Sivut


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Sauna on rauhoittumista varten

Elo ei totisesti käy tylsäksi kuopuksen kanssa. Kävimme saunassa eräänä iltana ja hän halusi välttämättä oman ämpärin - joka yleensä on vesipyssyn lataamista varten mukana - täyteen viileää vettä ja ylälauteelle. Sitten lähti etsimään reppuaan ja ilmaantui takaisin sukellusmaski naamalla. Enpä ole koskaan ennen saunonut sammakkomiehen kanssa. En varsinkaan sellaisen, joka sukeltaa ämpäriin kontillaan ylälauteella ja sitten kiljaisee: "auts, viilentää ihanasti mutta tässä on vaan se huono puoli, että pylly palaa". Peppu ei mahtunut ämpäriin viilentymään. Niin miten se oli, saunassa meditoidaan ja rauhoitutaan?






On täällä muutakin tehty.

Lojuttu kirpparilla kahveilla ja pullalla ystävän kanssa. Siitä on tullut sellainen olohuone. Ihanaa! Jotain pöydästäni on jo mennytkin, mutta saisi totta totisesti vajeta vielä oikein kunnolla ennen ensi tiistaita.

Ollaan syöty tortilloja (ekaa kertaa ikiaikoihin) koko porukalla. Kun ihminen, joka on pääosin tuoreravinnolla ja suht kevyellä syömisellä muutenkin, vetäisee yhden papumössöllä, triplaguacamolella ja -juustolla, siitä seuraa kooma. Ja vatsa näyttää siltä, kuin olisi kuudennella kuulla raskaana. Ihan vaan itselle muistiinpantavaksi.

Niin, ja uskaltauduin minä siitä huolimatta seuraavana päivänä tekemään suolapähkinä-suklaakakun. Ai jestas miten hyvälle se vanhan Snickers-fanaatikon suussa maistui!

Minä olen ajellut lähikaupunkiin sillä aikaa kun kuopus oli kavereiden läksiäisissä. (Tänä päivänä esikoinen onnistui tekemään nukkumisennätyksen, kun en älynnyt herätellä häntä lähtiessäni. Kun palasin puoli viisi (!) oli vielä umpiunessa. Hohhoijaa, tervetuloa kouluarki. Saattaa olla vähän käynnistymisvaikeuksia...)

On ihmetelty pihalla ja sitten taas paettu rankkasadetta.

Katsottu sadepäivänä Simpsoneita.

On kesä. Kesäinen olo. Loma!

8 kommenttia:

  1. Ihana tuo kuopuksesi! Mutta tuollaista se tuon ikäisen saunominen on. Kaikkea pitää kokeilla paitsi isoäitiä ja kansantanhuja sanoo mieheni aina.
    Sulla on just sellaista lomailua jollaista haluan omanikin olevan. Ja kohta se alkaa! Yksi pieni matka on tiedossa. Kajaaniin ja takaisin ja sitten vielä viimeisenä lomapäivänä Porin Kirjurinluodolle armeijan valatilaisuuteen. Poika jo ilmoitti, että hän selviää puolella vuodella, joten jouluna ne veljekset sitten kotiutuvat sieltä. Sen jälkeen on tuokin urakka ohi.
    Tuollaisia nukkumisennätyksiä tekee myös meidän esikoinen. Hänellä on uskomaton kyky valvoa yöt ja nukkua päivät.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koitan jatkossa huolehtia, ettei ihan noin häränpyllyä heitä rytmi, koska sitten on kyllä yhtä tuskaa koulun alku. Mutta tottakai saa nyt kesällä valvoa ja sitten vastaavasti nukkuakin pidempään. Ihan levon vuoksi ja kiitokseksi siitä, että hoitaa hommansa niin hyvin, sekä koulussa että hoiti kesätöissäkin. Vielä yksi kesätyökeikka tuli elokuun ekaan viikonloppuun. Mukavaa, koska kyllä raha tulee teinille tarpeeseen.

      Mitä meidän lomailuun ja saunomiseen tulee, koitan pitää sellaista kauhun tasapainoa. Tarpeeksi rauhaa ja sitten taas touhua. Hyvin on onnistuttu.

      Ihanaa, rentouttavaa ja virkistävää lomaa sullekin Sari!

      Poista
  2. On se mainio sammakkomies. Täytuisi ehkä olla kuuden lehmän hermot, jos pystyisi saunameditoimaan itse pylly pystyssä olevan sammakkomiehen kanssa :)
    Nuorimmainen sanoi juuri sekunti sitten, että "tekisi mieli jotain ällö-överimakeaa kakkua" ja sitten sä kirjoitat Snickerskakusta! Slurps.
    Mukavaa perstaita, täällä sitä vietellään vesisateen ropistessa.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täälläkin sataa sataa ropisee, mutta huomiseksi on taas luvattu aurinkoa, joten sitä odotellessa.

      Toi jos joku on kyllä ällömakea kakku, voin suositella. Vaikka me ollaan armottomia herkkup*rseitä, sitä on vielä puolet jäljellä.

      Sammakkomiehen kanssa meditointi ei vaan onnistu, ei, vaikka olis kuinka monen lehmän hermot. (Ja mullahan on.) Mut ku se naurattaa ;-)

      Sinne kans, mukavaa perjantaita!

      Poista
  3. Ihana kuopus "sammakkomies", voi höpö. Näyttääkin vielä niin söpöltä, ei taida siitäkään tavallista tallaajaa tulla? Hyvä.
    Mitä sun esikoiseen tulee niin ihan sama tilanne oli täällä meidän kuopuksen kanssa: kesäkuun se lähestulkoon kuorsasi päivät, mutta nyt ollaan saatu rytmistä kiinni ;-)
    Muutkin äidit leipoo, niin minäkin, tein klassisen mansikkakakun.
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mansikkakakku on niin kesäinen. Mä vaan olen niille allerginen. Luomumansikkaa pystyn toisinaan syömään, mutta muuten en.

      Kuopus on omanlaisensa, kyllä. Ja esikoinen kyllä pääsee rytmiin taas. Olen antanut sen olla aika vapaasti, koska kuitenkin hoitaa kouluhommansa niin timanttisesti ja kesätöitäkin kuitenkin teki usemapaan otteeseen. Hyvin nekin.

      Mukavaa viikonloppua sinne!

      Poista
  4. Meillä on mennyt unirytmi muksulla totaalisen sekaisin, se herää aamulla kello viiden - kuuden maissa :D Kun on koko heinäkuu valvottu ja valvottu niin se nukkumaanmeno myöhästyi ja myöhästyi. Mulla on suuria toiveita, että kun koulu alkaa niin se rytmi olisi herätään seitsemältä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei herranjestas - se herää samaan aikaan kun meillä (ehkä) mennään nukkumaan?!?

      Meillä esikoinen aina toteaa itsekin, että kyllä se rytmi siitä asettuu kun on pari hankalaa aamua alla, niin johan alkaa iltaisin uni tulla ajoissa. Ehkä siihen voi taas luottaa?

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana