Sivut


torstai 31. joulukuuta 2015

Viimeistä viedään



Tämän vuoden suhteen, nimittäin!


Tämän kuvan myötä toivotan teille ihanat lukijani



Hyvää vappua ... eiku ...


Mukavaa uudenvuoden aattoa
ja
onnea ja ihanuuksia tulevalle vuodelle!



Ensi vuonna uudet samat vanhat kujeet.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Annan työrauhan

Päivät suloisesti sekaisin. Samaten se, onko arki vai pyhä. Sen tiedän, että loma on, edelleen. Pitää välillä kalenterista tarkistaa, ja eilen huomasin, että olin sopinut tälle päivälle hieronnan lähikaupungissa. Luottohierojani käy yleensä täällä, kun saa pari asiakasta samalle kerralle, niin on järkevämpää. Toisen kanssa tuli vähän pidempi tauko, joten minä ajattelin pitää rytmistä kiinni ja itse asiassa vähän tihentääkin sitä tässä loman tuoksinassa. Onpahan sitten varmasti todella rentoutunut oli, kun taas oikea arki alkaa. Tämän käynnin olin järkeillyt niin, että voin samalla sitten hoidella uuden vuoden kuplivat ostokset ja muutkin, jos jotain uupuu. Fiksusti ajateltu, tänään on siis kaupunkireissu luvassa.


Yliylpeä äiti on jättänyt tämän esitelemättä.
No nytpähän tuli sekin tehtyä!
Kaikki muu sujuu erinomaisesti ja työrauhankin antaminen hyvin.


Siitäkin tietää, että loma on tehnyt hyvää ja ollut rentouttava, kun alan jo ajatella, että sopiihan sen nuorimmaisenkin kotiin tulla takaisin. Sovimme isänsä kanssa, että kuopus palaa sunnuntaina. Niin meille jää vielä yhteistä lomaakin täällä päässä, ehtii tavata kavereitaan ja voimme orientoitua pikku hiljaa koulu- ja työrytmiin. Loppiaisena on vielä yhden kaverin synttäritkin, joten pääsee kemuihin mukaan.

Mutta sitä ennen vietämme uutta vuotta ja mikäli vainuni osuu oikeaan, varsin rauhaisissa merkeissä tänä vuonna. Minulla on ollut tapana tehdä isot salaatit ja kutsua ystäviä koolle, mutta taidan jättää tänä vuonna väliin. Vappuna sitten taas. Pienen perunasalaatin väsään, koska juhlaa ei tule ilman sitä. Skumpan poksautan ja esikoiselle on oman pieni alkoholiton pullo jemmassa myös. Ystävä tulee käväisemään, miehensä kanssa tai ilman. Mukavaa, stressitöntä ja juuri sitä, mitä nyt tarvitsen.

tiistai 29. joulukuuta 2015

Arkea kohti

Jospa sitä taas pikku hiljaa pääsisi normaalirytmiin kiinni Pyhät on vietetty ja eräänlainen arki jo alkanut. Onhan tässä toki uudet vuodet ja loppiaiset, että on vähän pehmeämpää laskua. Ja lomaa toki vielä myös. Eilen hyppäsimme ystävän kyytiin kun oli menossa kaupunkiin. Esikoinen pääsi mummille ja minä asioille. Ostin seuraavan jakson kirjat lukiolaiselle (joululahjaksi, koska pikkuveli sai tietokoneen, normaalisti jo nykyään ostaa opintotuella itse kirjansa). Pienen pullon valkoviiniä leffaa vartenkin ostin ja itkeskelyksihän se meni, vaikka elokuva vaihtui lennossa. Jostain syystä minun soittimeni ei suostunut leffaa näyttämään, joten vaihdoimme Casablancaan. Ei, edelleenkään Rick ja Ilsa eivät saaneet toisiaan. Nyyh!


Kuopus on edelleen reissussa.
Alkaa olla ikävä sitä ja sen räävittömiä piirustuksia!


Muuten olin kyllä jo varsin reipas ja arjessa kiinni. Vaihdoin lakanat, pesin pyykkiä ja tiskikoneellisenkin. Järjestelin ja suunnittelin suursiivousta, joka on loppiaisen jälkeisenä viikonloppuna pakko tehdä. Meille tulee 15 päivä leirikoululainen viikoksi asustelemaan, enkä kehtaa päästää tänne ketään ennen kun teen perusteellisen puunauksen. Annamme esikoisen huoneen tytölle kokonaan omaan käyttöön ja katsomme nukkuuko esikoinen vai nukunko minä olohuoneen sohvalla. Vai varapatjalla kuopuksen huoneessa. Ehkä joudumme tekemään muutenkin pientä uudelleenjärjestelyä, mikäli esikoinen haluaa käyttää tietokonetta. Sen saanee siirrettyä eteiskäytävälle, jos nyt tiukka viikko-ohjelma ylipäätään antaa myöten moisille aktiviteeteille.

Vastavierailu on tiedossa sitten keväällä. Voi olla, että esikoinen pääsee silloin vuorostaan tämän samaisen tytön kotiin. Ovat nimittäin molempien porukoiden ainoat kasvissyöjät, joten majapaikka valikoitui tällä perusteella vallan helposti. Jännää on siis tiedossa, mutta tosiaan vasta tammikuussa.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan!

Tässäpä se päivän koko kuva melkein sitten onkin. Valjastimme ruokapöydän palapelin tekoon. Olemme teinin kanssa niin eri rytmissä syömisten suhteen, että saatoimme tehdä näin. Esikoinen söi eilen olohuoneessa ja minä pienessä tilassa tietokoneen vierellä. Että on muuten rentouttavaa puuhaa! Ja emme me nyt liikaa hänen kanssaan asioita yhdessä tee, joten tämä on ihan tervetullutta nyt, kun olemme ihan kaksin. Tulee höpöteltyäkin samalla ja pysyypähän poika poissa koneelta. Välillä.





Tänään hän tosin lähtee mummivierailulle joten minä saan jatkaa palapeliä ihan yksin. Ei vais, jätän sen kyllä yhteiseksi puuhaksemme ja vietämme ystävän kanssa leppoisan illan katsoen Hiljaiset sillat -elokuvaa. Se on ollut meillä projektissa jo vaikka kuinka kauan ja nyt vissiin toteutuu. On mielenkiintoista nähdä, saako leffa samanlaisen vesiputouksen aikaiseksi kuin silloin, kun näin sen ensimmäistä kertaa. Tätini tuli silloin tällöin kulttuurimatkoille Helsinkiin ja kävimme paitsi yhdessä syömässä, teatterissa, näyttelyissä, oopperassa ja milloin missäkin, niin ainakin tämän kerran myös elokuvissa. 

Muistan sen oikein hyvin, koska olin aika vasta eronnut silloisesta pitkäaikaisesta poikaystävästäni ja kokenut hurjan ja huumaavan hullaantumisen, joka ei edennyt alkua pidemmälle. Itkin näitä molempia ja jostain syystä en halunnut tätini tätä näkevän. Järkeilin, että hän huomaa jos pyyhin silmiäni, joten annoin kyynelten valua poskia pitkin pimeässä teatterissa. Ne jatkovat matkaansa paidankauluksestani sisään ja uskokaa tai älkää, pysähtyivät vasta farkkujen vyötäröön. Ainakin suuri osa niistä, koska kun lähdimme elokuvan jälkeen pois, minun puseroni oli napaan asti märkä.


***

Hmm, se vissiin arki alkaa, jollakulla. Minä lomailen vielä loppiaisen yli. Vastahan tässä on alkuun päästy...

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Oli tarkoitus...

Eilen oli tarkoitus mennä vähän terveellisemmin, joulun aika kun rupeaa jo kupeilla tuntumaan. Kun aurinkokin sopivasti paistoi, ajattelin, että kauppareissun jälkeen lähden reippaalle kävelylle. Totesin kuitenkin matkalla, että tuulee niin että tukka lähtee, joten reippailu jäi välistä, semminkin, kun tuuli oli sellainen navakka pohjoisesta puhaltava. Se oli puhaltanut kuusenkin kumoon ja levitellyt paitsi koristeita myös vähän muutakin pihalla pressun alla säilössä ollutta tavaraa ympäriinsä. Ne sentään kävin korjaamassa pois.



Yksi iso ja monta pientä palloa.


Sitten oli tarkoitus, että jouluruoan lisäksi syön tänään vähän kevyemmin. Aamun aloitin normiraaka-aamiaisella ja siihen saakka meni ihan hyvin, kun bongasin jääkaapista itsetekemämme toffeet. Ulkonäkö ei ollut paras mahdollinen, joten nämä eivät päätyneet jouluviemisiksi vaan ihan omaan käyttöön. Siis minun naposteltavikseni. Huokaus! Ihan vaan tarkoitus oli ottaa yksi ja sitten sulkea jääkaappi. No, ovi kävi tovin ja onnistuin saamaan jäätävän makean ähkyn heti alkuun. Jouluruoka sitä sitten vähän tasoitti, mutta tasoittui tie tietty sillekin, että eilinen päivä oli sitä myöten niin sanotusti menetetty.


Ei se näkö vaan se maku...


Oli myös tarkoitus, etten lurppase  pulloon jäänyttä punaviinitilkkaa illalla vaan vietän tervehenkisen illan esikoisen kanssa palapeliä tehden. Palapeliä teimme, katsoin Pikku Leijonien matsia ja saunoimme. Ja join pois tiekseen vielä saunasiiderinkin. Niin, puhumattakaan siitä viinistä, jonka seurana juusto maistui ihanalta.

Ehkä jonain päivänä löydän sen jonnekin piiloutuneen itsekurini taas. En kuitenkaan ole tästä kovin huolissani, koska, toden totta, joulu on kerran vuodessa vaan.

lauantai 26. joulukuuta 2015

Herkkua on siinä monenlaista

Me söimme jouluaterian vasta eilen. Aattonahan syömme ainoastaan riisipuuron ja sitten ahdamme loppupäivän kaksin käsin Vihreitä kuulia ja konvehteja. Joulupäivän päivällinen taas on traditio, josta olemme pitäneet kiinni jo pitkään. Silloin äiti ja hänen miehensä tulevat meille ja minä valmista heille ruoan. Se ei kylläkään ole se Aito Oikea Jouluateria, mutta sellaisen he ovat jo saaneet kotona edellispäivänä. Tähän diiliin kuuluu myös, että minä saan vastalahjaksi maistiaiset äitini herkullisista joululaatikoista. Win-win! Niinpä tiedän, mitä minä tänään syön: jouluruokaa. Perinteistä on mukava pitää kiinni!

Sen verran minäkin pidin kiinni perinteistä joulupäivän menua suunnitellessani, että halusin pöydässä olevan ainakin kalaa ja jokusen muunkin jouluisen maun. Netissä pyörimisestä on ainakin se hyöty, että törmää kaikenkarvaisiin resepteihin. Alkukeittona oli omin käsin poimituista suppilovahveroista tehty keitto, joka on luottoreseptini ihanasta kirjasta Metsän antimet. Kerman ja voin (tietysti) lisäksi keittoon tulee hiukkasen tomaattipyreetä, joka yllättäen tekee siihen ihanan tuhdin tunnun, vaikkei sitä lopputuloksesta kyllä värin tai maun perusteella ainesosaksi arvaisi. Nam! Kulibiakiin eli venäläiseen lohipiirakkaan minulla on myös vuosia vanha luottoresepti, - toisin lohen pitää olla tuoreena eikä pakasteena - muut olivatkin sitten internetin uumenista löydettyjä. 


Suosittelen lämpimästi kirjaa,
siinä on lukuisia mainioita reseptejä
ja se on muutoinkin vallan kaunis.


Kulibiak siis toimitti kalan ja lisukkeiden virkaa, mutta sen lisäksi halusin jotain muutakin jouluista., kernaasti kasvisosastoa. Kun törmäsin tähän paahdetun rosollin ohjeeseen, oli sävelet melko selvät. Lisäksi tein vielä kermaviilikastikkeen, koska se nyt vaan sopii molemmille, kalalle ja rosollille. Jälkiruoaksi esikoinen ahersi edellispäivänä jääkaappiin tekeytymään Kardemummaisen suklaamoussekakun, jonka kehuttiin olevan niin hyvä, että sanat eivät riitä kertomaan ja se vetää hiljaiseksi. Minun tapauksessa tämä on kyllä varsin paljon luvattu, mutta oi, tuo suussasulava petollisesti kevyen tuntuinen suklaapläjäys hiljensi kyllä jopa minut. Aivan ihana päätös aterialle!

Minä rakastan joulua enkä vähiten syömisen vuoksi. Tänään (vasta) siis todellakin luvassa ne porkkana-, lanttu- ja perunalaatikot. Huomenna syön jämiä... on tää ihanaa!

perjantai 25. joulukuuta 2015

Ei tullut nälkä jouluna, ei. Paitsi Pikku Nälkä.

Meidän toinen jouluaatto meni oikein leppoisissa merkeissä sekin. Ensin nautiskelin nukkumalla ennätyspitkään, koska nyt ei ollut ketään yläpuolella kuiskaamassa että "Noustaan, äiti!" Sitten vielä lueskelin hetken sängyssä ja tekstailin myös - muun muassa esimieheni kanssa joka oli jättänyt punaviinipullon joulumuistamisen postilaatikkoon kun olin poissa kotoa hänen kierroksensa aikana. Nyt alkoi pakastua ja oli huolissaan olinko sen jo pelastanut. Toivoteltiin joulut puolin ja toisin. 

Rauhallisen heräilyn jälkeen oli aika pakata saunakamppeet ja kynttilät. Mennessämme kuntamme rantasaunaan kävimme ihailemassa hautausmaata ja satoja kynttilöitä sekä viemässä omamme. Käsittämättömän kaunista! Sitten löylyttelimme ihanan puusaunan lämmöissä oikein olan takaa. Vastan jätin kotiin, koska lehtien siivoaminen on kurjaa puuhaa. Kotisaunassa sen voi tehdä sitten kun ovat vähän kuivahtaneet. Arvatkaapa mitä meidän saunavastalle käytön jälkeen tapahtuu? Puput syövät sen, joten tästä jouluperinteestä on todellakin iloa koko perheelle! Kotiin palattuamme keittelimme ja pyörittelimme joulusuklaita, ettei vaan herkut Majasta pääsisi loppumaan.







Onneton Pikku Nälkä koitti jouluna sängyn ja seinän välistä hiipiä, mutta huonolla menestyksellä. (No sai se nauramaan, tuollainen tilannekomiikka iskee minuun ihan täysillä.) Sen verran hyvin on tullut tuosta ruokapuolesta huolehdittua, vaikkei niitä perinteisimpiä jouluruokia ole pöydässä näkynytkään. Eikä näy tänäänkään, kun äitini ja hänen miehensä tulevat joulupäivän aterialle. Sellainen sovellettu menu jonka paljastan sitten vasta huomenna.

torstai 24. joulukuuta 2015

Toivotus hyvän joulun

Vaikka me oikeastaan ollaan jo toisella kierroksella, niin antaapa mennä, 
jouluhan on kerran vuodessa vaan!
Olkoon sitten vaikka kaksi kertaa,
silloin:




Oikein rauhallista joulua 
ja riemukasta uutta vuotta 
blogini lukijoille!







Olette minulle tärkeitä, ihan jokainen ❤️


***

Vauvatonttu toi minulle joulumielen. Toivottavasti sinullekin!

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Nuku, syö ja nautiskele!

Vaikka oma pötsi on jo ties monettako päivää pullollaan jouluherkkuja, on se pahin mässy vissiin muilla vielä edessä. Mekin teimme joulusuklaita nyt vasta "jälkijunassa". Ensimmäinen satsi oli rommitryffeleitä, joita paketoin viemisiksi myös kuopuksen kaverin äidille, joka yllättäen eilen toi minulle joulumuistamikseksi luomupunaviinipullon. Yllätyin ja arvostan!






Tässä joku päivä pitäisi vissiin vielä vääntää italialaiset suklaatryffelit ja pähkinämokkakuutiot, tai ainakin niihin on ainekset varattuna. Oi jouluähky, vaa'alle mennään sitten vasta loppiaisen jälkeen toteamaan, että kuosi todellakin on kunnossa. Vai mitenkäs se jouluruno menikään:


"Kohta loppuu kiire, lento -
alkaa joulun aika rento.
Hiljaisuutta kuulostele,
nuku, syö ja nautiskele.
Kunnossa on silloin kuosi 
kun taas alkaa uusi vuosi!!



Minulla alkaa nyt toisenkinlainen nautiskelu: kuopus lähtee tänään isälleen ja palaa vasta uuden vuoden jälkeen. Tervetuloa myöhäiset heräämiset, katkeamaton kirjojen luku ja kenties myös palapelien kokoaminen esikoisen kanssa. Ihanaa tämäkin!

tiistai 22. joulukuuta 2015

Vähän lisää joulua ja joulusää myös

Onhan tämä sää nyt aika kummallinen. Kahdeksan astetta, järvi edelleen vapaana ja joutsenet klaklattavat jouluna. Juuri tuossa kauppamatkalla näimme seitsemän kiljukaulaa lipumassa rantavedessä. Meidän jouluaattona kun tuulettelin hetken terassin ovesta tuli esikoinen varta vasten kuuntelemaan, että "Onko nuo oikeasti joutsenten ääniä?" Kyllä ne olivat. Maa on ihan vihreä ja ilmankosteus sellaisen 70.  Outoa!


Niin, enkä tiedä miten tähän pitäisi suhtautua!?!


No, me emme anna tämän oudon sään liiemmin häiritä vaan jatkamme jouluherkuttelua. Tein ensimmäistä kertaa ikinä paahdettuja lakritsimanteleita - muka vähän terveellisempi jouluherkku... - ja ne kyllä katosivat alta aika yksikön. Olivat myös oiva kaveri calimocholle jota jouluaattona lurpin. Sitten on tietysti ne pakolliset suklaat ja marmeladit. Tällä kertaa muistin ostaa myös salmiakkia, koska me molemmat esikoisen kanssa jossain vaiheessa rupeamme himoitsemaan sitä. Lisäksi ostin tarjouksesta juustoja, joita olen pikku hiljaa tuhonnut. (En pitänyt tuosta uudesta Välimeren juustosta, Basilika-valkosipuli on vanha takuuvarma tuttu ja Pippurijuusto on vielä korkkaamatta.) On tämä joulu ihanaa aikaa!







Lahjoista pitää sanoa vielä sen verran, että kun kuopus sai sen yhden ison lahjan, piti esikoisellekin toki olla jotain "isompaa". Hän rupesi saamaan opintotukea täytettyään 17 joten sovimme, että hän ostaa tästä lähtien vuorotellen äitini kanssa omat lukiokirjansa. Paitsi että joululahjaksi annoin hänelle "lahjakortin" jossa lupasin kustantaa seuraavan jakson kirjat. Muut paketit olivatkin sitten pieniä ja höpöjä, mutta tyytyväisiä oltiin kaikki.

Niin, ja olihan yhdessä paketissa tosiaan kiviä. Esikoinen on muistutellut minulle monta kertaa saunoessamme, että tarvitsisimme uudet kiuaskivet. Viimeksi sanoi jo melko turhautuneena, että laita ne vaikka joulupakettiin kunhan ostat. No, minä tein työtä käskettyä ja pyysin häntä auttamaan lahjakassin kantamisessa, kun se oli niin painava. "Mitä hemmettiä täällä on, kiviäkö?" No niitäpä juuri, 20 kiloa. Nauratti kyllä kaikkia ja hyvät löylyt olikin joulusaunassa niiden ansioista.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulun taikaa

Meidän taloudessa asuu maailman onnellisin pikku poika! Kuopuksella ei ollut aavistustakaan jouluyllätyksestämme eli siitä, että sai Ihan Oman Tietokoneen.

Tässä pitkin syksyä on isoveli koonnut ja asentanut veljelle konetta. Sitä mukaa kun on päivittänyt omaansa uusia vermeita (mm. pelihiiren ja kuulokkeet) on vanhat myös siirtyneet pikkuveljen lahjaan. Jouluna olikin sitten koko setti kasassa ja lempipeli ladattuna ja testattuna. Kun kuopus viimein nukahti aaton aattoiltana nostimme tekeleen hänen huoneeseensa ja peitimme sen vaalealla lakanalla. Pimeässä ei huomannut mitään. Erityisesti minua lämmitti kun esikoinen, joka yleensä on todellakin vastahakoinen heräämään aikaisin tai ylipäätään milloinkaan, sanoi, että "voit herättää mut jos kuitenkin aamulla on koneen kanssa jotain ongelmia ja meinaa mennä hermo".






Kuopus heräsi totuttuun tapaan aivan liian aikaisin ja kömpi viereen ihan hötkynä. Sitten kun vihdoin annoin luvan, että sai nousta katsomaan josko joulusukkaan olisi tullut jotain viihdykettä, löysi tuon kuvan tontun sieltä. Kun raotti lakanaa ja löysi koneen, pojan ilme oli näkemisen arvoinen. Kapsahti kaulaan ja halasi lujaa. Kerroin, että minun lisäkseni sekä mummi että hänen miehensä ja veljeni myös ovat lahjan takana. Ymmärsi heti myös, että myöhemmin avattavissa lahjoissa ei sitten juurikaan isoja yllätyksiä olisi. Ne avasimme sitten myöhemmin kun esikoinenkin oli jo jalkeilla.

Meille on muodostunut leppoisat omat perinteet aatoksi ja niitä noudatimme taas. Syötiin puuro, käytiin haudoilla, saunottiin vastan eli vihdan kanssa, tyhjennettiin kaikki omia konvehtirasioitamme ja muita herkkuja nautimme myös. Pelattiin lautapelejä, sitä uutta, paketista kuoriutunutta ja vanhoja myös. Välillä seikkailtiin koneillamme joka ainoa, koska kuopus nyt vaan oli omastaan niin innoissaan ja hänen piti päästä tämän tästä kokeilemaan sitä ja tätä.

Mainiota oli.

Meidän näköinen joulu.

Ihanat pojat, ihana joulu.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Oi kuusipuu

Eilispäivän sana oli kuusi.

Aamusta kuopuksella oli "kuusijuhlat". No ei vaan, kävivät joulukirkossa ja me skippasimme sen ja vaihtoehtoisen ohjelman kokonaan, koska katsoin, että on tärkeämpää, että poika saa nukkua taudinjämät pois. Kävimme sitten hakemassa vain todistuksen (loistava!) ja lahjomassa opettajan. Hän sai piparikuusen.






Esikoinen on puolestaan aivan kunnolla flunssainen, joten ei osallistunut omiin juhliinsa lainkaan. Sen verran oli hänellä velvollisuuksia, että piti käydä kaupan pihassa myymässä joulukuusia opintomatkakassan hyväksi pari tuntia. Lupauduin auttamaan, koska teinin olo ei ollut kaksinen. Päästin hänet välillä kahville ja lämmittelemään ja astuin remmiin. Iki-lukiolainen... sain huvittuneita katseita. 






Ostin itsekin yhden ja kun pääsimme kotiin, tietenkin se piti koristella. Koska oikea kuusi joutuu meillä terassille, koristelimme myös yhden lampun sisällä. Toimittakoon kuusen virkaa se. Emme leikitelleet kuusen alla emmekä vieressä, mutta saattaa olla, että tänään intoudumme. On nimittäin meidän jouluaatto!

lauantai 19. joulukuuta 2015

Kymmenen kuvaa juhannukseen

Eilen näytti vielä valoisan aikaan tältä, mutta kylläpä se illalla oli edellisyön aikana tuiskunnut lumi pehmennyt liki kokonaan pois. Viimeistelyn suorittanee tämän päivän kaksi ja sitten sunnuntain ja maanantain kuusi (! joulukuussa !) lämpöastetta. Eli se siitä valkoisesta joulusta.



Kolme aikaisempaa kuvaa täällä.


Olisihan tuo minulle kelvannut, mutta ei tämä meitä hidasta, joulu on jo ihan nurkan takana. Huomenna. Olen varma, että kuopus herää viimeistään viideltä. Toissa yönä se heräsi neljältä eikä meinannut tukkoisuuden takia saada uudelleen unta. Nyt on sitten vielä lahjapiina vaikeuttamassa tilannetta. Syntymäpäivälahjaa (uusi wii-konsoli) oli ainakin hehkutettu niin, että ei meinannut saada unta saati jaksaa aamuun asti. Nyt olen ollut tietokoneesta hipihiljaa - tai siis siitä, että on tulossa yksi iso yhteislahja, jonka takia pieniä ei sitten juurikaan ole. Saman teimme synttäreillä ja silloin varoittelin siis etukäteen. Vahingosta viisastuu...

Ennen sitä on kuitenkin vielä todistusten jako, joulukuusen myyntiä ja ostamista sekä leppoisan lauantain viettämistä. Sitä samaa teille!

perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulumieli (ja tauti) leviää

En tiedä, liekö äitiyteen liittyvä "ongelma" vai mikä, mutta nyt kun kuopus on ollut kipeänä ja vaatinut huolenpitoa, on itsestä huolehtiminen jäänyt vähän sen jalkoihin. En ole jaksanut laittaa ruokia ja olen syönyt mitä sattuu. Sanan mukaisesti. Keskiviikkona söin sekä lounaaksi että päivälliseksi niitä aivan sikamaisen hyviä torttuja, joita paikallisesta taikinasta tehtiin. Toisissa oli luumu- ja toisissa omena-kanelitäyte. Molempia piti maistaa. Monta. Tuli myös testattua, että kuopuksen luomumansikkahillo ei kestä paistamista ... mutta hyvin hän keksi asiaan ratkaisun: paistettiin tortut kokonaan ilman hilloa ja lisättiin se vasta valmiiden ja jäähtyneiden herkkujen päälle. Eilen oli sitten pakko palata jonkinnäköiseen ruotuun, vaikka oikeastaan minusta tuntuu, että jouluherkuttelu on jo alkanut. 






Esikoinenkin nimittäin tuli kipeäksi ja minä tässä jonossa odotan vuoroani. Olen tyhmyyttäni oikein uhmannut kohtaloani, koska söin yhtenä päivänä kuopukselta jääneen puolikkaan pullan ennen kun tajusin, että ei ehkä tässä tilanteessa olisi kannattanut. Eilen aamulla tapahtui vastaava moka esikoisen kanssa: hänen makuaistinsa oli kadoksissa ja kysyi, josko haluaisin kurpata hänen kahvinsa, kun maistui kuulemma hänen suussaan kaamealle. Hyvin kelpasi, kunnes taas tajusin, että pieleen meni. Saa nähdä onko ahneella ja pihillä se kuuluisa paskainen loppu. Tosin en muista milloin viimeksi olisin oikeasti itse ollut kipeänä ilman selkeää syytä. (Tällä tarkoitan sitä, että viimeisimmät kaksi tautiani ovat olleet seurausta huonosta sisäilmasta ja sen keuhkoilleni aiheuttamasta rasituksesta. Sitten onkin ollut joko keuhkokuume tai keuhkokuume-epäily.)

Onneksi nuo ovat jo niin isoja, että pystyn käymään kaupassa ja hoitamaan asioita vaikka köllöttävätkin kotosalla molemmat. Pari työhommaa oli pakko eilen tehdä ja tänäänkin joku, koska tämä viikko on kyllä mennyt siinä suhteessa täysin harakoille. Ja loma pukkaa päälle. Mutta jospa tässä pojatkin paranisivat siihen "jouluaatton" eli sunnuntaihin mennessä. Toivon ainakin.

***

Annoin välittömästi anteeksi sekä kauhean biisivalinnan että sen, kun kuopus säikäytti minut pahanpäiväisesti hyökkäämällä äkkiarvaamatta kimppuuni, kun kietoi kädet vyötäisilleni ja laulaa lurautti: "Kun beibi sä oot vaan niin ihanaaaaaa..."

torstai 17. joulukuuta 2015

Ja hyvä lämmin hellä...

Voi miten teiltä saamani upeat kortit ilahduttavatkaan mieltäni juuri nyt! Kiitos jokaiselle erikseen ja kaikille yhdessä - olette ihania! 







Samalla tulee kuitenkin melkein lievä häpeän tunne niistä hassuista perunaleimasin-neronleimauksistani, jotka teille lähetin, mutta pois se minusta. Ite tehty on ite tehty, niin sanoo myös Markus Kajo:

"Se alkaa joululahjoista hermoileminen ihan kohta. Tosin lapsille tilanne on hieman helpompi. Vaikka lapsi miten kömpelön piirustuksen töhrystelisi, aina se on vanhemmille ilon aihe. Olipa puutyö tai käsityö tai joulukortti miten surkea tahansa, aina se tuo liikutuksen kyynelet silmiin. Itse asiassa sitä vuolaammin tuo, mitä kömpelömpi se väsäys on. Mitä jos päättäisitte, että tänä vuonna ette osta joulu-lahjoja. Teette itse.
(...) 
Jos kerran lapsen kömpelyys herättää sääliä, niin eikö ole huomattavasti säälittävämpää, että aikuinen, jolla on järki päässä ja vara valita, tällä tavalla alentaa itsensä ystävien vuoksi. Itse tehdyn lahjan kruunaa parhaiten itse tehty runo. Vaikkapa tällainen:

Joka raataa himassa
sill' on niska limassa.
Siksi istun tönössä
kaljahönössä."

(Pätkä lainattu  Markus KajoKettusen kirjasta.)



Eiköhän sovita, että sama pätee myös kortteihin!

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Jou-jou-jou joulu on (kohta) taas

Meillä vielä nopeammin. Enää neljä yötä!

Kuopus tuli maanantaina flunssaisena isältään kotiin. Eilinen päivä meni kotosalla (no, käytiin me terveyskeskuksessa hakemassa sairaan lapsen hoitolappu ja kaupassakin oli pakko tilipäivän kunniaksi käydä kun kaapit ammotivat tyhjyyttään) ja tänäänkin on samaa luvassa. Yksi kirjalista on tosin pakko käydä läpi ja lähettää tilaukset, mutta onneksi se käy nykyään etänäkin. Nyt on vähän niin kuin pakkorauhoittuminen joulun alla. Toivon, että pääsen vielä kuitenkin töihin ja saan muutaman muunkin homman tehtyä ennen kun Ihan Oikea Lomani alkaa. 

Onneksi joulujutut ovat hyvällä mallilla. Lahjat on. Paketoitukin on. Koristeetkin on kutakuinkin laitettu ja ruoat jos ei hankittuna niin ajateltuna kuitenkin. "Aattonahan" me emme poikien kanssa syö muuta jouluruokaa kuin riisipuuron. Se riittää koko porukalle, kun paketeista kuitenkin paljastuu myös suklaata. Tämä on vuoden ainoa päivä kun pojat saavat estelemättä ja kyselemättä syödä makeaa. Ei tarvitse välittää meneekö ruokahalu. Käymme haudalla ja saunomme (vasta on hankittu), olemme rauhassa. Minäkin syön vuorotellen makeaa ja suolaista. Juustoja ja suklaata, oi, ja Vihreitä kuulia, niitä pitää vielä ostaa. Käyn listan kanssa perjantaina marketissa ja lauantaina onkin poikien joulujuhlat. Esikoinen käy juhliensa jälkeen myymässä kuusia luokkaretkirahaston hyväksi ja minä mietin käynkö ostamassa sellaisen terassille vai pärjäämmekö ilman. 


Ai niin, tänään on luvassa tämän vuoden ainoat tortut.
Maailman parhaasta paikallisesta taikinasta.
Tämä kuva on viime vuodelta.


Oikeaa joulua - tai oikeastaan joulupäivää - varten keksin vielä jotain, koska äitini ja hänen miehensä tulevat perinteisesti syömään, mutta siihen on vielä runsaasti aikaa. 

***

Uni on ollut vähän karussa ja se saa minut kyllä aina ihan tolkuttomaan tilaan. Miten sitä nuorempana jaksoi? Ja pikkulapsiaikana? Nyt yksi valvottu yö tuntuu monta päivää. Ei minäkään tästä näemmä nuorru.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Maailma on hullu

Ja jotkut ihmiset myös. Ainakin liki valvotun yön jälkeen tuntuu siltä.



Surmansyöksyn tehnyt pumpattava Barbara.

Mölyapinat ovat tosimiehiä: pienet kivekset, valtava ego.

Tutkijat saavat lähetettyä langattomia viestejä virtsan avulla.






Apua, olisin vallan hyvin pärjännyt ilman kaikkea tuota tietoa.

Päätän raporttini tänään tähän ja toivon, että saan ensi yönä unta!

maanantai 14. joulukuuta 2015

Ruoho on vihreämpää...

...tai matto maukkaampaa aidan toisella puolella.

Annoin pari kesää terassilla palvelleen kaislamaton pupuille puuhamatoksi ja aika hyvin siitä onkin jo selvää tehty. Asettelin sen alkujaan niin, että puolet oli aidan toisella puolella toisen pupun omana ja toinen puolikas sitten taas toisen. Nyt se on jyrsitty kahdeksi kappaleeksi ja touhu vaan jatkuu. Nuohan ovat molemmat urospupuja ja vaikka ne leikattiin, emme uskalla pitää niitä yhdessä reviirikiistojen vuoksi. Niinpä ne on erotettu aidalla mutta kommunikoivat kyllä omaan pupumaiseen tapaansa toistensa kanssa oikein leppoisassa ja hyvässä hengessä aidankin takaa. Pupuhan on laumaeläin, ja aluksi vähän suretti erottaa ne, mutta näin on varmempi (etteivät tappele) ja minusta tuntuu, että heillä on silti vähän seuraa toisistaan tällä tavalla.



Miks toi pääsee ja mä en?!?


Puput ovat häkeissään vain sen ajan kun olemme poissa kotoa - koulussa ja töissä - ja muutoin vapaana omassa aidalla jaetussa pikku huoneessaan. Pyrimme myös joka päivä "juoksuttamaan" niitä vuoron perään niin, että pääsevät vipeltämään olohuoneeseenkin. Tässä viikonvaihteessa taas tapani mukaan päästin pupuja vuorotellen vapauteen ja silloin aina toistuu sama näytelmä: vaikka toinen pupu olisi omalla vuorollaan jo vetäytynyt lepäämään reviirilleen, niin kun toisen vuoro tulee, tekee totta kai mieli taas päästä vapauteen. Kateus, se kateus. Ja se ruoho. Tai siis matto.






Jostain syystä kaverin kaislamatto maistuu aina paremmalta. Tässä harvemmin kuvissa esiintyvä otus on kuopinut toisen mattoa aidan takaa esiin ja tehnyt siitä selvää.



Ai mää vai?


Näiden kuvien myötä toivotan teille oikein veikeää viikkoa ja rentoa ja stressitöntä joulun odotusta!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Erhe eli virhe

Kiva päivä eilisestä tuli vaikka ei ensin siltä tuntunutkaan. Olin joulumyyjäisissä luonto ry:mme myyntitykkinä ja katselin vierestä kun esikoisen luokka keräsi leivonnaisillaan luokkaretkirahastoon tuottoa myös. Kivasti kävi kauppa molemmissa pöydissä - ja toivottavasti toki kaikilla muillakin. Asiakkaista 90 prosenttia oli tuttuja ja myyjistä samaten, joten juttua riitti, ja sitä minun rakastamaani yhteisöllisyyttä. Saimme lisäksi nauttia peräti kahdesta tiernapoikanäytelmästä, toinen oli se, joka sai minut pankissa kyynelehtimään ja toinen melkein vielä pahempi: aivan liikuttava päiväkoti-ikäisten esitys. Huimaa, miten niin pienet olivat oppineet kaiken ulkoa ja antoivat rohkeasti tulla kovaa ja korkealta. En oikein voinut katsoa kuin toisella silmällä ohimennen koska muuten olisivat taas padot auenneet.

Iltapäivällä vapauduin velvollisuuksista kun toinen aktiivi astui remmiin, ja koska veljeni sairastui eikä päässyt reissuun, oli minulla sitten luvassa aivan rentoa olemista yksin kotosalla. Esikoinen palasi kuopuksen isältä illalla, mutta olin varmistellut asian niin, että hänellä oli oma kaksipyöräinen rautaratsunsa odottamassa ja minun ei tarvinut häntä kyytiä. Sain olla vaan ja nauttia myös pari lasia viiniä. Koin sen ansainneeni.



Kirjasta lisää täällä.


Tänään otamme varmaan edelleen hyvin rauhallisesti, lueskelemme, lepäilemme ja sitä rataa. Aloittelen tuota yllä näkyvää nuortenkirjaa, josta ystävä ainakin sanoi, että kuivin silmin sitä ei pysty lukemaan. Saa nähdä!

lauantai 12. joulukuuta 2015

Hämä-hämä-häkki...

Nyt risoo hiukkasen enemmän rahattomuus ja siihen liittyvät asiat. Tili tulee tiistaina, joten hätää ei ole, mutta ihmisten ymmärtämättömyys sitä kohtaan, että OIKEASTI voi olla totaalisen varaton, joskus lannistaa. Niin kuin nyt. Huomenna jotain muuta, tästä en taida kyetä avautumaan "julkisesti" tämän enempää. Plääh!



Vastapainoksi värikäs hämähäkki ja kesä.
No, saman verran on nytkin lunta...



***

Ei niin, että olisin työtä vailla, mutta nettiä selatessa sattui silmään hauska työpaikkailmoitus: Haetaan pelotonta kiljunkeittäjää. "Etsimme nyt sisukkaita ja ahkeria kiljunkeittäjiä, lottia, sotamiehiä, poteronkaivajia, kyläläisiä ja sopankeittäjiä..." Pitäisköhän ilmoittautua, saattaisi auttaa?

perjantai 11. joulukuuta 2015

Ihmeellinen elämä

Rupesi taas oma elämä tuntumaan helpolta altistuksesta huolimatta. Luin nimittäin uusinta Allergia & Astma -lehteä ja siellä oli artikkeli ihmisallergiasta. Sellaisesta henkisestä minäkin olen kuullut ja toisinaan jopa kärsinytkin, mutta että ihan oikea fysiologinen allergia toisen ihmisen  valkuaisaineille tai rasvahiivoille. Totta se on! Kuulostaa äkkiseltään hupaisalta, mutta miettikääpä rakastumista johonkuhun, jolle olettekin sitten allerginen. Ristus! Mutta vielä pahempaa oli tulossa: myös itselleen voi olla allerginen. Keho voi reagoida myös omiin valkuaisiin, jotka hien mukana nousevat ihon pintaan.

Jos kiinnostus heräsi, kurkatkaa digilehti (näytenumero seuraavan ilmestymiseen saakka luettavissa) ja sivut 28-30.



En onneksi ole tälle allerginen


Minä jo aloittelenviikonlopun viettoa. Viikko oli hektinen ja semi-sellainen on tulossa myös viikonvaihteesta. Tänään täytyy käydä naapuripitäjässä anomassa esikoiselle passia ja sitten passittaa hänet bussiin - lähtee kuopuksen isälle. Kuopus meni jo eilen. Lauantaina menen markkinoille myymään ja veljeni kanssa lähikaupunkiin syömään. Hyppään paluukyytiin jo puoli viiden maissa ja jahka pääsen kotiin makaan kuin lahna loppuviikonlopun.

Rattoisaa viikonvaihdetta teillekin!

torstai 10. joulukuuta 2015

Piparkakkutalkoot

Esikoisen luokka on lähdössä toukokuussa Sloveniaan ja monenmoista pitää tehdä ennen kun matkarahat on kerätty. Viime- ja alkuviikolla hoidettiin näytelmän kahvitus, nyt on tulossa joulumyyjäiset viikonvaihteessa ja sinne menevät myymään leipomuksia. Meidän urakka tuoksui piparille.

Tiistaina esikoinen leipoi puolentoista kilon taikinan,





eilen oli vuorossa paistaminen ja väkerrystä.




Osa on vielä paketoimatta, joten tiedämme mitä huomenna teemme kun pääsemme töistä (iltavuorosta) ja esikoinen koulusta jonka jälkeen hänellä vielä on lautakunnan kokous (osallistuu siihen Nuorisovaltuuston edustajana). 





Luulen, että huokaisemme helpotuksesta lauantaina kun myyjäiset ovat ohi.






Minä en enää halua meille joulukuusta eikä muuten tee yhtään mieli piparkakkujakaan!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Tonttuja ja Sibeliusta

Maanantain ponnistus kostautui. Kuopus oli jo illalla huonovointinen ja väsynyt, päätä särki ja heikotti. Sama jatkui eilen aamulla, joten jäimme suosiolla kotiin. Koulussa olisi ollut vain uimahallikeikka, joten oikein hyvä hetki ottaa rauhallisesti. Illalla taas oli ns joulujuhla, jota vietettiin Sibeliuksen kunniaksi. Halusimme varmistella, että kuopus pääsisi sinne esiintymään. Yllätysvapaapäivänä olikin sitten hyvää aikaa laittaa vähän joulukoristeita esille, vaikka esikoinen olikin tiukasti sitä mieltä, että päivämäärän pitäisi alkaa vähintään ykkösellä ennen kuin yhtään tonttua meille rynnistää. No, hän oli koulussa joten sain rellestää rauhassa. Ripustin myös ihanan lahjakkaan ystäväni tekemät joulusukat ja ilmeisesti olemme olleet kilttejä, koska heti oli tonttu tuonut suklaata kaikille!






Pääsimme kuin pääsimmekin joulujuhliin ja hyvin lähellä oli taas sellainen liikutus että oksat pois. Tällä kertaa onnistuin kuitenkin pidättelemään ja nautin lasten esityksistä. Kuopuskin pääsi tonttuna lavalle ja oli suloinen, iloinen ja luonteva. Ihan toista maata kuin äitinsä esiintyessään. Tässä kohtaa pojasta todellakin polvi paranee. Täytyy vielä ihan erikseen mainita upea tausta esitykselle - katsokaa nyt tuota kuvaa, jos siitä jotain käsitystä saa. (Laitoin tarkoituksella tärähtäneen, etteivät lapset ole tunnistettavissa.) Kyllä on monenlaista lahjakkuutta opettajakunnassakin.






Kotiinkin päästiin ihmisten aikoihin - juhla oli sellainen tiivis vajaan tunnin rutistus - ja hyvässä järjestyksessä nukkumaan. Tänään on uusi päivä ja varmaan jo ihan normaali sellainen.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Kiirettä pitää!

Onneksi viikonloppu oli niin rauhallinen kuin se oli. koska viikko alkoikin sitten rytinällä. Aamukasista iltaysiin yhtä soittoa. Siihen vielä saunat päälle niin olin kyllä aika valmista tyttöä nukkumaan. Ensin oli ihan normityöpäivä ja sitten vielä sivistystoimen johtoryhmän kokous ja joulukahvit. Kuopus meni siksi aikaa kaverilleen koulusta suoraan. Kokouksen loputtua hain hänet sieltä ja kiikutin kirjastolle jossa esikoinen jo odotti. Ruokin molemmat pojat perä perää siellä ja esikoinen kiiruhti valmistautumaan illan esitykseen. Minä rupesin keittelemään kahvia, olin taas lupautunut kahvivastaavaksi näytelmän yhteydessä pidettävään puffettiin. Tuotto meni leirikoulun hyväksi. Kävimme myös kuopuksen kanssa katsomassa näytelmän, minulle se oli kolmas ja kuopukselle toinen kerta. Nautin edelleen täysin rinnoin ja olin ylpeä äiti. Sitten kotiin, nopea iltapala, kuopus nukkumaan ja tosiaan se sauna. Huh.




Eikä tässä vielä kaikki: tänään on illalla kuopuksen juhlat, keskiviikkona pitää pitää melkoiset piparitalkoot esikoisen kanssa leirikoulun myyjäispöytää varten. Torstaina olen illassa töissä ja lauantaiksikin lupauduin Luonto ry:mme pöytään myyjäksi myyjäisille. Vien samalla piparikötöstyksemme esikoisen luokkakavereille. Pojat ovat silloin jo molemmat kuopuksen isällä. 

Voinette arvata, että lauantaina kun tuolta pääsen, otan levon kannalta seuraavat puolitoista vuorokautta. 

Joskus vaan on tällaista. Minulla onneksi varsin harvoin!

maanantai 7. joulukuuta 2015

Stalinin tyrät ja lehmät

Viikonloppu meni - taas - rauhallisissa merkeissä. Huomaan, että kun syksy etenee ja kesälomasta (=pidemmästä tauosta töissä oloon) on kulunut enemmän aikaa, alkaa kestokykyni työaltistuksen suhteen olla koko ajan heikompi ja heikompi. On hyvä olla kotona toipumassa rauhoittumassa nämä vapaapäivät. Niinpä tein tässä viime viikon aikana päätöksen joka sinetöityi hyvin levätyn viikonvaihteen kuluessa: pidän yhtä pitkän loman kun pojilla on koulusta. Onnistuu siksi, että toinen kollega toivoi lomaa ennen joulua ja toinen sen jälkeen. Väliaikaisesti riittää, kun yksi meistä on paikalla. Tämä tarkoittaa siis sitä, että töitä on enää kaksi viikkoa ja sitten lomailen kaksi ja puoli, liki kolme viikkoa. Juhuu!

Kuopushan menee tänä vuonna isälleen jouluksi ja uudeksi vuodeksi, joten lomasta tulee vallan rento. Me vietämme jouluaattoa heti sunnuntaina 20 päivä kun koulun juhlista on edellisenä päivänä päästy. Kuopus lähtee aaton aattona ja palaa sitten joskus. Tosin ilmoitin, että minun puolestani voi tulla ihan milloin vain 2.-6.1. välisenä aikana. Johan sitä ehtii ikävä tulla jos on loppiaiseen saakka poissa. Ja ehkä olisi ihan mukavaa vähän asettua kotiin ennen kun koulu taas alkaa.





Eilen siivosin, leivoin itsenäisyysmuffinsseja, kahvittelin ystävän sekä kuopuksen kaverin äidin kanssa, sytytin kaksi kynttilää ikkunalle ja katsoin linnan juhlia illalla. Mietimme myös, mistä kahden kynttilän perinne on peräsin. Internetin ihmemaasta ei löytynyt varmaa vastausta, ja paras teoria tulikin esikoiselta: jos ne symboloi Ruotsia ja Venäjää ja sitten ne poltetaan.


***

No niin, ja tänään palataan taas sorvin ääreen. Kauheasti on uutuuskirjoja tulossa ensi keväänä ja niistä pitäisi valita välttämättömät ja kiinnostavat ennakkotilaukseen. Nyt, kun lomaakin on tiedossa ja odotettavissa, täytyy kaikki valinnat tehdä joulunalusviikkojen kuluessa. Huh, haipakkaa! Torstain iltavuorosta jäi päällimmäisenä mieleen ihmetystä herättänyt kirja Stalinin tyrät, joka on niin suosittu, että siitä otetaan jo uusintapainos. Nimi tosin osoittautuikin sitten väärinluetuksi.

On meiltä kyselty Sofi Oksasen Leninin lehmiäkin. Olisihan se toki rimmannut paremmin kun oikea, Stalinin lehmät. 

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hyvää itsenäisyyspäivää


Itsenäisyyspäivän kunniaksi julkaisen yhden mielipidekirjoituksen poikkeuksellisesti täällä ihan kokonaan enkä pelkkänä linkkinä. Miksi juuri tänään? 

Ei pelkästään siksi, että nimimerkki on osuva. Altistus vie myös osan itsemääräämisoikeudesta, siitä, että voi itsenäisesti toimia ja päättää omista asioistaan. Ei voi. Jatkuvasti päätöksiä tehdään meidän puolesta joko korjaamalla tai korjaamatta jättämisellä. Sillä, että ymmärretään tai sitten ei. Että tulee kuulluksi tai sitten ei. Puhumattakaan siitä, että joutuu itsekin jatkuvasti tekemään päätöksiä siitä mihin menee, mitä harrastaa, mitä jaksaa milloinkin altistusrintamalla ottaa vastaan. Yksi teatteri-ilta voi olla katastrofi ja suistaa viikoiksi tosi kurjaan kuntoon. On käytävä siinä kaupassa missä pystyy. Terveyskeskus saattaa sairastuttaa, ei tehdä terveeksi. Taloudellinen ja sosiaalinen itsemääräämisoikeus on jatkuvasti vaakalaudalla. Tai viety.


***

Kotimaansivuilla (HS 27.11.) kerrottiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sairastavuusindeksiin perustuen, että suomalaiset ovat terveempiä kuin aiemmin.
Sairastavuusindeksi kokoaa tiedot kuitenkin vain eräistä vakavista sairausryhmistä. Se ohittaa yhden jatkuvasti kasvavan vakavasti sairaiden ryhmän: epäterveellisen ympäristön vuoksi sairastuneet kansalaiset, jotka sairastuttuaan putoavat yhä useammin sosiaaliturvan, työelämän ja muun normaalin elämän ulkopuolelle. Sairauden voidaan katsoa rajoittavan elämää enemmän kuin yhdenkään mainituista vakavista sairausryhmistä, sillä pahimmillaan ympäristösairaus eristää sairastuneen lähes täysin muusta yhteiskunnasta. Sairaus on vakava, mutta se näkyy harvoin päällepäin, eikä yhteiskuntamme jostakin syystä halua tunnustaa koko sairauden olemassaoloa.
Kun ihminen lakkaa sietämästä mikrobien ja kemikaalien saastuttamaa hengitysilmaa, elämä käy sanoinkuvaamattoman vaikeaksi. Sairastumisen estämiseksi on vältettävä huonokuntoisia rakennuksia ja toisia ihmisiä hajusteineen. On lakattava altistumasta erilaisille kemikaaleille, joita käytetään täysin huolettomasti miltei kaikkialla.
Ei ole totuudenmukaista väittää, että ihmiset olisivat nykyisin terveempiä kuin aiemmin. Ympäristöön kuulumattomat myrkylliset kemikaalit vaikuttavat meihin kaikkiin, mutta uutisointi keskittyy useimmiten vesistöjen ja muun luonnon suojeluun unohtaen ihmisen.
Emme ole erillinen osa luontoa, vaan saamme osamme maailmaan kylvämästämme saasteesta juomaveden, ruoan ja hengitysilman mukana. Tulevat sukupolvet saavat kemikaalit jo verenperintönä äideiltään.
Miksi me ympäristöhaittaindikaattorit, sairastuneet, emme saa ääntämme kuuluviin? Meistä tehdään näkymättömiä. Ympäristöongelmat, joiden vuoksi olemme sairastuneet, ovat kuitenkin terveydellinen ja taloudellinen katastrofi, jos niihin ei puututa huolehtimalla terveellisestä rakentamisesta ja rajoittamalla ympäristöömme päätyvien turhien kemikaalien käyttöä.
Lisäksi olisi suotavaa, että ilman omaa syytään sairastuneista ympäristörajoitteisista kansalaisista pidettäisiin huolta, kuten on tapana useimpien muiden sairauksien kohdalla.
Tuntematon potilas


***





Olkaamme onnellisia itsenäisestä isänmaastamme ja siitä muustakin itsenäisyydestä.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Yksin oot sinä ihminen

Olen tässä muutaman päivän kokenut taas todellakin olevani yksinhuoltaja, sanan karuimmassa merkityksessä. Asiassa ei ole minulle mitään uutta eikä ihmeellistä, teinhän aikanaan esikoisen ihan itsekseni, joten en voi valittaa kohtalostani. Toisella kerralla, eron jälkeen, yh-äitiyskin sujahti taas päälle kuin tuttu vaate. Luin tässä vähän aikaa sitten artikkelin aiheesta 9 asiaa yksinhuoltajuudesta, ja vaikka se oli höpölehden ja varsin keponen, oli siinä jotain asiaakin.

1. Olet yksin vastuussa.

Jep, totaalisesti. Tuon artikkelin kotityöesimerkki on minusta sieltä kevyimmästä päästä. En huomannut eron jälkeen kotityötaakkani kovin paljoa kasvaneen, mutta auta armias se henkinen taakka. Yksin vastuussa, ihan kaikesta, 24/7. Huh!

Kohdat kaksi ja kolme voi skipata. Bull shit. Äiti syö tähteet ja uhkailee millä milloinkin keksii.

Tilava vaatekaappi. Joo-o, onhan se totta mutta so what? Tosin ehkä minä sittenkin saan kiinni tästä, kun mietin miten eron jälkeen levitin kaikki koruni eteisen naulakkoon. Esikoinen tosin protestoi, mutta siitä en välittänyt.

Paikkoja rempallaan, hmm. Tätä olen miettinyt, jos joskus pääsisin Omaan Majaan. Sillloin varmaan joutuisin palkkaamaan maksullisen "talonmiehen" mutta paljoakaan ei tässä asuessa ole tullut sellaisia asioita vastaan, joista en olisi esikoisen avulla selvinnyt. Toki tämä ja edellinen kohta ovat tuttuja minulle sitä kautta, että joskus jää tavarat pitkäksikin aikaa vaikkapa matkustamaan kohti ulkovarastoa. Kun ei ole ketään ketä se häiritsisi.

Olet kodin talousnero? Olin sitä jo ennemminkin. Minä olen aina ollut lahjakkaampi numeroissa kuin partnerini. Ei siis hätää sillä saralla. Mutta oikeasti haaveilen siitä, että voisin edes kerran mennä ruokakauppaan ja ostaa mitä tekee mieli, ei ainoastaan mihin on varaa ja mikä on välttämätöntä.

Karseat flunssapäivät ovat tuttuja, mutta niin ne olivat jo parisuhteen aikana. "Jopa ollessasi kuumeessa saatat viedä pienen lapsesi kouluun." (Kursivointi minun.) WTF? Totta kai vien lapsen kouluun että saan itse levätä koska koulua nyt vaan pitää käydä, ei äidin sairaus siihen mitenkään liity. Jotenkin sitä vaan naisen osa on hoitaa lapset ja koti vaikka kuinka flunssaisena. Jostain syystä naisiin iskiessään tauti on sata kertaa lievempi kuin se man flu...


1.7.2015. Pieni ilonaihe.


Ihanat pienet ilonaiheet. Näistä mä tiedän kaiken!

Haastavat lomareissut. Poikien kanssa on aina ollut helppoa reissata. Ainoan haasteen asiaan tuo nykyään raha, joten emme juuri matkustele. Mutta onhan se reissuissakin läsnä se jakamaton vastuu. Taloudellinen. Henkinen. Jatkuva. Kokopäiväinen. Sitä ei varmasti voi tietää muuta kuin yksinhuoltaja. Siis sitä jakamattoman vastuun painoa ja taakkaa.

Ihan paras oli ehkä yksi entinen ystävä, joka kerran sanoi, että "Mä oikeestaan kadehdin sua. Sulla on vapaata kerran kahdessa viikossa ja mun mies on niin hankala". Ihan vinkkinä kaikille yksinhuoltajuutta kadehtiville, että ei kannata. Ja jos tuntuu että silti kadehdituttaa, niin tervetuloa joukkoon. Se käy ihan helposti!

perjantai 4. joulukuuta 2015

Itkuiita

Ihanaa olla tällainen itkupilli. (No ei todellakaan...) Eilen menin pahaa-aavistamatta ennen iltavuoroa paikalliseen pankkiimme joulukahveille. Siellä esiintyivätkin yllättäen alakoulun tiernapojat jotka keräävät esityksellään leirikoulurahoja. Jotenkin onnistuin liikuttumaan oikein todella niin että kun kulkivat kypärineen pyytämässä lanttia, piilottelin jo heidän opettajansa takana kyyneleet poskille tippuen. Äh! Herkkyys on hyvä asia ja olen tottunut itkemään milloin mistäkin asiasta ja mielenhäiriöstätilasta, mutta julkisen kyynelehtimisen kanssa en ole edelleenkään ihan sinut. 



Kukas liikuttava kaveri se sieltä meitä vakoilee?



Minua liikuttaa yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen, lasten esiintymiset, ylpeys omista ja toisten lapsista, kiitollisuus siitä, että saan olla mukana tässä yhteisössä. Ne siis liikuttivat eilen pankissa. 

Liikutun joskus myös joistain uutisista, mutta enää harvemmin. Musiikista. Pomo piilossa ohjelman lopusta, kun työntekijät saavat palkkion (joo, ihan tosi). Siitä, että pojat ovat niin ihania, kuopus myös näyttää tunteensa varsin herkästi. Viimeksi toissapäivänä liikutuin, kun hän halasi minua ja totesi rakastavansa. Esikoinen liikuttaa minua aikuismaisella olemuksellaan, rastoillaan, sillä, että on oma erikoinen ja erityinen itsensä, uskaltaa olla. Ja että on minun poikani - miten minulla VOI olla päätä pidempi 17-vuotias lapsi?!?

Ystävien tuesta ja empatiasta aukeavat vuolaimmat hanat. Sama koskee teitä. Jos joskus saan oikein tsemppaavan ja/tai lämpimän kommentin, saatan itkeä solkenaan täällä koneen takana. Myös toisten ihmisten vaikeat kokemukset koskettavat, luettuinakin, toisinaan ihan kyyneliin asti.

Mikä sinua liikuttaa?

torstai 3. joulukuuta 2015

Tää on viimeinen taisto

Nyt on taas vitsit vähän vähissä. Viimeinen taisto elatusavusta. Sitten pitäisi riittää siiheksi kun kuopus täyttää 13 tai jos tuloissamme tapahtuu mullistavia muutoksia.


Ei mulla mitään aggressioita ole...

En sano muuta kuin pylly. Ja että jos toisen maksama veron määrä on suurempi kuin toisen bruttovuositulot, lienee aika selvää kumman puoleen se vaaka kääntyy kun elatusvastuuta jaetaan.

Mutta tänään illalla alkaa viikonloppu. Jeeee!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Tosi kyseessä

Sain eilen uudenlaisen keuhkokuumerokotteen, jonka pitäisi nyt sitten suojata loppuelämän. Minähän olen (home)astmani vuoksi riskiryhmää ja saan todella helposti keuhkokuumeen. Kokemusta on,  tauti ei ole kiva, eivätkä keuhkoni kuulemma sitä oikein kestä, joten en yhtään pistänyt hanttiin kun lääkäri taas tuon velvoitti ottamaan. Pistos kirpaisi ja niin kirpaisi rokotteen hintakin, mutta no can do. Pakko pitää huolta itsestä ja ajattelen minä poikiakin: olisihan se hankalaa jos vaikka joutuisin sairaalaan kyseisen sairauden vuoksi.

Tiedän, että monikaan ei lue lääkkeiden käyttöohjeita mutta minulle se on hassu harrastus. Särkylääkkeistä alkaen, kaikkien lääkkeiden paketista kaivetaan se kauhean iso lakana ja tankataan - monasti pöntöllä - joka ainoa rivi. Tuon haittavaikutukset herättivät vähän hilpeyttä vaikka osin kamalia olivatkin:


Yleisimpiä haittavaikutuksia (saattaa esiintyä useamman kuin yhden rokoteannoksen yhteydessä 10:stä) ovat:
  • Vähentynyt ruokahalu (heh, sen kun näkisi!)
  • Kuume; ärtyneisyys; kipu, arkuus, punaisuus, rokotuspaikan turvotus tai kovettuminen; uneliaisuus; rauhaton uni (hmm, ristiriistaista!)
muita: ... itku... punastumisreaktio. Hih, ei kumpaakaan. Olin  kyllä väsynyt ja ehkä vähän ärtynytkin, mutta en usko että se johtui rokotteesta. 


Se oli vaan rokote, ei sen vakavampaa



Nyt on sitten molemmat tämän syksyn piikit saatu ja reippaina kohti uusia seikkailuja!


***

Esikoinen laittoi ruoan jälkeen kahvin tulemaan ja meni siksi aikaa huoneeseensa koneelle kuulokkeet päässä. Kun häntä ei kuulunut vaikka kahvi oli jo jonkin aikaa sitten tippunut, kiljuin pitkään ja hartaasti hänen nimeään, kun en jaksanut mennä ovelle kolkuttelemaan. Poika tuli keittiöön ja totesi, että "Mun kuulokkeet on kyllä tosi hyvät, en kuullut mitään mitä muuta kun epämääräistä mölinää, mutta kun sä huudat niin harvoin, ajattelin, että nyt on tosi kyseessä!"

Huudat niin harvoin... jee, superäitipisteet kotiin. En oikeasti edes muista milloin viimeksi olisi tarvinut korottaa ääntä kummallekaan huutamisesta nyt puhumattakaan. Kyllä, siitä saa olla yhden yhdeksän vuotiaan ja yhden seitsemäntoista vuotiaan teinin yksinhuoltajana todella todella onnellinen.