Sivut


perjantai 29. huhtikuuta 2016

Viikonlopun riennot

...ja ei niin riemastuttavaa altistus-asiaa.

Minusta on mainiota, että tätä sisäilma-aihetta pidetään nyt tapetilla. Monissa artikkeleissa käsitellään ongelmallisia ja huonokuntoisia rakennuksia, joissain keskitytään myös terveyshaittoihin. Tässä yksi yleisönosaston kirjoitus, joka taas kuvaa hyvin sairastuneen tilannetta. Minäkin olen monet kerrat todennut, että sisäilmasairas putoaa yhteiskunnan turvaverkon läpi. Näin tapahtuu varmasti niin kauan, kun joissakin valistuneissa piireissä on vallalla käsitys, että siedättämällä tämä sairaus paranee, ja sillä, että ajatellaan positiivisesti, liikutaan ja ollaan vähemmän stressaantuneita. Jooei, ei parane, tuli taas eilen työmaalla todettua.

Silti minä olen vähemmän stressaantunut nyt, kun on tulossa mukava viikonloppu. Koska tämän viikon työt jäivät aika vähiin kuopuksen vatsataudin vuoksi, teen tänään vielä vähän rästiin jääneitä hommia vaikken yleensä perjantaina töissä käykään. Mutta sitten kyllä lepään ja nautin. 


Tässä viikonlopun kirjaehdokkaat!


Lauantaina meidät on esikoisen kanssa kutsuttu ystävän 40-vuotisjuhliin. Lahjan sijasta ehdotin, että tekisimme sinne siman ja munkit, ja tämä sopi päivänsankarille hyvin. Huomenna on siis luvassa varsinainen munkkisavotta ja sitten mukavaa yhdessäoloa kivojen ihmisten kanssa. Ehkä pari lasillista kuohuvaa myös? Sunnuntaina taas yhdellä maatilamatkailutiloistamme on tapahtuma ja menemme sinne esikoisen kanssa katselemaan ja syömään maan mainiota kalakeittoa. Ai että mistä tiedän jo etukäteen että se on mainiota? Kylällämme asustelee kalastaja-Kake, jonka kalaherkut ovat poikkeuksetta herkullisia. Sukupolven vaihdoksen jälkeen hänen poikansa ja miniänsä pitävät sukutilaa ja järjestävät milloin mitäkin ohjelmaa. Nyt on luvassa kalakeiton lisäksi kirpputoria ja vanhan isännän kalajuttuja. Ihanaa, kun pienellä kylällä järjestetään kivoja rientoja!

8 kommenttia:

  1. Hienoa, että se suunnitelma sentään tuntuu onnistuvan :) Mistä sie saat tiedon kaikista noista kylän menoista? Kun täälläkin on yhtä sun toista, mutta niistä saa lukea lehdestä vasta, kun ne on olleet. Hirvittävän tarkkaan pitäs koluta kaikki pikkupräntit ja ilmoitustaulut... töissä oli yks hypersosiaalinen ihminen, joka jostain syystä tiesi kaiken, mutta nyt en oo enää töissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä aika hyvin vielä vanhanaikaisesti mainostetaan esim kauppojen tai kirjaston (!) ilmoitustauluilla. On meillä sellanen facebookpalstakin mutta siellähän mä en oo. JA sitten sana vaan kulkee pienellä kylällä ;-)

      Poista
  2. Kalastaja-Kake kuulostaa akuankka-nimeltä :D Kivaa viikonloppua sinne, mä olen menossa pienimmän ja ystäväni kanssa katsomaan Kapteeni Amerikkaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin on tulossa mukavaa viikonloppuna. Lepää ja rauhoitu säkin, oot sen ansainnut.

      Kalastaja Kake on vähän sellanen AA-hahmokin - ei vais, ihana vanha mies ;-)

      Poista
  3. Ihanaa, että on olemassa Kalastaja-Kakeja, hyvä kalakeitto maistuu aina =).

    Oikein ihanaa Vappua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ja sen Kaken kylmäsavulohi ja hauki on vertaansa vailla.

      Sinne kans, mukavaa vappua!

      Poista
  4. Sainion puheet aiheuttaa mulla voimakkaan allergisen reaktion... Toi on ihan samaa sarjaa kun ne neuvot, että vaikeasti masentuneen pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä vaikka lenkille tai lapsettomuudesta kärsivää käsketään olla stressaamatta, koska jos ei stressaa, kyllä se vauva sieltä tulee. Aargh, miten voi korkeasti koulutettu ihminen olla noin t y h m ä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans allerginen kyseiselle herralle eikä siinäkään yhtään siedätys auta. Yhtä vihaiseksi tulen joka kerran kun luen hänen mielipiteitään. Tuntuu hullulta, että tuossa asemassa oleva ei pysty näkemään kuin sen oman pienen boksinsa sisään. Altistuksessa on monta selvittämätöntä mysteeriä vielä, mutta ei se, tutkimusnäyttöä vielä ei ole, tarkoita sitä, etteivät oireet olisi todellisia.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana