Sivut


sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Pitkä perjantai

Huh huh, etten sanoisi! Piti antaa eilisen postauksen mennä ajastuksella ja sulatella vähän. Perjantain oli määrä olla pitkällisen vatsaflunssan jälkeen Minun Omaa Aikaani ja olin valmistautunut rentoutumaan hammaslääkäriä lukuuunottamatta koko aamupäivän. No, toisin kävi. Kuopuksen isä soitti minulle jo vähän seitsemän jälkeen ja kertoi, että ovat lähdössä ajelemaan kohti terveysasemaamme. Kuopuksella on ollut silloin tällöin kipuja jalassa, milloin polvessa, milloin nilkassa ja toisinaan lonkassa. Kun nämä ovat hypänneet paikasta ja jalasta toiseen ja hävinneet silittämällä ja empatialla, emme ole kiinnittäneet niihin hirveästi huomiota. Nyt kuitenkin kivut olivat äityneet niin pahoiksi, että kuopuksen isä päätti toimia. Ja hyvä niin.

Todella moninaisten vaiheiden ja tutkimusten jälkeen kuopuksella todettiin artriitti, niveltulehdus. Tämä versio, mikä hänellä on, on hyvin todennäköisesti perinnöllistä laatua, koskapa isänsä on kärsinyt siitä saman ikäisenä, samoin hänen serkkunsa ja isän veljen tytär myös. Heillä on ollut varsin raju versio taudista ja minäkin heti varauduin pahimpaan. Pakkasin yöpymiskamat kassiin kun lähdimme sairaalaan tutkimuksiin. Menimme sinne porukalla, ja täytyy sanoa, että vaikken enää arvosta kuopuksen isää ihmisenä yhtä korkealle kuin joskus aiemmin, isänä hän saa minulta hyvät pisteet. Tämä tapaus taas muistutti siitä. Osaan myös arvostaa, että voimme hoitaa tällaiset tilanteet aikuismaisesti ja hyvin ilman ongelmia ja kiusallisia tilanteita. Saimme myös luontevasti päivitettyä kuulumisia - sellaisia, jotka jollain lailla liittyvät lapsiin, muita kuulumisia en ole ollut halukas vaihtamaan. Oikein kuulostelin välillä itseäni, eikä ex-puoliso herättänyt sen enempää positiivisia kuin negatiivisiakaan tunteita.

Yleensähän minä olen yksin vastuussa kaikesta ja se tuntuu toisinaan raskaalta. Nyt oli mukavaa, kun huoli ja vastuu oli yhteinen ja kuopuksen isä, joka ei ole kauhean hyvä laittamaan toisten tarpeita omiensa edelle, perui päivän työt sairaalakeikan vuoksi. Maksoi myös lääkkeet, kun jouduimme ostamaan niitä molempiin koteihin ja oli tunnustettava, etten pysty kustantamaan kuin meidän lääkkeen. Annoin kyllä positiivista palautetta koko päivästä ja kerroin, että arvostan yhteistyötämme.


Miten en ole sitä aikaisemmin huomannut:
ihan selvästi jotain vikaa jaloissa...


Itku tuli vasta marketin parkkipaikalla kuuden tunnin tutkimusten, säätämisten ja jännittämisen jälkeen. Empatia sen laukaisi: ystävä haki meidät sairaalasta ja syötti minulle croissantin korvaamaan väliin jäänyttä lounasta. Pitkä päivä alkoi jo painaa, todellakin. Olimme siis käyneet omalla terveysasemalla ja saaneet lähetteen lastenlääkärille. Sairaalassa otettiin verikokeet, röntgenkuvat ja ultrattiin jalka. Lisäksi konsultoitiin reumalääkäriä. (Joissain tapauksissahan niveltulehdus voi kehittyä reumasairaudeksi.) Diagnoosi oli helppo ja selkeä, koska outoa kyllä, artriitti aktivoituu usein juuri jonkun edeltävän infektion kuten vaikka vatsataudin jälkeen. Nyt otamme rauhallisesti ja kuopusta lääkitään Pronaxenilla kaksi viikkoa aamuin illoin ja kontrolloidaan yhden lääkkeettömän viikon jälkeen. Toivotaan, että tämä ei ole ärhäkintä laatua. Kuopuksen isä nimittäin oli aikanaan kaksi viikkoa sairaalassa tiputuksessa ja serkkutyttö sai nukutuk sessa korti sonia suoraan lonk kaan. Peukut pystyyn!

28 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja voimia! Pidetään peukkuja, ettei ole ärhäkkää laatua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään toden totta! Ainakin Pronaxen tuntuu auttavan nopeasti kipuihin. Kiitos Sirpa.

      Poista
  2. Ehkäpä kuopuksen isä osas suhtautua siihen justiinsa siksi, kun sillä on itselläkin ollut. Moni varmaan kuittaa ne vain kasvukivuiksi - kouluterveydenhoitajaa myöten - lapsen kohdalla. Hyvä, että homma on hoidossa ja varmaan ihan ajoissakin!
    Nauratti kamalasti tuo kuvateksti... mie ensin luulin, että kuvakulma vain on hassu, mutta kun suurensin kuvan, tajusin että sillä on polvet tossuissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hullutteli joskus aikaisemmin kulkemalla nuo tossut polvissa ja nyt olin tikahtua omaan oivallukseeni kun keksin, että käytän niitä kuvituksena. Ihanaa, että jollekin muullekin putos se juttu!

      Sanoinkin kuopuksen isälle, että oli todella hyvä ajoitus äityä hänen luonaan tuolla lonkalla, koska tosiaan muisti sukurasitteen ja osasi heti ottaa tosissaan ja ohjat käsiinsä. Soitteli äitilleen ja kyseli vielä lisätietoja suvun jutuista.

      Poista
  3. Hienoa, että isä osasi ottaa asian hoitoonsa ja vielä hienompaa, että olette sellaiset vanhemmat jotka pystyy yhdessä olemaan lapsen tukena! Se on niin tärkeää lapselle. Toivottavasti ei ole pahinta laatua ja pääsette tällä hoitokuurilla ja kotihoidossa. Tiedän tuon vastuun hirvittävän painon, kun on yksin vastuussa lapsista. Vaikka se toinen vanhempi on olemassa niin yksin sitä on suurimman osan ajasta silti. Palkintokin on kyllä sen mukainen vai mitä? Lapset on tosi läheisiä ja kyllä ne monin tavoin osoittaa kuinka tärkeä peruskallio olen niiden elämässä. Voi myös rinta rottingilla seistä pää pystyssä ja olla ylpeä itsestään äitinä. Lieneekö maailman tärkein tehtävä ja etuoikeus - huolehtia ja rakastaa lapsia. Jaksamista sulle ja enkeleitä tupa täyteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Kuningatar. Ihan kyynel tuli silmään.

      Lääke näyttää tepsivän hyvin ja potilas on jo varsin reipas ja lennokas liikkeissään. Tuntui tosiaan tosi hyvältä hetken verran tällaisessa tilanteessa jakaa vastuuta. Esikoisen kanssahan mä olen ollut ihan kaksin joten siitä täydellisestä yksinäisestä vastuunkantamisestakin on kokemusta. Ja olen onnellinen, että kykenemme tähän ongelmitta. En ajatellutkaan sitä kuopuksen kannalta (kun on niin itsestään selvää että toimimme yhdessä kun tarve on) mutta tunsi varmasti olonsa turvalliseksi. Mä sille monta kertaa sanoinkin, että ME huolehditaan susta ja hoidetaan terveeksi.

      Mutta panin kyllä merkille sen, että viihtyi useammin minun sylissä ja tukeutui vähän enemmän muhun. Osittain varmaan johtui siitä, kun oli yön ollut isällään ja vähän ikäväkin saattoi olla, mutta kyllä tällä jaolla (10 yötä 14sta kotosalla ja vain neljä isälllään) on selvää, kumpi on se tärkeämpi vanhempi.

      Olen muuten miettinyt sua ja teidän järjestelyä, sitä, että A tule sinne tapaamaan pientä. Minä en pystyisi siihen ja nostan sulle hattua. Vaikka asiallisissa väleissä ollaankin, en ole kertaakaan eron jälkeen kutsunut kuopuksen isää meille sisälle. Jotenkin en halua, tää on nyt mun koti ja vaihdoin järjestystäkin, kun jouduimme tähän jäämään. Mä oon kyllä hassu ja lapsellinen, mutta en halua, että se näkee miten me nyt ollaan tää laitettu ;-)

      Poista
    2. Et ole yhtään lapsellinen, kun pyhität kotisi teille, päinvastoin. Meillä tämä järjestely on käytännön pakko, mutta sen verran raskas ja kivulias mulle, että teen juuri perhetyöntekijän kanssa järjestelyjä, että Pikkuinen voisi olla isänsä luona. Järkevämpoäähän olisi, että perhetyöntekijä kävisi A:n luona silloin kun lapsi on siellä niin minäkin voisin olla turvallisin mielin. Luulen, että ystävyys ex-puolisoiden kesken voi olla mahdollista kunhan erosta on kulunut PALJON aikaa ja kumpikin on omat tunteensa käsitellyt. Muuten tapaamiset on kyllä aikalailla hidasta veitsen kääntöä haavassa... Pidä siis kiinni siitä mikä susta tuntuu hyvältä, se on kaikkien etu.

      Poista
    3. Näin mä olen ajatellutkin, ja mun vaan on pakko tehdä niin kuin musta parhaalta tuntuu. On elettävä omannäköistä elämää. Avioliitossa sen hukkasin, joten nyt ehkä siksikin niin kovin pidän rajoistani kiinni ja kykenemätön joustamaan. Mutta onneksi tässä asiassa ei tarvitsekaan.

      Toivottavasti te saatte tapaamisasiassa tuen ja järkevän ratkaisun. Sä saisit myös vähän enemmän omaa aikaa ja tukisi sitä kautta sun jaksamista vielä paremmin.

      Tuosta ystävyydestä eron jälkeen mulla on vähän kaksinainen olo. Olet varmasti oikeassa siinä, että tunteet pitää käsitellä ja sitten se voi olla mahdollista. Mä itse ilmoitin kuopuksen isälle, etten halua olla hänen ystävänsä eron jälkeen, koska en kokenut, että olisimme olleet ystäviä edes yhdessäolomme aikoina. Jotenkin tuntui keinotekoiselta ja hullulta sitten ruveta rakentamaan jotain mitä en aiemminkaan kokenut olleen.

      Toki lapsiin (tai lähinnä nyt kuopukseen) liittyvät asiat hoidetaan ja järkätään mutta muuten ei musta tarvi olla tekemisissä.

      Poista
  4. Hyvä, että saitte vaivan selvitettyä noin nopeasti. Itse säikähtelen myös toisten lasten puolesta, kun kaikenlaista kokemusta on omien kanssa...

    Pikaista 'parannusta' töppökoipi-tossulaiselle ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töppökoipitossulainen ninjaili eilen jo ihan melkein vanhaan malliin, joten lääke tuntuu tepsivän. Mä niin toivon että selvittäis säikähdyksellä, sellaiset parin viikon sairaalareissut on vaan ihan hirveitä. Kiitos Nollis <3

      Poista
  5. Voi Filosofia!
    Toivon todellakin ettei tulehdus ole sitä äreämpää lajia vaan että kaveri kuntoutuu nopeasti. Muuten oli mukava kuulla että teillä kulkee ajatus näiden yhteisten ongelmien ilmaantuessa sillä kaikilla se ei ole yhtä selvää.
    Sunnuntaita sulle ja terkkuja - parantavia sellasia - Kuopukselle vaikka kintuista näyttää osa hukkuneenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin multa tässä arjen pyörityksessä oli moinen puute jäänyt noteeraamatta ;-)

      Me erottin yhteisestä päätöksestä eikä kauheaa katkeruutta jäänyt, joten lasten asiat hoituu aina ja todella hyvin. Muulla ei olekaan väliä.

      Mäkin toivon että selvitään säikähdyksellä ja tää menis nyt ihan tolla tulehdyskipulääkkeellä ohi. Peukut pystyyn!

      Poista
  6. Voi ei!! Voimia ja jaksamista! Pidetään peukut pystyssä että menisi helposti ohi!!! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Madaleena, mä toivon todella myös, että talttuisi noilla lääkkeillä.

      Poista
  7. Voi teitä! Juuri nämä tällaiset "siirtyvät kivut" on hankalia. Kun ei voi ikinä tietää, mikä on "oikeaa" ja mikä lapsen huomion/lämmönhakuisuutta. Hyvä, että isä toimi, kun ipana kerran siellä oli. Nyt tuleekin mieleen, että Ethän vaan ole nyt ottanut tätä itseesi ja pohdi siellä että "miksen minä vienyt sitä jo aiemmin". Osaan kysyä, koska itse olisin tehnyt niin ;) Turhaa! Poju on nyt hyvässä hoidossa ja asiat ok. Pisteet miehelle, hyvin hoiti!
    Toi kuva sai hihittämään, ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me varmaan molemmat vähän mietittiin, että olisko pitänyt reagoida aikaisemmin, mutta saatiin synninpäästö lääkäriltä. Joten kaikki kunnossa siltä osin ;-) Mutta totta puhut, noi pienet maha- ja jalkakivut helposti kuittaa jännitykseksi ja huomionhakemiseksi, mutta tän kanssa ei ollut epäselvyyttä: lonkka ja nilkka äityivät sen verran pahoiksi että ei tarvinut edes arpoa lähteäkö tutkimaan vai ei. Siksi olikin "onni onnettomuusessa" että oli isänsä luona, niin tuli tuo sukutaustakin pohjia myöten selvitettyä. Ja että oli mukana sairaalassa - tärkeää sekä kuopukselle että mulle.

      Mäkin hihittelin kun mietin minkä vanhoista kuvista pistäisin "kuvituskuvaksi" ja muistin nuo hömpötyskuvat muutaman viikon takaa!

      Poista
  8. Jee! Ei siis kipuilut, mutta jee, kun syy vaivaan selvisi ja apukin löytyi! Stemppiä juipiolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, täällä jo varsin pirteinä ollaan. Hyvä on siis lääke ja toivon, että selvitään säikähdyksellä. Tää on uusiva vaiva mutta nyt osataan olla varuillaan ja reagoida heti. Pisteet kaverin isälle!

      Poista
  9. Pointsit exälle nopeasta toiminnasta. Toivottavasti vaiva paranee ja pysyy kurissa vastaisuudessakin.
    On sulla mahtanut olla iso huoli... :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, päässä surrasi aamusella aika lailla: mietin mitä sairaalassa tarvitaan, yöpymiskamppeet, (digi)viihdettä, lukemista... sitten esikoisen sijoituspaikkaa ajattelemaan jos olisin joutunut jäämään sairaalaan. Onneksi on ystävät ja mummi lähellä. Sitten vielä tuli se kauhu, että keskussairaalamme on homeessa ja kuinka siellä pysyisin olemaan mahdollisesti pidemmän aikaa. Puhuttiinkin tästä eksän kanssa ja mietittiin vuorottelusysteemiä, jos osastolle oltais jouduttu/vastaisuudessa joudutaan.

      Mutta nyt peukut pystyyn että menee tällä ohi eikä uusi (enää ikinä)!

      Poista
  10. Huh, kylläpä kuulostaa rankalta! Toivottavasti tauti ei ole noin ärhäkkä muoto kuin suvulla on ollut. Meillä on aina myös lapsilla ollut jalkasärkyjä, mutta silloin puhuttiin vielä kasvukivuista. Nyt vasta luin juuri äsken lääkäriaseman lehdestä, että lapsi pitäisi aina tutkia. Kasvu ei kuulemma satu. Tosin meilläkin on esikoisella aikoinaan todettu osgood-schltterin tauti polvissa ja keskimmäisellä severin tauti nilkoissa. Samaa kuin tuo polvissa, mutta eri löytäjän mukaan nimetty. Eivät tahdo niistä edes parantua kuten kuuluisi. Esikoisella epäillään myös jo kaksikymppisenä nivelrikkoa, koska on kasvanut kahden kouluvuoden aikana 27 cm. Ensin 17 cm ja sitten vielä 10 cm. Isänsä on kasvanut tuon saman määrän yhden kesän aikana. Joten heikkonivelisiä ovat meidän lapset. Kaikesta huolimatta toivon teille mukavaa alkavaa viikkoa. Kohtahan se on jo hiihtolomatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kaikennäköistä sitä vissiin voi olla. Onneksi tutkittiin ja onneksi teilläkin tutkittiin. Meillä kuopus erottaa kyllä ne ns. normaalit kasvukivut näistä erilaisista vaivoista - mutta tota mä en olee kuullutkaan, että kasvaminen ei satu. JOtenkin kasvukivuista puhutaan aina niin normaaleina ja tavanomaisina.

      Saa nähdä millaisia kasvupyrähdyksiä meillä otetaan taikka mihin tämä muutoin johtaa.

      (Tää löyty roskapostilaatikosta. Eka oikea kommentti ikinä joka on sinne joutunut!)

      Poista
  11. No voi sinua ja pientä. Kyllähän sitä huolesta itkee itse kukin :) *halistaa*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja teillä on se ranne. Toivottavasti kontrollikuva näyttää hyvin parantuneen. On tää aika rankkaa! Kiitos <3

      Poista
  12. Nyt halit ja voimaenkelit kehiin!!

    Tunnen muutamia vastaanlaisia tapauksia. Pitkä suonensisäinen antibioottikuuri ja sillä menneet ohi. Paitsi yhdellä iski myöhemmin uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kuopuksen isän suvussa tosiaan tuota rankempaa lajia on ollut, joten saa nähdä auttaako pelkkä tulehduskipulääkekuuri tähän. Antibiootteja ei annettu, kun tulehdusarvot eivät olleet kohollaan. Toivotaan parasta!

      Ja kiitos, tarvitsen kaikki mahdolliset enkelit ja voimat juuri nyt.

      Poista
  13. Voi pientä potilasta. Tuollainen olisi tullut niin helposti ajateltua kasvukivuiksi. Voimia sinne sylin täydeltä <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana