Sivut

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Surkuhupaisa puutarhakatsaus

Aika haipakkaa pitää, joten saatte pikaisen katsauksen puutarhasta. Vähän on kituista ollut - viileiden, säiden syytä, luulen, mutta kyllä se tästä. Eikö vaan? 




Krassi lähti kuin lähtikin, mutta saa nähdä ehtiikö kukkia syntymäpäivilleni, niin kuin usein on minua ilahduttaakseen tehnyt. Peukut pystyyn, koska väri nyt vaan on ihan minua.





Ruohosipuli rehottaa mutta mangoldi vasta kurkistelee. Mangoldisoppaa pääsen keittelemään varmaan lokakuussa?





Entäs sitten lehtikaali? Suurin toivein laitoin kasvamaan, koska se kestää hyvin syksyn kylmätkin ja voisi pakastaakin. Lehtikaalia nimittäin raahaan smoothieihini lähikaupungista saakka. No, tuo mikroskooppisen pieni alku taitaa olla liki ainoa. Surautan ihan pienen pirtelön...







Kaupan ruukkujen jämät sen sijaan ovat tehneet lehteä minulle ihan hyvin. Vasemmalla tammenlehväsalaatti ja oikealla sellainen vähän erilainen lehtikaali ruukussa. Basilikatkin on hengissä - pitääkin tehdä pitkästä aikaa tomaatti-mozzarellasalaattia. Nam!




Mansikka kukkii nyt vasta, mutta luotan lämpimään loppukesänän ja syksyyn. Kyllä me tuosta vielä marjoja napsitaan. Pitää vaan peittää etteivät linnut ehdi sitten ensin.






Perunaa tulee syksymmällä myös, ja salaatti kasvaa ...köh köh... kohisten. Sitäkin ehkä jonakin päivän?







Villiviini sen sijaan on aivan villiintynyt! Hyvä, että edes joku...


4 kommenttia:

  1. Niinhän sitä sanotaan, että kaikki on nyt ainakin pari viikkoa myöhässä. Toivotaan sitä lämpöaaltoa, alkaisi satokin rehottaa! Juuri suurempaa ei ole täälläkään, paitsi krassi, mutta sen laitoinkin jo sisälle alkuun.
    Mukavia haipakoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kun en pysty mitään esikasvattamaan sisällä (en kestä multaa, kun se kerää helposti hometta) niin kaikki on ihan säistä kiinni. Mutta kyllä sitä lämpöä tulee.

      Haipakka jatkuu, mutta jatkukoon ;-)

      Poista
  2. Joo, tuon tapaista se vähän on täälläkin. No, mansikka kasvaa korkeana ja sen ne semmoset (miksi niitä sanotaan?) ilmaverson kautta levinneet lapsetkin on juurtunu ja kukkii, mutta jo keväällä kylvetty keräsalaatti ei ole vieläkään tehnyt mitään keriä. Isoimmat lehdet ehkä hätyyttelee sentään ruokalusikan kokoa... unikot on pysyny viikkokaupalla sirkkalehtivaiheessa. Ruusupapu on ehkä ainoa, joka jollain lailla kasvaa... Toivotaan pitkää ja lämmintä syksyä? Vaikka mie inhoan semmosta ankeaa märkää syksyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan pitkää ja kuivaa syksyä ;-)

      Mut joo, aika pientä tosiaan on. Toisaalta olikohan viime vuonna, kun salaatti ei lähtenyt ollenkaan - oli liian lämmin sille itää kun laitoin. Vuodet ei oo veljeksiä mutta jotain hyvää aina!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana