Sivut


maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kössin kanssa kahden

Viikonloppu meni mainiosti, ja akkujen lataaminen sen kun jatkuu. Minulla kun on lomaa tämä viikko! Jo perjantaina rentouduin ja nautiskelin lähes itsekseni, kun esikoisella oli ystävä yökylässä. Lauantaiaamuna olikin poikkeuksellisesti herätyskello soimassa, kun lähdin kirpputorille pitämään kirjanvaihtotoria. Kirjat vaihtoivat omistajaa ja vaatteet ja tavarat myös. Vaikka oma pieni kirpputoripöytä olikin vain sivubisnes, jokunen ropo siitä lompakkoon kilahti. Sen jälkeen kurvasin kotiin ja vein esikoisen bussiin, jolla matkasi mummin luo. Minä sain taas olla ihan itsekseni ja rauhassa. Paitsi että olihan minulla tosiaan seurana Kössi. Tämä oranssi kaveri löytyi kirpputorilta ja se kosketti jotain kohtaa sisäisen lapseni lähettyvillä niin, että rikoin ostolakkoni. Ehkä päätökseen vaikuttivat muisto ihanaisesta Kössi Kengurusta sekä lisäksi väri että materiaali: meillä oli 70-luvulla kotona sohva, joka oli täsmälleen samanlaista vakosamettia, mutta vihreä (kääks!). Ystävä muisteli heillä olleen ruskean. Joka tapauksessa Kössi istahti nykyisen sohvamme reunustalle ja näyttää kotiutuneen hyvin.





Keli oli mitä mainioin ja otin siitä terassilla lueskellen kaiken irti, koska täksi viikoksi onkin vissiin sitten luvassa pilvisempää. Naukkailin vichyllä laimennettua valkoviiniä ja otin ihanat pitkät päiväunet... täydellistä! Sunnuntaina kuopuksen isä toi molemmat pojat kotiin ja me kävimme kuopuksen kanssa katsomassa teatteri/sirkusesityksen. Olipa muuten aivan mahtava katsoa perinteistä taidokasta pantomiimia ja klovneriaa. Huippuhyvä kokemus molempien mielestä! Siivotakin piti, mutta muutoin otimmekin sitten vaan rauhallisesti, oli taas hali- ja pelipäivä. Ja lettupäivä. Tänään vien pojat kouluun (uudella autolla!!!) ja karautan kaupunkiin. Käyn market-ostoksilla ja sillä hermoratahierojalla. Täytyy muistaa pakata vesipullo mukaan. Muistaakseni tuo saa nesteet kiertämään ja aina oli hurja jano hieronnan jälkeen.





Oli pakko kaivaa tuo otus netistä. Se on maasika, aardvark, ei kenguru. Aina oppii uutta!

P.S. Menin sitten kuvagooglaamaan myös maasian kun en äkkiseltään muistanut kaveria biologian tunnilta. Ei olisi pitänyt. Jos ei tuon olennon nenä saa härskejä ajatuksia keväiseen sinkkunaisen mieleen niin ei sitten mikään. Öh...

19 kommenttia:

  1. No kyllä sillä ihan Kössi-kengurun pää ja korvat on! Varsinkin tuosta ylemmästä kuvasta tulee heti mieleen... piä sitä nyt vaan Kössinä ja unoha aardvarkit :)
    Mie muistan lapsuudesta jonkun päiväpeiton, mikä oli tuota samettia, ties vaikka olis ollu oranssi. Ja ne tekokuituiset takki-housuyhdistelmät mitä kummallisimmissa kuoseissa, ja froteesta tehdyt vaatteet myös. Miten ne nyt tähän muistelukseen tunki?

    Toivottavasti auto pelittää hyvin ja hermoratahieronta toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saopa muuta, Kössin pää, toden totta. Mutta me jo päätettiin, että se saa olla Kössi Maasika - onhan se ihanaa, että on edes yksi sika talossa ;-)

      Jostain syystä sametti oli se 70-80- luvun juttu. Huh hirvitys niitä sohvia ja sitten kun niitten kanssa oli vielä tummanruskea tapetti...

      Autolla oli ilo ajaa ja ainakin se hieronta sai nesteet liikkeelle. Janottaa koko ajan ja ramppaan vessassa yhtenään.

      Poista
    2. Kössi Maasika <3 eli Suomeksi Kyösti Mansikka.

      Poista
    3. Mä mietin tänä aamuna pitäiskö se sittenkin ristiä Kyöstiksi! Se voi olla Kyösti jota kutsutaan Kössiksi.

      Poista
  2. Ihana samettinen Kössi! :)
    Muistan kyllä ne vihreät samettiset sohvat koulukaverilla, jotenkin ei minun mieleen. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se jotenkin vaan ui mun liiveihin - tuo Kössi...

      Ja ne sohvat ...hrrr... mäkin muistan ne, ikävä kyllä!

      Poista
  3. Onnea uudesta kaarasta! Nyt kelpaa! Ottaa kyytiin vaikka vähän samankaltainen otus kun kuvagooglailuissa. You know what i mean ;)

    Kössi on suloinen. Ihan ilman mitään härskejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä meille kesäbiisi : https://www.youtube.com/watch?v=mu23Pbm6VBY

      Poista
    2. Hmm, kyllä mä jonkun kossinkin vielä etupenkille pyydystän ;-)

      Ja Kössi on kyllä sydäntenmurskaaja!

      Poista
    3. Virallinen kesäbiisi 2014!!!!

      Poista
    4. Jeee! Kohta on jo oikeesti kesä!

      Poista
  4. Ja oliks mun sitten ihan pakko katsoa nuo kuvat, vaikka varotit ;-)
    Ihania ajeluita uudella autolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, mä olisin tehnyt just saman!!! Eikös vaan ollutkin aika ...hmmm... häijyn näköinen kärsä?

      Voi musta oli ihana ajaa sinne teille päin tänään. Ja takaisin

      Poista
  5. Ei hyvänen aika mutta sitäpäs ollaan herkässä kunnossa jos maasian nenäkin saa sielun soimaan! ;D
    Hyviä ajeluita, hierontoja ja onnea maasian (kärsän) metsästykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävitkö kurkkaamassa maasian kärsää? Väitätkö, ettei sulle tule siitä mitään tuttua mieleen ;-)

      Kiitti, auto kulki hyvin ja hieronta oli ihanaa. Oma sika on vielä hakusessa

      Poista
  6. Meilläkin oli 70-luvulla kotona vihreä sohva ja muistaakseni jotain muutakin vihreää. Kääks, tosiaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hrr... joo, ja meillä oli sen vihreän sohvan kaverina ruskeat tapetit. Puolustukseksi sanottakoon, että asuttiin kunnan vuokrataloissa eikä se ollut oma valinta

      Poista
  7. Voihan vitsi, maasika on tossa sun linkissä aardvark Mä olen asioinut sen nimisen firman kanssa työn puitteissa. Arvaa tuntuuko niiden nimi nyt pikkasen pervolta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koita nyt sit pitää pokka tän jälkeen ;-) Ja kuka pervo nimeää firmansa Maasiaksi?!? Hih. Earth pig on vissiin tutumpi nimi, tuo versio oli mullekin ihan vieras.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana