mutta että arkivapaa keskellä viikkoa. Luksusta. Oli muuten tehokas ja aikaansaava/aikaansaanut olo. Kun olin vienyt kuopuksen koulutaksille, kävin hakemassa leffapuffettia varten pohjakassan ja pillimehut. Sitten päräytin lähikaupunkiin markettiin ruokaostoksille. Ajattelin samalla napata Alkosta vapaaksi viikonlopuksi juomaa ja olinkin roikkumassa rivassa ja viittä vaille yhdeksän. Kiersin vielä autolle viemään ostokset ja sitten vasta pääsin sisään. Jotenkin en kehdannut jäädä oven taakse odottelemaan aukeamista... Tietysti tilikin oli jo siinä vaiheessa juuri ennen lapsilisäpäivää tyhjillään ja jouduin kassalla vaihtamaan toisen kortin, kun ensimmäisellä ei liiennyt ostolupaa. Toisella tilillä on kuopuksen jalkapalloleirirahat, joita tietty täydennän tänään sillä summalla jonka eilen lainasin. Mutta olipa huono yksinhuoltajaäitiolo noiden kahden sattumuksen jälkeen!



Kivanvärisiä tulpaaneja tuli viime syksynä ostettua!


Ehdin vielä ennen hierojaa äitini ja hänen miehensä luokse aamukahville. Hierojan jälkeen ajelin lähteelle ja nappasin kuopuksen koulusta matkalla kyytiini. Pojille ruokaa, illaksi pannaritaikina tekeytymään ja pienet pakolliset hierojanjälkeiset tirsat otin, sitten olikin aika lähteä pitämään buffettia ja leffaan. Kioskinpitämiseen kuuluu, että pääsee ilmaiseksi katsomaan elokuvan ja sitten jälkikäteen siivotaan sali. Siinäpä sitä oli puuhaa yhdeksi päiväksi. Joten kun olin vienyt kuopuksen kaverin leffan jälkeen kotiin ja saanut kuopuksen iltapalan jälkeen pehkuihin, katsoin ansainneeni lasillisen valkoviiniä terassilla saunan jälkeen. 

Ihanaa oli se, paitsi että hyttyset ovat saapuneet. Pannahinen!

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Äidin kasvimaalla raparperin alla

Vichyä kuluu. Me olemme kuopuksen kanssa molemmat sellaisia, että pää tulee varsin helposti kipeäksi, jos ei huolehdi nesteytyksestä. Tänä keväänä on pitänyt ennätysaikaisin opetella se vesipullon mukaan ottaminen. Ja vichyn litkiminen kotipihalla. Mutta en valita, ihanat ilmat! Ja nämä vaan näkyvät jatkuvan. Eilinen vietettiin taas ihan pihalla. Kuopuksen kummi tuli perheineen viettämään synttäreitä vähän myöhässä ja kahviteltiin terassilla. Leivoin kevään ensimmäisen raparperipiirakan ja se meni kyllä viimeistä murua myöten. Nam! Ja ihanaa, että oman maan antimia on edes tämän verran kun meillä tässä pienessä pihassa.



Itse piirakka katosi parempiin suihin ennen kun ehdin
sitä kuvata


Tänään vietän poikkeuksellisesti vapaapäivän, kun perjataina on meillä sellainen tyky- ja suunnittelupäivä ja tunteja on plakkarissa jo muutenkin. Lähin esimiehemme jää suht pian eläkkeelle ja meidän pitää vähän miettiä miten tästä eteenpäin. Olemme hyvin hyvin pieni rippunen ison koulutoimen ja varhaiskasvatuksen vierellä ja virkojen täyttöluvat ovat kortilla, mutta ihan ilman lisävahvistusta emme kyllä selviä millään. Pitää tehdä suunnitelmat a, b ja c. 

Mutta tänään ajelen lähikaupunkiin, käyn hierojalla ja lunastamassa kevätkauden viimeiset teatteriliput. Lisäksi ostan lahjakortin samaiseen laitokseen, koska esikoinen haluaa antaa sellaisen ystävälleen ylioppilaslahjaksi. Ihanaa, kun se on oppinut ajattelemaan ja arvostamaan ns aineettomia lahjoja! Loppupäivän taidan nauttia taas lämmöstä ja valosta. Jotenkin se nyt tekee ihan suunnattoman hyvää. Nauttikaa tekin!

tiistai 24. toukokuuta 2016

Kilpavarustelua/välineurheilua?

Joskus tuntuu, että näitä nykylapsia ei saa pihalle millään. Käpylehmät eivät enää kiinnosta. On liian kylmä, kuuma, tuulista, liikaa hyttysiä tai ampiaiset pelottaa. Riippumatossa on vaikea lukea kun aurinko häikäisee, ja heinät sen alla kutittaa. Niin, ja kännykän ja käsikonsolin näyttö ei näy kunnolla kun on niin kirkasta tai sitten pilvet heijastuvat kuvaruudusta. Ja lukuisia muita tekosyitä. Minä taas viettäisin jokaisen liikenevän hetken ulkona silloin, kun ilmanala on sopiva - eli juuri nyt, kesällä. Talvella pakkanen rasittaa astmaattisia keuhkojani ja syksyllä ja keväällä luonnonhomeet piinaavat vaihtelevalla intensiteetillä. Vielä kun en ole kehitellyt *kop kop* itselleni siitepölyallergiaa, tämä on juuri sitä parasta aikaa nauttia hapesta, auringosta, ulkoilmaelämästä. 



Puputkin saivat ulkokopin,
ne vihasivat viimekesäisiä valjaitaan.


Nyt ainakin pitäisi olla välineet kohdillaan. Synttärilahjaksi ystävän avustuksella ostin kuopukselle koottavan ja siirrettävän jalkapallomaalin, joka onkin ollut todella kovassa käytössä sekä koti- että kaverin pihassa. Kulkee kätevässä kassissa mukana ja on nopea ja näppärä koota ja purkaa. Se jos mikä, on asia jota arvostan. Samalla logiikalla toimii myös eilen kirpparilta löytämäni teltta. Moontent. Sen saa nostettua pystyyn kuljetuskassista oikeasti puolessa minuutissa eikä pakkaaminenkaan kestä paljoa pidempään. Tykkään! Nyt kuopus voi retkeillä kotipihassa ja saatammepa me suunnitella ihan oikeaa telttaretkeäkin tässä jahka loma oikeasti alkaa.





Eikä muuten ollut kallis: nettikaupassa tuo maksoi vaikka ja mitä, kirpparilla kympin. 

maanantai 23. toukokuuta 2016

Ei tämä ole niin kauhean vakavaa

Kuopus väittää, että minä olen hassu. "Oudoin äiti maailmassa." Sitten kun kysyn, että haittaako se, saan vastaukseksi: "Ei tietenkään. Ei tule ainakaan tylsää!" Ihanaa! Mutta se on kyllä totta, me hömpötämme sitten senkin edestä, kun emme pääse tivoleihin sun muihin. Ihan kotona, omassa autossa, joka paikassa. Vähän pitää jo pitää huolta, etteivät muut näe, kuopus on siinä iässä että hävettää. Kun autoamme ajaa hurjistunut pupu, sen pitää aina kadota kun joku tulee vastaan. Aina naurattaa, kun pupu meinaa pysytellä näkyvissä vähän liian pitkään. Lisäksi sain kuulla olevani tanssiva äiti. Hmm, minä kyllä jammailen milloin minkäkin tahdissa, vetelen saturday night fever -sooloja aikaisin aamulla ja kuopus kärsii leikisti myötähäpeästä.

Minä olen sitä mieltä, että hän se on hassu. Lieneekö periytyvää? Se tanssii, puhuu englantia, keksii omia lauluja, leikkii robottia. Tässä yksi päivä minua vainosi matkalla ulko-ovelta autolle yksi, joka oli kuulemma ohjelmoitu jahtaamaan isoja pyllyjä. Auts. Puhumattakaan sen yöllisestä elämästä. Kuopus on ruvennut taas kulkemaan unissaan. Nyt viikonloppuna luulin, että se menee vessaan, mutta kun ei kohtakaan kuulunut takaisin, lähdin katsomaan. Oli sytyttänyt olohuoneeseen valot, parkkeerannut nätisti torkkupeiton alle ja oli avaamassa saunaherkuista jäänyttä karamellia. Houkuttelin takaisin sänkyyn ja aamulla ei muistanut mitään tästä. Yhtenä yönä se seisoi lavuaarin edessä ja ohjeistin istumaan pöntölle. Että mieluummin pissataan sinne, kiitos.



Tässä se testaa pupujen ulkoilutushäkkiä.


Esikoinen taas rakastaa sanaleikkejä, tilannekomiikkaa ja sillä leikkaa sikamaisen nopeasti. Olemme hänenkin kanssaan ohjelmoidut samalla tavalla: tietynlaiset jutut naurattavat. On tämä elämä aika hauskaa!

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Nostetaan paita kattoon?!?

Mainio lauantai myös takana. Esikoinen tuli hyvässä järjestyksessä kotiin joskus kolmen neljän välillä yöllä ja niin hipihiljaa, että en edes herännyt, vaikka olisin halunnut. No, ennätin minä toivotella tervetulleeksi iltapäivällä sitten ja kuulla juttuja reissusta - ja ottaa runsaat tuliaiset vastaan. Lisäksi tietenkin katseltiin kuvia. Kuvankaunista siellä Välimeren rannalla kyllä tähän aikaan vuodesta on, vehreää ja värikästä. Kaikenkaikkiaan oli mennyt hienosti koko matka ja seuraavaa jo suunnitellaan. Kirjoitusten jälkeen olisi kuulemma mahtavaa päästä uudelleen vierailemaan tuolla ja tapaamaan ystäviä. No mikä ettei! 



Kuvittele ihmiset nuotion ympärille


Meidän reissumme kuopuksen kanssa oli vähän lyhyempi ja tavanomaisempi: luonto ry:mme teki kevätretken luontopolulle. Matkalla hörpättiin nokipannukahvit ja paistettiin makkaraa (ja maissia). Me olimme muonajoukoissa, eli jätimme samoilemisen väliin ja menimme suoraan laavulle laittamaan eväitä valmiiksi. Mieluisa tehtävä, ja kuten kuvasta näkyy, pallokin oli mukana. Kuopus keskittyi enemmän urheilullisiin aktiviteetteihin.



Tämän luontokokemuksen olisin voinut jättää välistä


Niitä oli iltapäivällä luvassa kotonakin. Tai siis penkkiurheilullisia. Jännäsimme Suomen pelin koko porukalla ja tänään on sitten finaalin paikka. Hurja on tuo joukkue, henkinen kantti ja kuvia kumartelemattomuus ovat melkoista luokkaa nuorilla kavereilla. Tänään nostetaan paita kattoon?!?

lauantai 21. toukokuuta 2016

Elämä edessä - ei kun viikonloppu...

Jotenkin aivan vahingossa eilisestä tuli ihan mahtavan upea päivä. Aurinko paistoi, vietettiin puoli päivää ulkona terassilla. Kuopus onnistui torstaina satuttamaan jalkansa koulussa jalista pelatessa, mutta se parani kyllä onneksi nopeasti. Perjantain hän kuitenkin vietti kotosalla. Heräilimme rauhassa, sitten aamupalan jälkeen lähdimme liikenteeseen: haimme munia ja käväisimme kaikentavaranmarkettimme "markkinoilla" jossa oli tarjolla myös makkaraa palanpainikkeeksi. Kuopus söi minunkin ja siinäpä sitten olikin lounas hoidettuna. Olen päässyt ihanan helpolla ruokahommissa kun esikoinen on ollut reissussa. Silti oli mahtavaa, kun hän tuli yöllä kotiin. Täytyy kysellä matkakuulumiset jahka heräilee.

Loppupäivän lojuimmekin tosiaan sitten omalla pihalla. Ystävä kävi kahvilla ja kuopuksella kavereita pelailemassa. Ei puhettakaan enää kipeästä polvesta. Minä lotrasin aurinkorasvaa ja lueskelin suloisen kesäkirjan loppuun. Jotenkin nyt tuntuu, että tämä kevät on jo tähän mennessä ollut parempi kuin koko viime kesä konsanaan. Nautin niin auringosta ja lämmöstä.






Tänään on luvassa luontoretki ja tosiaan esikoisen haastatteleminen. Suomen matsikin täytyy - tietysti - väijyä. Ja saunassa käydä. Sellaista leppoisaa perhelauantaita. Eilisen jälkeen olen jo ihan virkistynyt ja peräti ihmeissäni, että koko viikonloppu on vielä periaatteessa edessä.

Nautitaan!

perjantai 20. toukokuuta 2016

Kymmenen kuvaa juhannukseen

Pari päivä sitten oli taas aika ottaa kuukausittainen kuva. Nyt ei olekaan enää kuin yksi jäljellä ja sitten on juhannus. Tosin juhannusta enemmän me odotamme Kreikan matkaa. Tasan kuukausi, ja me heräilemme ensimmäistä aamua siellä lämpimässä. Nautimme tutun pariskunnan valmistaman aamupalan ja keräilemme kamppeita uima-allas/rantapäivää varten. Illalla syömme siinä ravintolassa, johon olemme mieltyneet, ja josta saimme jossain vaiheessa jopa joulukortit useampana vuonna ystävän kanssa. Ah ja voih. Mutta sitä ennen otamme ilon irti Suomen keväästä ja kesän tulosta.


18.5. 

Onhan tuolla nyt kuukaudessa tapahtunut vaikka mitä:


18.4.


Ja muutenkin luonnossa. Eilen aamulla heräsin kuopusta koulutaksiin kärrätessäni, että tuomet kukkivat ja se hurjan kaunis punainen puu - mikä lie koristeomena/kirsikkapuu vai mikä. Se, jossa on vaaleanpunaiset kukat ja viininpunaiset lehdet? Käsittämättömän upean näköinen!

Samalla reissulla näin ensimmäiset pääskyset, ja jotenkin lapsellinen on se riemu, mikä siitä joka vuosi seuraa. Nytkin huudahdin ihan ääneen itsekseni, että "Pääskynen! Jee! Kesä!" 

Kurkia näin tuossa pari viikkoa sitten ja kylläpä nekin lentäessään ovat melkoinen näky. Uhmaavat painovoimaa. Rentukat pongattiin kuopuksen kevätseurantaan.

On se, kesä. Ja ensi viikolla vissiin vasta onkin!

torstai 19. toukokuuta 2016

Paint-harjoituksia

Korvissa napsuu ja suhisee, on paineen tunne, naama punottaa. Ajatus ei kulje sitäkään vähää mitä normaalisti, ns. aivosumu on päällä. Kauhea väsymys, palelee. 

Milloinkahan minä opin, että töiden lisäksi en voi haalia itselleni (sisä)tekemisiä iltaisin. En ainakaan monena iltana. 


Kuopus harjoitteli Paintin käyttöä. Ihan hyvällä menestyksellä!



Nyt on levättävä ja toivuttava. Oltava aamu rauhassa ennen iltavuoro. Onneksi tänään tosiaan on tämän viikon viimeinen työpäivä ja -velvollisuus. Huomenna vien vain kuopuksen koulutaksille ja sitten lepään myös. Kyllä tämä tästä sitten... taas.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Matalalentoa

Jotenkin tälle viikolle on taas siunaantunut yhtä sun toista. Maanantaina oli sivistystoimen johtoryhmän kokous, eilen uuden opetussuunnitelman esittelyilta ja tänään vanhempainyhdistyksemme kokous. Vähän vähissä on taas happi ihmisellä, mutta onneksi olin viikonlopun ihan suht rauhassa. Huomisen iltavuoron kun taas jaksani, niin on tämän viikon työt pulkassa. Ihan hyvä niin!

Lauantaina on luontoretki jossa olen muonavastaavana, mutta se ei kuormita keuhkojani. Ja sunnuntai ollaan varmaan ihan kotosalla, koska esikoinen tulee lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Jahka heräilee, haluan nähdä kaikki valokuvat ja kuulla kokemuset ja kuulumiset. Jotenkin minun matkakuumeeni on voimistunut tässä hänen reissussa ollessaan. Onneksi meidän Kreikan matkaan ei ole enää kuin kuukausi. Ja se kuluu äkkiä!


Jos minun pitäisi valita yksi ruoka, jota syön joka päivä
lopun elämääni, se olisi varmaan fetasalaatti.
Siihen en kyllästy koskaan!


Ah, Kreikka, täältä tullaan!

tiistai 17. toukokuuta 2016

Jos olisin kirja

Nappasin Puskissan kirjajutun. Tätä oli hauska tehdä, kun oma kirjahylly on tätä nykyä melko rajoittunut. Homeasunnosta muutettaessa luovuttiin liki kaikista kirjoista. Loput ovat lasiovien takana. Sai siis käyttää luovuutta, ja käväisin minä hätäpäissäni kuopuksen Aku Ankan taskukirjahyllylläkin, mutta pärjäsin sitten ihan oman hyllyn annilla. Erityisen tyytyväinen olin, kun sain mukaan koko Austerin New York -trilogian.

Jos olisin jotain kaunista,
olisin Olemisen sietämätön keveys.

Jos olisin jotain suljettua,
olisin Lukittu huone.

Jos olisin jotain särkyvää,
olisin Lasikaupunki.

Jos olisin jotain vahvaa, 
olisin Elmo.

Jos olisin jotain arkista,
olisin Kaikki elämäni aamut.

Jos olisin hiukan pelottava,
olisin Aaveita.

Jos olisin minä,
olisin Elämäni kirjana.



Jos olisin esikoinen, en valittaisi säistä Välimeren rannalla!


Enkä minä valita, kun sain eilen kuopuksen kotiin. Arki, joskin vähän erilainen ilman esikoista, alkoi ja on hyvin tervetullut!

maanantai 16. toukokuuta 2016

Onnellisia asioita

Bongasin Marikalta ihanan vanhemmuusonnellisuus-haasteen. Se sopii jotenkin varsin mainiosti viime aikaisiin pohdintoihini äitiydestä, siitä, saako itseään ja lapsiaan kehua. Lisäksi sellaisen viikonlopun jälkeen, kun on saanut rentoutua vain omassa ja valitsemassaan seurassa ilman ainoatakaan vaatimusta ja pyyntöä, on helppo rakastaa lapsiaan ja löytää niitä hyviä asioita, hih.

Siispä "onnellista äitysipuhetta, vanhemmuuden hyviä hetkiä, ilonaiheita ja onnellisuuksia":

- kun esikoinen lähti matkaan, eikä tarvinut sanoa "käyttäydy sitten hyvin, ole kohtelias, tarjoa apua isäntäperheessä, muista kiittää ja katsoa silmiin". Niin, kaikki tämä on yht äkkiä itsestäänselvää. Minulla on kohtelias, osaava, pärjäävä 17-vuotias, jonka voin päästää maailmalle ja pian myös muuttamaan omilleen. Huoletta!

- kuopus, joka vielä on pieni, mutta niin iso omasta mielestään. Matkustaa sujuvasti isälleen ja "matka, nyt kun siihen on tottunut, menee yhdessä hujauksessa". Kaksi ja puoli tuntia. Ei tunnu missään!





Esikoinen kahviota pitämässä (hiljainen hetki)
ja kuopus pelleilee!



- se, että syömme edelleen yhden aterian päivässä yhdessä, se on jo pojillekin itsestäänselvyys. Jos jompi kumpi syystä tai toisesta puuttuu, toinen kysyy "voinko nyt lukea samalla kun syön kun emme ole kaikki pöydässä".

- niin, ja se, että ne lukevat. Voi luoja miten onnellinen voi tuollaisesta pienestä asiasta olla! Joskus, kun olemme kuopuksen kanssa kahden sohvannurkassa saman peiton alla ja luemme molemmat omia juttujamme, meinaan pakahtua onnesta. Tai kun esikoinen illalla sanoo hyvät yöt ja toteaa, että "mä luen vielä hetken sängyssä ja sitten rupean nukkumaan". Juuri sitä samaa minä teen, mutta esikoinen lukee englanniksi, josta nostan hänelle hattua ja korkealle. Syksyn kirjoituksia varten. Elämää varten. Vaihtaripaikassakaan ei tule mitään ongelmia kielen kanssa, niin sujuvaksi se on muuttunut. Ihan kateeksi käy!

- myös lauantaisauna on sellainen traditio, josta harvoin livetään. No, toki kuopus on joka toinen viikko isällään, mutta aina kun olemme kolmisin kotona, saunomme yhdessä. Alastomuus on luontevaa.

- luontevaa on myös se hömpöttäminen kuopuksen ja vitsaileminen esikoisen kanssa. Minulla on huumorintajuiset pojat!

- se, että ne käytöstavat ovat piirtyneet syvälle myös kuopukselle ja - toivottavasti - pysyvät myös. 

- molempien ihana luottamus minuun. Uskon olevani sen arvoinen.

- se suloinen avoimuus, uteliaisuus, millä molemmat maailmaan suhtautuvat. Olen pystynyt antamaan hyvät eväät, kaikesta huolimatta. 

Ja minä, minä koen, että jaksan ihan hyvin olosuhteet huomioon ottaen. Kuuntelen poikia, olen läsnä, meillä on kuitenkin  joka päivä ruoka pöydässä, lämpöä ja läheisyyttä riittää. Vaikka välillä olen rahaton, väsynyt, jumissa, kipeäkin, silti äitiys sujuu, kotihommat hoituvat, pojat auttavat ja pärjäämme kyllä. 

Minulle on aina ollut itsestään selvää, että haluan olla äiti. Onneksi se myös toteutui!

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Katharsis

Harvoin minulle käy niin kuin eilen. Kävin ystävän ja äitini kanssa katsomassa näytelmän, rakkaudesta, sairaudesta. Itkusta ei meinannut jälkeenpäin tulla loppua. Se kosketti syvimpia sopukoita myöten ja jatkoimme ystävän kanssa juttelua vielä meillä kotona. Olimme molemmat vaikuttuneita, tyhjiä ja täysiä yhtä aikaa. Kosketettuja henkilökohtaisiin kipukohtiin, jotka kummallakin olivat yksityisiä ja erilaisia. Tämä todistaa mielestäni taiteen voiman.


Voittaja oli se vaaleanpunainen.



En pystynyt sen jälkeen kirjoittamaan mitään. Nyt, yön yli nukuttuani jo vähän. Tämän ansiosta päätimme, että kesätauon jälkeen käymme enemmän teatterissa. Saamme sellaisella kuntien kultturityöntekijöiden kortilla puhenäytelmän hintaan 6€ ja musikaalit kympillä. Se ei voi olla hinnasta kiinni.

Viikonlopun lopusta tulee rauhaisa, lukemista, kahvittelua ystävän kanssa, sauna. Molemmat pojat ovat poissa. 

Tulppaaniveikkaus

Olihan se se vaaleanpunainen:




totta kai!


***


Jahka toivun, saatan kertoa teille yhdestä vaikuttammista teatterikokemuksista ikinä!

HUH!

lauantai 14. toukokuuta 2016

Vinksin vonksin

Vielä ennen reissuun lähtöä esikoinen pääsi hommiin:






paviljonki terassiltamme päätti vaihtaa paikkaa. Vaikka olen pöngännyt sen paikoilleen umpikivisillä kukkaruukuilla, onnistui tuulenpuuska lennättämään koko komeuden pihan nurkkaan. Siinä se törötti mukkelismakkelis siihen saakka, kun esikoinen pääsi koulusta. Olin sillä välin lainannut naapurista poraa ja kaivanut ruuvit esiin, jotta saataisiin paviljonki pultattua paikoilleen. Olisihan tuon voinut tietty tehdä jo ennemminkin, mutta hyvin on hökötys aiemmin puhurit kestänyt. Mutta nyt pitäisi pysyä paikoillaan. Ihanasti tätä maalla asumista kuvaa se, että ennen esikoisen tuloa sekä ystävän mies että yksi lenkillä ollut asiakkaamme ehti jo tarjota apuaan paviljongin pystyttämisessä. Arvostan!

Poraus- ja ruuvaushommien jälkeen pääsimmekin pakkaamaan. Tänään on lähtö Etelä-Eurooppaan. Meillä oli tammikuun pakkasilla se vaihtarityttö viikon verran asustelemassa. Nyt on vastavierailun aika. Kyllä minäkin voisin toukokuussa viettää viikon Välimeren rannalla. Helposti. Saimme tavarat matkalaukkuun ja tänään koittaa lähtö. Sitten olenkin itsekseni kotona maanantai-iltaan asti. 


Vaaleanpunainen taitaa ehtiä
tänä vuonna ensimmäisenä!


Vai tuleeko "vaalea hevonen" ja vie kisan? 


Omaa aikaa. I-HA-NAA!!!

perjantai 13. toukokuuta 2016

Superäiti vai huono äiti?

Minä katsastin eilen itseni ja auton. Autossa pari pikkuvikaa, joiden takia pitää vielä uusia. Minussa ei isompia eikä pienempiäkään vikoja, totesi keuhkosairauksien erikoislääkärini, se ihana menninkäisen oloinen ja Osmo Soininvaaran näköinen mies. Jouduin ottamaan kuopuksen reissuun mukaan kun hänellä oli niin kova päänsärky aamulla, etten voinut laittaa kouluun. Särkylääkkeillä tokeni sitten minun matkaani. Lääkäri on nyt tavannut molemmat poikani, koska esikoinenkin on hänellä vieraillut hakemassa lääkärintodistusta kutsuntoja ja ylioppilaskirjoituksia varten altistuksensa vuoksi. Oli ihanaa, kun siinä tutkimusten välissä kaveri sanoi, että sulla on kyllä hienot pojat: kohteliaat, reippaat, saat olla ylpeä heistä! 


Yksinhuoltajaäidin onnellinen poika!


No minä olen, ja sanoinkin sen hänelle. Äitienpäivänä jo tätä mietin, että miksi se on niin vaikea suomalaiselle nostaa sitä omaa häntää? Taputtaa itseään olkapäälle, että hyvin suoriuduttu. Tolkun tyyppejä olet kasvattanut, hyvä hyvä. Miksi on niin epätavallista sanoa olevansa lapsistaan ylpeä? Ja jotenkin vielä yksinhuoltajana koen sen paineen erityisen voimakkaana. Yksinhuoltajien lapsethan ovat "poikkeuksetta niitä luusereita, raggareita ja ongelmatapauksia". Tai ainakin toisin päin: se on varmaan rikkinäisestä perheestä, kun se on niin hankala. Jooei.

En ole koskaan allekirjoittanut tuota. Olen kasvattanut esikoisen ihan yksin ja kuopustakin tässä enimmän osan ajasta hoidellut jo kohta viisi vuotta kymmenestä. Esikoisella ei edes ole isää kuvioissa, kuopuksella toki on, mutta suurimman arkivastuun kannan minä. Jotenkin tässä yhteydessä tulee monasti mieleen myös se kysymys, että miten niin yksinhuoltajat ovat huonompia vanhempia?  Toki rahaa on vähemmän - meilläkin - mutta ei se tee lähtökohdista fataalisti huonompia. Toki välillä vähän väsyttää olla yksin vastuussa, mutta ei se nyt ole niin vakavaa, saati tee huonoa äitiä. Onko se joku ikiaikainen patriarkaalinen ajatus siitä, että mies on herra talossa ja saa lapset kuriin? Että odottakaapas lapset, kun isä tulee kotiin!

Kertokaapa te, kun minä en vaan tajua!

torstai 12. toukokuuta 2016

Lisää synttärihulinaa

Synttärit on onnellisesti takana päin. Olin omasta mielestäni todella todella ovela: kun olin syöttänyt lapset sokerihepuliin, ajoin ne lähikentälle pelaamaan jalkapalloa. Meidän piha kävi nopeasti pieneksi kuudelle nopealle kaverille. Kuopuksen oma maali ei ennättänyt tulla, mikä tässä kohtaa oli ehkä onnikin. Lisäksi mittailimme tulosteesta, jonka synttäriaamuna kirjekuoressa varsinaisen lahjan sijasta annoin, että olin ostanut vähän vaatimattoman kokoisen värkin. Soitin sitten firmaan ja peruin tilaukseni, koska olivat luvanneet tuotteen tulevan viimeistään 11.5. eikä se tullut. Tilasin toisaalta - varmistin chatillä että heillä varmasti on maalia varastossa - ja isomman. Nyt pitäisi olla kokoa ja näköä. No, oli sillä hintaakin sitten vastaavasti enemmän, mutta onpahan kerralla mieleinen. 

Synttärit menivät siis kaiken kaikkiaan hyvin ja lahjat olivat mieluisia. Kuopus oli toivonut niitä jalkapallokortteja, mutta olivat loppuneet R-kioskiltamme. Yksi äiti oli hätäpäissään sen sijaan ostanut raaputusarvan ja arvatkaapa mitä? Täyden kympin poika voitti viisikymmentä euroa! Saa nyt tilattua näppäimistön jota on pitkään havitellut. Piti kiittää äitiä ihan halaamalla!

Niin, ja se kakku. Värkkäsimme yhdessä kuopuksen kanssa futiskentän, ja täytyy sanoa, että kun tuota kauempaa katsoi, oli se varsin vaikuttava näky. Hyvin teki kauppansakin, kun oli mokkapalapohja. Ne ruukaavat maistua liki kaikille lapsille paremmin kuin vaikkapa kermakakku. 






Seuraavan kerran sitten vuoden päästä!

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Näkyykö norppaa?

Jos ei just nyt pääse ongelle, niin miten olisi WWF:n norppakamera Saimaalla - ihan sivun ala-laidassa. Mikä voisi olla meditatiivisempaa? Kokeilkaapa!




Paremman puutteessa olen tuijotellut tuota kuuttia.




Tänään on tosin luvassa muutakin kuin meditaatiota, se varsinainen rynnistys: kymppipojan kaverisynttärit. Viisi samanikäistä kaveria kahdeksi tunniksi meille. Esikoinen etsii turvapaikkaa jostain muualta, minun on oltava emäntänä paikalla. No, itse asiassa ihan mielelläni olen, kuopuksen kaverit ovat mainioita tyyppejä ja suht rauhallisia myös. Eilen ei ollut rauhallista: salamoi ja satoi rakeita. Tänään lienee luvassa vähän seesteisempää säätä.




Ihan kohtuullisen kokoisia!

tiistai 10. toukokuuta 2016

Täyden kympin poika

Taas ollaan ihan pihalla. Eilen heti aamusta käväisin kuopuksen nykyisellä koululla, sivukylällämme, jakamassa lukudiplomipalkinnot pienessä juhlatilaisuudessa. Sen jälkeen pyörähdin työmaalla pikaisesti tarkistamassa, että mikään asia ei akuutisti vaadi taikka tarvitse minua. Päätin pitää loppupäivän vapaata, teen sitten poikkeuksellisesti perjantaina töitä, kun säät tästä vähän kurjenevat. Oli ihan pakko päästä aurinkoon paistattelemaan ja nauttimaan elosta. Lyhyen ja joustavan työajan iloja!

Hain vielä muutaman orvokin - kun hinta on 50 senttiä kappale, raaskii jokusen ostaakin - ja sekä söin että puuhailin terassilla ja puutarhassa. Istutin myös linnunruoaksi tarjotuista auringonkukansiemenistä itämään lähteneitä alkuja ruukkuun. Joka vuosi aiemmin olemme saaneet elokuussa nauttia kauniista kukista. Toivottavasti tänäkin vuonna. Kastellakin vähän jo piti, vaikka loppu viikosta tai viikonloppuna ainakin kai sitä vettä tulee ihan taivaaltakin. Sitten kyllä taatusti luonto herää kunnon kukoistukseen. On tämä ihanaa aikaa.




Ihanaa on myös se, että lapset viihtyvät pihalla ja puuhissaan. Kuopus palloilee, eilenkin kävi kentällä kaverin kanssa ja esikoinen koulun ja kunnanhallituksen kokouksen jälkeen kävi myös tapaamassa kaveriaan. Minä paistattelin rauhassa kotona. On vaan tuo aurinko äkkiseltään sellainen, että jopa kuopus, joka on perinyt minun ruskettuvan ja ei-palavan ihotyyppini, on saanut aurinkoihottumaa. Täytyy suojata vaatteilla ja rasvata riivattuna. Yöksi Bepanthenia. Mutta eiköhän tämä kestetä, koska muuten on niin mainiota!


***

Se minun rakas söpö höpö pienempi poikani, kuopus, täyttää tänään täydet kymmenen. Oih, ja onnea!

maanantai 9. toukokuuta 2016

Äitienpäivä

Minun päiväni alkoi mainiosti: kuopus kömpi sängystä ja toivotti heti minulle hyvää äitienpäivää. En ollut ollenkaan varma, että muistaisi. Tuli halaamaan ja kaivoi koulussa tehdyn kortin, jossa minun kehutaan olevan maailman paras äiti. Kiittelin liikuttuneena ja köllimme hetken kainalokkain. Koen kyllä olevani ainakin varsin onnekas!


Tuo on kuulemma edesmennyt kissani Jaska



Eikä se onni suinkaan siihen päättynyt. Esikoinen oli jo edellispäivänä ennen mummille lähtöä auttanut minua terassin kanssa. Hän raahasi painavat tarvikkeet hollille ja minä pääsin sitten puuhailemaan ja kokoamaan. Sain paviljongin kuntoon ja ehdin jo terassilla nautiskellakin lauantai-iltana. Sunnuntaina hain vielä muutaman orvokin lisää naapurin puutarhasta.


Tämän vuoden väriskaala
on minulle vähän vieraampi




On avaraa...


Ensin meinasin, että söisimme paviljongissa äitienpäiväateriankin, mutta kovin on tosiaan avaraa ja suojatonta, joten päädyimme kuitenkin sisälle. Äitini ja hänen miehensä toivat esikoisen ja myös hänen leipomansa kakun. Minä tein ruoan. Mukavaa oli syödä hyvin hyvässä seurassa ja vielä paistatella auringossa sen jälkeenkin. Sääkin helli meitä äitejä.



Appelsiinikakku




Tämän jälkeen oli tietysti vuorossa se joissain perheissä taatusti närääkin herättänyt äitienpäivän jääkiekko-ottelu. Ei meillä, nautimme täysin siemauksin. Paitsi esikoinen, joka ei malttanut nousta riippumatosta vaan "kuunteli" ottelun (kouluun luettavan) kirjan kanssa sieltä käsin. Kuuluihan se minun ja kuopuksen hurraaminen hyvin, kuulemma.



Mun pojat.
Kuopus kokeilee pupuja varten hankittua ulkoaitausta.
Oli hyvä!




Oivallinen äitienpäivä! Olen onnellinen ja ylpeä molemmista pojistani. Niin, ja itsestäni kasvattajana tietty myös!