Sivut


tiistai 2. syyskuuta 2014

Suutarin lapset - ja omatkin

Kirjoitin vast ikään, että omalääkärin vaihto ei mennyt ihan putkeen. Nyt sekään ei harmita niin paljoa, koska pääsimme kuitenkin (vähän ärähdettyäni) kerran käymään sen toivomani lääkärin vastaanotolla. Kyse on siis nyt esikoisen kouluasioista, siitä, että jos lukiossakin sisäilmaoireiden vuoksi tulee paljon poissaoloja, voimme läärärintodistuksella saada vähän armoa läsnäolopakkoon. Terveyskeskuslääkäri kuunteli vakavana, esitti hyviä ja asiantuntevia kysymyksiä ja lupasi, että hän voi toki kirjoittaa lausunnon. Lähetti esikoisen myös labraan lisäkokeisiin, ja nyt häneltä testataan igE-vasta-aineet, homevasta-aineet jne. Nämähän ovat kiistanalaisia tutkimuksia, mutta toki ne on hyvä tehdä, jos yleisellä puolella ilmaiseksi saa. (Kiistanalaisia siksi, että tulos sinällään ei kerro yhtään mitään.) Kolmen  viikon päästä saamme (silti) tulokset ja sitten myös tarvitsemamme lausunnon. Tuli niiiin hyvä mieli, kun lääkäri suhtautui inhimillisesti, otti tosissaan huolemme eikä kyseenalaistanut kertaakaan. Esikoinenkin oli todella helpottunut.



Ihan Marjaanan väristä terassilla!


Tuo käynti ajoittui keskelle työpäivää, ja osittain siksi päivä tuntui hektiseltä ja täydeltä. Päivä päättyi kokoukseen. Ilta oltiinkin sitten ihan rauhassa kotosalla, väijyttiin Autralian MasterChef ja saunottiin esikoisen kanssa. Hyvää vastapainoa. Illalla meinasi sellainen katastrofi tapahtua, etten löytänyt yöpöydältäni yhtään kirjaa, joka olisi juuri sillä hetkellä innostanut. Ihan kamalaa! Ja etenkin, koska unentarpeeni on edelleen vähentynyt/ pysynyt vähäisempänä. Olisi ollut hyvää aikaa lukea. Tänään töissä täytyy ehdottomasti korjata tilanne, korkojen kanssa.

Suutarin lapsella jne...

***



Aamulla kuopus kysyi:

"Voidaanko me äiti kuvagooglata millainen on norsupyssy ja minkänäköisiä panoksia siihen käytetään"

Minun vastaukseni, että se on julmetun iso ja siihen ladataan kookospähkinöitä, ei herralle kelvannut.

Iltapäivällä jäniskerhon puheenjohtaja totesi, että "mua masentaa jokin, mutta en tiedä mikä". Koitin sitten kysellä onko koulussa sattunut jotain kurjaa (ei kuulemma, päin vastoin, jäniskirjanmerkin tekeminen oli mahtavaa) ja kaivella syytä. Ei löytynyt.




Poika jupisi itsekseen:
"hakusana: masennus.
- haen tietoa -
- ei  tuloksia."

No ei sitten. Kun poika tuntui kuitenkin olevan ihan oma normaali itsensä, peittelin illalla sänkyyn parin ekstrahalin ja pusin kanssa. Kysyin myös, vieläkö 'masentaa' ja oli kuulemma jo parempi. Toivottavasti tänäänkin.

8 kommenttia:

  1. Kyllä nuo lääkäriasiat ovat todella hankalia. Onneksi meillä on tällä hetkellä aivan mahtava omalääkäri. Hän osaa hoitaa erinomaisesti kilpirauhasen vajaatoimintaa, jota kaikki lääkärit eivät lainkaan hallitse. Ei uskalla ajatellakaan muuttoa, ettei lääkäri vain vaihdu.
    Kyllä tuo teidän kuopus on aivan mahtava pikkumies. Hahmottaa, että ahdistaa, mutta ei tiedä mikä. Vaikka niinhän se on meillä aikuisillakin aina välillä. Ehkä se on vain syysväsymystä koulun alkamisesta ja ilmojen viilentymisestä.
    Nyt sitten reippaasti tutkimaan kirjahyllyjä, ettei tuollainen kauhutilanne iske enää uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy ensin koota kuusi laatikollista lukemista sivukoululle mutta sitten kyllä valkkaan itsellenikin jotain!

      Tuo lääkäri oli ihana, ja haluaisin niin kovasti vaihtaa hänelle. Jahka saan kirjallisen hylkypäätöksen saatan valittaa... Kilppariasiat on kinkkisiä, nimim kokemusta on!!!

      Poista
  2. Painajaismainen tilanne! :] Tuliko halu purra epätoivoisena sormia kun ole mitään tekemistä ilman kirjaa?

    VastaaPoista
  3. Mie avasin telkkarin, kun ei ollu kirjaa - siellä oli tallennettuna katsomaton jakso "Hakekaa kätilö!" -sarjasta :) se vain ei korvaa iltalukemista sängyssä, ei sitten millään. Sitäpaitsi jakso kesti hieman liian kauan, ja tuli kiire.

    Vanhemmalla tytöllä on koulussa kirjaesitelmä klassikosta, ja kirjastosta oli hävinny kaikki hempeät Jane Austenit... tyytyi sitten Draculaan hän. Lainattiin me myös Tri Jekyll ja herra Hyde - se on paljon litteämpi kirja, jos ei Draculaa jaksa :D

    Hyvä, että teillä oli hyvä lääkäri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää lääkäri oli vaan tän yhden kerran, mikä tietysti on tavallaan tosi sääli, kun osoittautui noin hyväksi. Toisaalta hyvä, että oli edes nyt. Ja sitten mä mietin, että saatan olla jopa niin ovela, että jahka saan hylkypäätöksen siitä, ettei omalääkäriä vaihdeta, valitan sillä perusteella, että kun tämä nyt tuntee tilanteemme ja on niin raastavaa aina uudelle ja eri lääkärille selittää sama hankala juttu. Saa nähdä!

      Meiltäkin napataan yleensä esitelmä- ja pakkolukukirjat sillä perusteella, että mikä on ohuin :-)

      Poista
  4. Tuosta syystä mulla on kotona kaikenlaisia kirjoja ;) Eilen yritin katsoa töllöä, mutta uusi sarja ei suostunut latautumaan enkä sitten osannut katsoa muutakaan, joten luinhetken fanifikkejä. Paheeni..

    Mainio pieni jäniskerhon puheenjohtaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle oli jotenkin tapahtunut "työtapaturma" ja olen viime aikoina vain palautellut kirjoja, en lainannut lainkaan lisää. Sitten pääsi käymään näin. Kamalaa!

      Mulla se telkkarin kattelu ei edelleenkään Australian MasterChefiä lukuunottamatta oikein onnistu. Mikä lie valuvika?

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana