Sivut

maanantai 3. helmikuuta 2014

Kaksosten päivä

Minä pääsin kuin pääsinkin lauantaina vapaalle. Sitä ennen olin viettänyt varsin rentouttavan perjantaipäivänkin saunoineen ja saunaoluineen. Ah! Kaupungissa hoidimme ystävän kanssa asioita ja nautimme maukkaan päivällisen. Iltaa istahdimme vielä meillä rauhassa ilman lapsia kuten suunnitelma oli. Ihan mahtavan leppoisaa ja mukavaa. Pojat palautuivat kotiin äitini ja hänen miehensä kanssa sunnuntaina, ja hörpimme kahvit kaksosten päivän kunniaksi (2.2, kolmosten päivää vietetään 3.3). Kuka muuten tiesi, että tällaista päivää vietetään? Minä törmäsin siihen internetin ihmemaassa aivan vasta. Samoin tämän päivän nimikkokeksiin. Päätin heti, että leivon näitä, koska äitini on kaksonen, ja minulla oli mahtava perinnöllinen mahdollisuus saada kaksoset myös. Onneksi sellainen tuplaonni ei kuitenkaan minua kohdannut. Olen nimittäin seurannut vierestä miten haastavaa se on.

Ystäväni, joka päätti tehdä lapsen yksin, saikin yllätyksekseen kaksoset. Siinä oli yksinhuoltajaäidillä sananmukaisesti kädet täynnä töitä. Hän kokosi ympärilleen 13 haltijatarkummia, jotka auttoivat kukin tavallaan. Minä olin yksi heistä. Tämän samaisen ystävän rohkean esimerkin ja jo olemassaolleen ystäväverkoston turvin uskalsin minäkin aikanaan hankkiutua itsekseni raskaaksi ja tehdä esikoisen. Koko tarina täällä. Luojan kiitos en saanut kaksosia silloin enkä myöhemminkään kuopuksen isän kanssa. Minusta ei olisi ollut siihen. Nostan aivan joka ainoalle monikkoperheen äidille ja vauhdissa mukana pysyneelle isälle hattua ja korkealle. He ovat leivonnaisensa ansainneet. Ja paljon muutakin!



        On siellä kaunista. Ja pakkanenkin pysyttelee
            vissin vähän aikaa siedettävissä lukemissa.


***

Niin, ja menenhän minä tänään taas haistelemaan yhden asunnon. En ole viitsinyt kovin sitä mainostaa, koska aika moni asia on pielessä jo etukäteen ajateltuna. Se on vuokra-asunto; minun ei ole tarkoitus vaihtaa tästä vuokralle vaan omaan. Toki tuo olisi halvempi - jos odottelisi siinä oman löytymistä? No, kunnan vuokra-asunnosta yksityisen omistamaan vaihtaminen olisi aikamoinen riski. Minut voitaisiin irtisanoa milloin vaan ja mitäs minä sitten tekisin? Nykyisessä, vaikka korkea vuokra onkin, on turvallista siinä mielessä. Niin kauan kun hoidan hommani saan tässä olla. Sitten vielä se viimeinen: kyse on vuonna nakki ja makkara rakennetusta omakotitalosta (tai sen alakerrasta), jossa taatusti en pysty hengittämään. Huokaus.

Mutta se toinen puoli minussa sanoo, että täytyyhän kaikki vaihtoehdot käydä katsomassa. Vuokra on 300€ pienempi kuin tämänhetkisessä, toki asuntokin sitten on pienempi. Tosin en vielä tiedä mitä kaikkea vuokraan kuuluu. Rrrrrakastaisin omakotitaloasumista jos ei siinä olisi sitä omistamisen taakkaa. Pönttöuuni. Puusauna. Piha. Ah! Järki ja tunteet. Kello 12 on treffit omistajan kanssa, jonka tunnen. Ja joka varmasti meidät siihen ottaisi, jos haluaisin. Kaikki kivet on käännettävä!

18 kommenttia:

  1. Ehkä se kaksosuus loikkatiloikkaa yhden sukupolven yli ja saat olla sellasten mummi joskus :) Mun äidinisä oli kaksonen, sai yhdet kaksoset ja niistä toisen tytär teki kaksospojat. Joista molemmat sairastaa duchennen lihasdystrofiaa eli kuolevat parikymppisinä. Itse hommasin testit ekaa odottaessani, ja minut todettiin ko. geenivirheestä vapaaksi, enkä kertakaikkiaan tajua, miksi pitää vartavasten tehdä duchennelapsia tänne kärsimään! Ei sillä, että mitään eugeniikkaa kannattaisin, mutta olen sen sairauden läheltä nähnyt, ja se on totisesti 'life is a bitch and then you die'.

    Äh, poikkesin taas aiheesta oikein kunnolla. Enkä tiedä, toivottaako onnea talonkatsannalle, jos sie et tohdi sinne yksityiselle vuokranantajalle muuttaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä nyt käyn katsomassa, mutta ei sittä tosiaan sen enempää. Laskin myös, että olen tällä hetkellä sellaisessa "kannustinloukussa" eli ei kannata muuttaa halvempaan vuokra-asuntoon (omaan kyllä muuttaisin jos sellaisen löytäisin) koska saan lyhennetyn työpäivän ansiosta vähän asumistuksea. Pienempään ja halvempaan en enää saisikaan...

      Hmm, mäkin osaan eksyä aiheesta ;-)

      Joo, olen kuullut, että kaksosuus tosiaan hyppää sukupolven ylikin. Meillähän äitini ei saanut, joten siksi pelkäsin osuvan omalle kohdalle!

      Poista
  2. Kyllä minäkin kaksosten äitinä tiesin, että tuota päivää vietetään, mutta nyt kun omat ovat jo täysi-ikäisiä ei asia ole enää niin ajankohtainen meillä kuin silloin kun olivat pieniä. Haastavaa on ollut joo.....ihan näihin päiviin asti. Ja taloudellisesti tulevat kalliiksi kun kumpikin tarvitsee omat jutut eikä voi kierrättää. Mutta päivääkään en antaisi pois. Minulla oli lapsuuden naapurissa kaksoset joita kävin hoitamassa ja aina sanoin kaikille, että kunpa minulla ei koskaan olisi kaksosia kun tiesin sen työmäärän ja kaverit niitä aina haikailivat. No, muilla niitä ei nyt ole kuin minulla.....mutta niinhän sitä sanotaan, että kaksosia ei anneta kuin niille, jotka niiden kanssa pärjäävät. Tähän olen uskonut ihan joka päivä ja itseäni asiasta muistuttanut!
    Ai, teilläkin on alkanut seurustelu. Se on ihanaa aikaa nuoren elämässä, toivottavasti ei tule kovia pettymyksiä. Se on tosi rankkaa.....ainakin oli meillä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on hyvä asenne ja se on varmasti auttanut vaikka rankkaakin on taatusti ollut. Totta puhut myös tuosta, että kalliiksi tulevat. Maksele siinä kahdet autokoulut ja sen sellaiset - ei ole helppoa, ei!

      Minä toivon, että pahoilta pettumyksiltä vältyttäisiin, vaikka kai niitä parisuhdemarkkinoilla väkisinkin tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan.

      Mukavaa viikkoa sinnekin

      Poista
    2. Juu tuo autokouluasiahan me ratkaistiin niin, että minä otin opetusluvan ja opetin henkilöautokortin molemmille pojille. Silti tuli kalliiksi....Nyt toinen on sitten jo ammattikoulussa saanut kuorma-autokortin ja vuoden päästä tulee vielä linja-autokorttikin. Toinen miettii yrittääkö armeijassa tuota kuorma-autokortin ajoa. Siitä on kuitenkin aina hyötyä.

      Poista
    3. Järkevästi hoidettu koko ajokorttihomma!!!

      Poista
  3. Onpa sulla ollut lokoisa ja rentouttava viikonloppu, loistavaa! Nyt jaksaa taas jonkun hetken.
    Kaksospäivän tiesin, mutta kolmos- en. Vaikka loogistahan tuo on!
    Mä toivoin kaksosia, siihen olisi ollut mahdollisuus, mutta eipä tullut. Toivoin myös punapäitä, mutta nekin jäi tulematta. Niihinkin olisi ollut geenit. Mutta kun ne kolme omaa syntyi, nuo "puutteet" unohtui kyllä samantien! Ihania persoonia kaikki ja ehkä tuolla ylhäällä katsottiin, että mä olisin "romahtanut" kaksostaakan alle ;)
    Tuo kolmetoista haltijakummia onkin Aivan Loistava Idea <3
    Mukavaista Maanantaita sinne! Mä lähden kuumeisena suunnistamaan kohti kerrostalokämppää.... *huoks*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, paranemisia sinne! Toivottavasti pääset ehjänä perille. Nyt on kyllä aika kurjat tautiajat liikkeellä: et kyllä usko, mutta meillä jatkuu vaan vatsatauti. Tänään jo mennään labraan tarkistuttamaan veriarvot, ettei ole tulehdusta tai mitään muuta selittävää tekijää, koska ei tää enää oo normaalia...

      Mulle on ollut yksi lapsi seitsemän-kahdeksan vuoden väleinkin aika rankkaa, joten en oikeasti olisi selvinnyt kaksosista. Tai siis selviäähään sitä mistä vaan kun pakko on.

      Jospa tää viikko tästä paranisi, meillä molemmilla. Se kämppäkään ei ollut hyvä, mutta eipä se nyt ollut kova pettymys, tiesinhän mä sen jo etukäteen!

      Poista
  4. Mun ala-asteen aikainen kaveri sai kolmoset! Huuuuuh!!
    Sen fb-päivityksiä on kiva seurata. "Tehdään tässä vauvoille sosetta - kymmenen litran ämpärissä!" =D Ei kyllä olis musta sellaseen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kauhistus, Magdaleena, apua! Kolmoset!

      Ootko sä nyt ihan varma, ettei sulle ole tulossa kuin yksi? Mä pelkäsin kaksosia niin, että esikoista ultrattaess lääkäriä rupes naurattamaan kun tivasin, että mikä toi on? Entä toi? (Ylimääräinen käsi tai jalka, mun mielestä.) Kysyin mä sitten ihan suoraankin, että eihän siellä takana nyt varmasti piileskele toista ;-)

      Poista
  5. Juu kyl se mulle se ultran täti vakuutti että yks vaan on kun sitä paniikissa kyselin... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, siihen voi ilmeisesti ihan luottaa - niin ainakin esikoisen tapauksessa ;-)

      Jaksamista sinne!

      Poista
  6. Miltä se talo vaikutti??? Jostain syystä se asia on käyny monta kertaa mielessä tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sanna... mäkin mietin sitä niin että heräilin yölläkin. Mutta ei siinä oikeasti ole mitään miettimistä, kuten tän päivän postaukseen kirjoitinkin. Talo oli vähän niin kuin rinnetalo ja alakerta osittain siellä maan alla. Ja vanha talo muutenkin, mutta ei se ollut niin paha kun olisin luullut. Se ei kuitenkaan riitä. Ja tosiaan älysin tuon raha-asiankin: että mun ei kannata vaihtaa muuta kuin äärettömän paljon halvempaan taikka sitten omaan, koska saan nyt vähän asumistukea tähän.

      Mutta olishan se oma puusauna joen rannalla ollut ihan kiva. Lisäksi mä rakastan puulämmityksen tuntua ja tuleen tuijottelua. Äh, mutta kun ei niin ei. Ja olihna se pohja tosiaan sen verran hassu, ettei me oikein edes oltaisi sinne mahduttu. Onneksi näitän huonoja puoliakin riittää niin ei harmita niin kovin.

      Poista
  7. Heippa, Seurasit blogiani, mutta sen oli aika päättyä. Uusi blogini aloittaa samoilla kujeilla täällä: http://elamanaallokossa.blogspot.fi/ Pohdis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jihhuu, tätä mä vähän toivoinkin!

      Poista
  8. Kaksosten äidit ovat kyllä hatunnoston ansainneet, itse kun en pärjännyt edes yhden kanssa niin miten ihmeessä sitä olisi selvinnyt kahdesta? On siinä hommaa :) Ja kolmea en osaa edes ajatella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kas tehnyt tiukkaa yhden kanssa kerrallaankin. Muistan elävästi ystävän kaksosajat. Itse se ei kuulemma ekasta vuodesta muista juuri mitään!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana