Sivut


lauantai 23. elokuuta 2014

Äh ja voih

Joskus minullekin tulee näitä ahdistuneempia hetkiä. Yleensä sen laukaisee joko sairauden tiedostaminen tai sitten raha-asiat. Parhaassa tapauksessa, kuten nyt, molemmat. Keskiviikkoinen kämpän katselmus jätti jälkensä, minuun. Samoin lukion aloittaminen, Visaani. Vaikka koulukirjat voi onneksi kurssimuotoisuuden vuoksi ostaa pienissä erissä, tässä alussa on silti jotain suurempia ostoksia. Yksi näistä on vaikkapa pitkään matematiikkaan - ja mieluusti sitten ihan yliopistotasollekin asti - riittävän hyvä laskin. Me pärjäämme normaaliarjessa miten kuten, mutta isompiin "yllättäviin" menoihin ei ole puskuria juuri lainkaan. - S - ehdotti vitutukseen kalsarikännejä ja ihmissuhdehömppää televisiosta. Minä otin vinkistä vaarin, koska ystävä sai pahimmoilleen eilen migreenin eikä hänestä ollut seuraksi. Esikoinen meni jo viime yöksi kaverilleen ja jatkaa sieltä tänään mummille, joten olin Ihan Yksin Kotona ja saan olla vielä kokonaisen toisenkin vuorokauden. Käväisin eilen pienemmässä lähikaupungissa auton saatuani (nyt siinä on hieno pieni uusi vetokoukku!) ja varustauduin viikonloppuun. 



Raakakaakaojauhepussi on näemmä tuossa väärinpäin...



Täytyy kyllä sanoa, että suurin osa ostoksista oli varsin terveellisiä. Ajattelin nimittäin nyt, kun syksykin jo tekee tuloaan, testata vähän raakaravintoa. Kurssi, jolla kävin, oli kiinnostava ja inspiroiva. Lisäksi tilasin kasan kirjoja kirjastosta ja olen nyt lueskellut ja sisäistänyt asioita. En missään nimessä aio ruveta oikeaoppiseksi raakaruokailijaksi, mutta se, että lisää tuoreen ravinnon osuutta, ei tehne kenellekään pahaa. Niinpä ostoskoristani löytyi tällä kertaa jokunen sellainen asia, joita siellä ei ole joko koskaan taikka aikoihin nähty. Aion jopa ensimmäistä kertaa kokeilla raakasuklaan valmistamista. Saa nähdä mitä tästä tulee!

***

Tänään minä luen, otan rennosti, lepäilen, käyn katsomassa onko kantarelleja ja kiitän ketä ikinä ateistit nyt sitten kiittävätkään, etten ruukaa saada krapulaa...

21 kommenttia:

  1. Toivottavasti kerrot sitten, miten onnistuit raakasuklaan valmistamisessa! Minäkin aattelin kurkistaa kanttarellipaikkaa... Mukavia hetkiä luonnossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raportoin tietysti - on tehnyt jo pitkän aikaa mieli kokeilla.

      Toivottavasti löydetään kantarelleja molemmat!

      Poista
  2. Toivottavasti nuo vihreät ostokset ei liity asiaan... sellerisuklaata?? Fenkoli vois suklaassa vielä menetelläkin. Ainakin siementen muodossa :)

    Meille tuli kans likakaivon tyhjennys ja varashälyttimen akkuhuolto tähän saumaan, se tekee 172 euron ylimääräisen menon. Tai eihän likakaivon tyhjennys ole ylimääräinen, vaan ihan asumiseen kuuluva meno. Silti se tulee aina yllättäen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota just tarkoitin, vähän suurempi lasku, niin se keikauttaa hetkeksi. Ei sen tarvi olla kun vakuutus mulla, niin on tiukkaa lapsilisäpäivään saakka.

      Jooei nuo selleri ja fenkoli liity suklaaseen ;-) Niistä teen herkullisia (heh) pirtelöitä. Saa nähdä mitä tästä tulee!

      Poista
    2. Niin mun piti vielä esittää toive raakasuklaan tekoprosessin kuvituksesta! Jos tohtisit vaikka tuollaisen kollaasin laittaa? Ja haluan tietää, miltä kaakaovoi näyttää ja maistuu :)

      Poista
    3. Ilman muuta!

      Ikuistan ekan kertani ehdottomasti!

      Poista
  3. Mukavaa viikonloppua! :)

    Raakasuklaa kuulostaa herkulliselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pitänyt jo pitkään kokeilla raaka suklaata ja nyt kun pääsin siellä kurssilla maistamaan, vakuutuin, että tätä pitää tehdä. Terveellinen suklaa - kuulostaa niin uskomattomalta ;-)

      Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  4. Raakasuklaa on niin parasta! Erilaista mut nam ja supernam, koska on terveellistä :D Mäkin voisin tehdä parannuksen ja alkaa taas kokeileen noita kunhan mulla on taas lupa syödä kiinteetä. Vaikka toi kyllä sulaa suuhun :)
    Voimia angstiin ja voimauttavaa vkoloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, ja sulle toipumisia.

      Mä maistoin raakasuklaata ekan kerran vasta raakaruokakurssilla muutama viikko sitten. Ja olihan se hyvää. On hullua, että voi puhua terveellisestä suklaasta - ihan parasta!

      Poista
  5. Toivottavasti neuvosta oli edes pientä iloa. ;)
    Joskus vaan alakulo ottaa vallan eikä sille oikein mitään voi.
    Selätin on nyt alkutestattu ja tosikäyttöön otan sen heti maanantaina kun olen yksin rauhassa kotosalla. Ja kun löydän sisäpelikenkäni jostain "tallesta"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tällään itteni sen päälle ihan kengättä, mutta jokainen tyylillään. Hauskaa, että meillä on "sama harrastus". Tuossahan tuo olohuoneen lattialla nököttää ja välillä siinä pyörähtelen. Minkä värinen sun babe on?

      Neuvo auttoi kyllä, ja tästä taisi nyt tulla oikein festarit... huomenna sitten ryhdistäydyn ;-)

      Poista
    2. Mä ostin vihreän kun se oli lähinnä mun värimaailmaani. Hauska härveli, mutta pitää varoa etten innoissani liikaa revittele.

      Poista
    3. Joo, mulla oli kyljet kovilla alkuun, joten kantsii ottaa rauhallisesti.

      Mullon pinkki ;-)

      Poista
  6. Löytyikö sieniä?
    Älä ala liikaa riehumaan jos känniä harrastat :-]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehei, mä en riehu koskaan. Käyttäydyn oikein sivistyneesi pikku hiprakassakin.

      Sieniä löytyi piirakan verran. Teen sen äitille ja miehelleen kun tuovat huomenna pojat kotiin. Nam!

      Poista
  7. Nauti omasta ajastasi - ja alakulopaskiainen meni jo tiehensä, eiks mennytkin :-))
    Toivottavasti!

    En tykkää asioita toisen blogissa kertoilla, mutta jos vaikka yhtään ketään lohduttais, niin meillä kävi vähän huono kenkä: mun läppäri hajosi, sitten nuoremman kone hajosi, pakettiauto oli hetki ennemmin hajonnut - lasku 3000. Hienoa! Millähän yhtäkkiä irrottaisi rahat sen maksamiseen? Tässä taloudellisessa tilanteessa kun koko maa on lamassa, eikä ihmiset kuluta - paitsi korkeintaan ulkolaisissa nettikaupoissa :-(

    Isäni, pelastava enkeli, tuo huomenna tietokoneen nuoremmalle. Mä pärjään tällä siipan koneella kyllä.
    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh mikä mäihä - ja lasku! Mä puhuin onneksi nyt vaan satasista, ja mullakin ihana äiti riensi apuun. Esikoinen oli yökyläillessään kertonut laskimen hinnan ja äiti oli laittanut sen verran mun tililleni. Visa kiittaa. Ja minä. Mutta on se välillä karua, kun koetteleen. Jaksamista sinnekin!

      Mulla on kahden päivän festareiden jälkeen ihan hyvä olo jo. Omaa aikaa tarvii ja siitä pitää välillä nauttia näinkin. Eikä päätäkään särje ;-)

      Poista
  8. Mietein samaa kuin Sanna, että liittyvätkö nuo kuvan raaka-aineet toisiinsa. Nyt on ne smoothiet niin muodikkaita ja ehdein jo ajatella, että noista tulee kyllä sellainen suklaa"herkku", että taitaisi jäädä poikkeuksellisesti multa syömättä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään kyllä söisi, vaikka aikamoisia pirtelöitä on tullut eilen illalla ja tänään koitettua ;-p

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana