Sivut


perjantai 23. tammikuuta 2015

Jäätynyt tulppaani

Minun työviikkoni taas päättyi eilen. Tai se päivätyö. Isäni siunaustilaisuuden järjestäminen, asunnon tyhjentäminen ja muut käytännön hommat taas jatkuvat kiivaina. Tänään ajan taas kerran hänen asunnolleen ja nyt tyhjennän pienempiä roskiin meneviä juttuja. Peräkärry- ja jäteasemakeikka tehtäneen ensi viikolla. Muutama huonekalu on tehnyt kauppansa - kerroinhan, että laitoin oveen lapun jossa kehotin tuttuja ja naapureita olemaan minuun yhteydessä, mikäli haluaisivat jotain hänen tavaroitaan. Sänky ja imuri ainakin pääsevät uusiin koteihin. Pyysin myös levittämään sanaa, että olen tänään tiettynä kellonaikana paikalla, joten muutakin saa tulla hakemaan. Toivotaan, että mahdollisimman vähän jäisi kaatopaikkakamaa. Myös hautaustoimistossa pitää käydä. En ole vielä saanut päätöstä hautausavustuksesta, mutta kaupungin sopimustoimistolla oli yksityisasiakkaillekin varsin kohtuulliset hinnat, joten hoidamme asioita jo eteenpäin. Katsomme sitten aikanaan kuka maksaa viulut.



Sain ystävältä tulpaaneja, jotka nuupahtivat harmillisen nopsasti.
Saivat jatkoaikaa jäälyhdyssä.



Hesarissa julkaistiin artikkeli tutkimustuloksesta, että kypsentäminen lisää rasvaisten ruokien kalorimäärää. Raakaruokailun aloittaessani suhtauduin terveen skeptisesti väittämiin, että pähkinöitä, avocadoja ja muita "rasvaisia" ruokia voi huoletta syödä. Perusteet kun olivat mielestäni perin merkillisiä. Koko viime syksyn aikana painossani ei kuitenkaan tapahtunut yhtikäs mitään. Vuodenvaihteen kuuri sen sijaan on saanut jotain tapahtumaan elimistössä ja hyvä niin. Muutama kilo on tippunut ja tästä on hyvä jatkaa pitämällä ne poissa. Artikkelin mukaan kypsentämättömän ruoan sulattamiseen kuluu huomattavasti enemmän energiaa kuin kypsennetyn. Kuulostaa toisaalta ihan loogiselta. Se, että raakaruoka aiheuttaa voimakasta (ja vaarallista) painon putoamista ja kuukautisten poisjääntiä, on ainakin minun kohdallani *köh* jäänyt täysin toteutumatta.


***

Onkohan se ollut sama tyyppi joka on päätynyt blogiini näillä hauilla:

vituttaa kuin pientä oravaa 
ja
voimaannuttavia ajatuksia
???

20 kommenttia:

  1. Onpas kaunis tuo jäälyhty! Pakko kokeilla!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein jo kolmannen sellasen koska noi on ihan mielettömän kauniita sitten kun kynttilä vielä palaa. Silloin vaan ei valo riittänyt kuvaamiseen...

      Poista
  2. Sinähän olet hienosti saanut järjestettyä noita isäsi asioita. Tuolla tavalla meidän äitikin lahjoitteli siitä vanhempiensa asunnosta tavaraa pois, kun muuttivat palvelutaloon. Tosin osa vietiin mökille ja siellä ne edelleen odottavat lopullista sijoitusta. Vaatteita on paljon katsottavana, kun niitä on vielä mökin kaapeissakin. Sellaisia joita aina vedettiin mökillä päälle, ettei haitannut vaikka hajoaisi tai likaantuisi erilaisissa hommissa.
    Voimia tälle päivälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, sitä tarvitaan. Mutta mä meen nyt ihan rauhallisesti, koska asunto on irtisanottu sillai että virallisesti se lähtee vasta helmikuun lopussa pois. Toki jos saan aiemmin tyhjennettyä vois tulla uusia vuokralaisia jo aiemmin, mutta meen kyllä ihan oman jaksamisen mukaan tässä.

      Mukavaa viikonloppua sulle, ja peukut pystyyn, että lisääkin kamaa lähtee tänään kavereille.

      Poista
  3. Maitopurkkiin jäädyttämällä saa tosi kauniin "kukan" esim haudalle talvella. Tai muualle. Tosi hyvä-kiva-kaunis jatkojalostaa jo rapistuvia kukkasia.
    Toivotaan, että tavarat tekevät hyvin kauppansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, täytyykin kokeilla! Kiitti vinkistä!

      Ja kyllä, pari raavasta miestä tyhjensi kämppää aika antaumuksella. Tehtiin huomiselle vielä uuden "treffit"

      Poista
  4. Tulppaani on taideteos!
    Mitä taasen ruokaan tulee niin mä syön aika paljon kylmää safkaa koska se on taivaan tosi että sillä konstilla nälän tunne pysyy pidempään pois kuin lämpimän aterian jälkeen.
    Mutta mä olenkin Outo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sä kyllä oot Outo ;-)

      En oo koskaan ajatellut tuota kylmä/lämmin ruoka-asiaa tolta kantilta. Kylmässä ruoassa talvella on se vika, että kun palelee muutenkin, voi olla vähän tuskaa sen kans. Tosin tee lämmittää ja kahvi (mutta sen juontia olen vähentänyt kans)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Eikös olekin, ja helppo tehdä!

      Kiva kun piipahdit, tervetuloa toistekin

      Poista
  6. Hieno jäätulppaani, en ole koskaan nähnyt tuollaista kaunokaista =)

    Minäkin näin tuon jutun raaka-ruuan pureskelun laihduttavasta vaikutuksesta. Mä olen niin kova herkuttelija, että luulen lämmittämättömänkin ruuan pysyvän lanteilla yhtä hyvin kuin kuumankin. Siirtyisin kuitenkin pelkkään raakasuklaaseen ja sehän on täyttä kamaa =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raakasuklaa on kyllä hyvää, mutta ainakaan mä en pysty sitä määrääni enempää syömään - toisin kuin muista suklaita - nam.

      Mä jostain blogista varmaan tuon odean bongasin ja olivat kyllä upeita illallakin kun laitoin tuikun palamaan!

      Poista
    2. Mihin sä sen tuikun laitat, onko tuolla jääkukan sisällä läpireikä kynttilälle?

      Poista
    3. Jäädytin tuon niin kuin ne perinteisetkin jäälyhdyt - niin, ettei ihan läpikotaisin ehdi jäätyä ja sitten kuumalla vedellä läpi asti auki. A vot!

      Poista
  7. Ihana tulppaani! Tätä täytyy kokeilla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana