Sivut


tiistai 6. tammikuuta 2015

Pingviinipaistia

Höh, tänään on taas pyhä. Olipa todellakin pehmeä lasku pojilla kouluun. Kuopukselle lupasin, että saa halutessaan jättää iltapäiväkerhon väliin, koska minulla oli vielä lomaa. Loppujen lopuksi tuli siihen tulokseen, että menee sinne tapaamaan kavereitaan, kun ei ole nähnyt heitä aikoihin. Esikoisella puolestaan oli kahden tunnin koulupäivä, kun yksi kaksoistunti oli peruutettu. Oli sen verran fiksu, että kävi koululla syömässä ja tuli sen jälkeen vasta kotiin. Ei minulla mitään olisi ollut varattunakaan lounaaksi, päivälliseksi sitten toki oli. Painui suoraan pienille päiväunille, joten ei se lomaltapaluu ihan kivuttomasti sujunut. Kahdeksan(no kohta yhdeksän)vuotias kuopus oli keksinyt sukuloimassa ollessaan, että haluaa ruveta käyttämään geeliä otsatukkaan. Anoppi oli oikein ostanut putelin sitä varten, ja poskia piti pureskella kun aamutoimiin tuli yksi ohjelmanumero lisää. Varsinkin, kun -14 asteen pakkasessa pipo kuitenkin tuli aika tiiviisti hiusten päälle. Mutta eipä siinä, lapset kasvaa ja minä siinä mukana - koitan pysyä, siis.






Joulu pantiin pakettiin, keräsin koristeet ja pojat tekivät selvää viimeisistä pingiivineistä ja muistakin piparkakkujen jämistä. Nuutti jäi nyt nuolemaan näppejään. Minä haluan palata jo arkeen - pian.


***

Kuikuilin taas hakusanoja, joilla blogiini tullaan. 
Kiinnostavaa:

kuka on nollavaimo
- kas kas. Kenpä tietää?

enkeleillä sisustaminen
- jooei, vaikka jonkinlaista hörhöilyä Majassakin harrastetaan.

flora maustetut kasvisöljykermat
- tätä minä en ymmärrä, koska meillä ei koskaan käytetä näitä. Jos ruokaan tulee kermaa, niin oikeaa kunnon kuohukermaa. Syykin on yksinkertainen: ainesosaluettelo. Flora klik, kuohukerma klik. Tosin kermojenkin joukossa piileskelee sellaisia, joissa on lisäksi stabilointiainetta

hansikaslokero tippu
- no niin tippui, vanhasta autosta täällä. Ei ole ikävä sitä menopeliä, mutta kerrottakoon, että se ei ihan vielä lentänytkään autojen taivaaseen. Luottokorjaajani pojalla oli ongelmia oman kulkupelinsä kanssa ja otti sen käyttöön remontin ajaksi. Viime kuulemalta sillä oli ajettu jo 40 000 kilometriä lisää ja kaiketi se oli saatu katsastettuakin. 

16 kommenttia:

  1. Jaha, mitähän varten juuri tuo kerma vaatii stabilointiaineen, kun muut pärjää ilman? Mie aattelin tehä banaanirahkaa tänään, vaikkapa sitten pakkaspäivän johdosta...

    Joku tosiaan etsii etenkin suosittujen bloggaajien nimiä, tarkoitusperiä voi vain arvailla... mutta kovasti saa etsiä, jos meinaa toisista blogeista löytää niitä. Mun hakusanoihin on tullu vuodenvaihteen tienoilla "tinakauha induktioliesi" - kun nehän ei vain sovi yhteen. Tinat jää valamatta, ellei ole jotain muuta kuin induktioliesi sen lämmittämiseen. Meillä ei oo valettu tinoja viiteen vuoteen, vai kuinkas kauan tuo i-liesi on ollukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä esikoinen söi eilen kaapissa maanneen piparirahkan kermavaahdon kanssa pois. (Oltiin varattu joulupäivän päivällisen jälkiruokakääretorttua varten kaksi niitä, mutta kun munat loppui kesken, tehtiin vaan pieni versio - ja hyvä niin, tulihan tuota joulun aikaan muuten mässättyä ;-)

      Meilläkään ei ole valettu oikeita tinoja varmaan kymmeneen vuoteen, vaikka normiliesi onkin. Mutta sokeritina tosiaan löydettiin viime jouluna.

      Poista
  2. Oho ! Ihanko mua on täältäkin etsitty ?! Se täytyy varmaan ottaa kohteliaisuutena. ;)

    Meillä joulu vielä jatkuu. Ja loma, mutta huomisesta tulee kyllä helvettiä Talon 'pikkuväelle'... ja ehkä jollekin isommistakin... *huoks*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsii etsii vaan ei löydä!

      Mäkin aloitan huomenna työt joten saa nähdä miten se lähtee sujumaan. Ainakin maanantain herätys sujui ihan mallikkaasti, mutta munhan ei sitten tarvinut kun nakata pojat kylille ja palata takaisin lorvimaan.

      Toivottavasti huomisaamu teillä ei ole ihan hirveä!

      Poista
  3. Arki voisi todellakin jo alkaa! Ehkä laitetaan pystyyn aloite, jossa ainakin tämän Loppiaisen voisi siirtää vaikkapa helmikuulle?
    Varo vaan, kuopus haluaa kohta aloittaa sheivaamisen ;) Tää näiden kanssa kasvaminen on ihan mahtavaa (ja kamalaakin aina välillä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostin esikoiselle partakoneen mutta että kuopuskin ;-) Mutta joo, tää aika kuluu ihan hirveetä vauhtia. Sulla jo viimeinen murrosiän myrskyissä...

      Mä nautin vielä tästä viimeisestä vapaapäivästä mutta meen kyllä sitten jo mielelläni töihin - ja ihmisten ilmoille ;-)

      Poista
  4. Hyvänen aika! Vai geeliä tukkaan? En kyllä olis uskonut tältä istumalta.

    VastaaPoista
  5. Mä en kaipaa yhtään sitä loputonta perusarkea. Musta tää joulunaika on just parasta kun vähän joka toinen päivä on pyhä, niin saa levätä aina välillä. Nytkin olin töissä viikonlopun yli ja maanantain ja ah tätä autuasta tiistaita kun on loppiainen. Lisää pyhiä tänne, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mullakaan mitään pyhiä vastaan sinänsä ole, mutta tää kolmen viikon lomailu jo riittää ;-)
      Semminkin kun sen tekee yhdessä kahden lapsen kanssa joista pitää kuitenkin huolehtia. Ei voi ihan kaiken aikaa olla kuin se kuuluista ellun kana!

      Poista
    2. No joo, mun arki loppuikin siihen, kun napsahti kolme ja puoli viikkoa saikkua tänään. ARGH! no onneks voin käydä toisessa työssä välillä kuitenkin, niin ei tule ehkä aika niin pitkäksi.

      Poista
    3. Sun pikkurilli ei meinaa parantua?

      Poista
    4. No ei! How stupid is that?

      Poista
    5. Mä sanon sille että pöö ja möö. Ja toivon parasta!

      Poista
  6. Olisikin vielä jotain makeeaa!
    Etsin koko kämpän läpi kun iski tajuton suklaan himo mutta ei sitä ollut enää kuin yksi pieni levy jäljellä joten nyt on laskettava tunteja siihen kun kauppa taas aukeaa huomenna :D

    Loma on hyvästä mutta arki on vielä parempaa - ainakin jos on kunnossa - ja aamulla oli Valkyrian kanssa puhetta siitä kuinka nämä pitkät pyhät kiristävät pipoa. Joo, voisihan sitä mennä hiihtelemään ja tekemään vaikka jääveistoksia mutta....elämä on.

    Hyvää Loppiaisen loppua kuitenkin koko pesueelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sulle jääveistokset näytän ;-)

      Joo arki on parasta, ainakin pitkien pyhien jälkeen. Mulla kiristää pipoa lasten kanssa oleminen monta viikkoa jos ei ole yhtään breikkiä. Nyt tosin oli, kiitos ex-anopin.

      Mukavaa loppiaisen loppua ja arjen alkua sinnekin, ja huomenna suklaata - ei jäätelöä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana